Jokainen oja ja puro siirtää vettä isompaan vesistöön ja ennenpitkää kaikki virrat ja niiden kuljettamat ainekset päätyvät mereen. Sillä kuinka maata viljelemme, metsiä hoidamme ja teitä rakennamme, vaikutamme myös vesiluontoon. Siksi on tärkeää tietää toimiimme liittyvistä mahdollisista haitoista ja minimoida ne jo suunnitteluvaiheessa.

Tähän pieneen oppaaseen on koottu käytännön vinkkejä, joiden avulla voit sovittaa yhteen jokiluonnon ja omat tarpeesi.

Viereisessä kuvassa on lähes luonnontilainen pieni taimenpuro  omakotialueella Espoossa.

JÄTE- JA PESUVEDET
Estä puhdistamattomien jätevesien pääsy vesistöön. Johda ne kunnalliseen viemäriverkkoon jos  mahdollista. Muussa tapauksessa rakenna saostuskaivot ja imeytyskentät niitä koskevien määräysten mukaan.
Kaikki pesuvedet ovat vesiluonnolle haitallisia. Myös saippua ja mäntysuopa sisältävät vesiä rehevöittäviä ravinteita. Siksi matot pitää pestä kuivalla maalla ja käytetty vesi imeyttää maaperään. Vesistössä saippuavedet kiihdyttävät levien ja bakteerien kasvua. Mitä pienempään puroon jäte- ja pesuvesiä lasketaan sitä selvempinä sen haitat näkyvät.

OJAT
Ojita vain ehdottoman tarpeellisia alueita. Vältä ojitusta tulvan torjuntakeinona, sillä se kasvattaa ongelmaa alavirrassa. Päätä ojat ennen vesistöä imeytysalueisiin tai saostusaltaisiin. Tyhjennä altaat lietteestä säännöllisin välein.
Avo-ojat kuljettavat mukanaan suuria määriä kiinto-ainesta. Hienojakoinen hiekka, humus ja savi ovat haitallisia vesistöön joutuessaan. Suuri osa jokiemme lohikalakannoista on tuhoutunut kutualueiden liettymisen takia.

TULVIMINEN, KOSTEIKOT JA SUOT
Jos maillasi on alueita, joille voit sallia joen tulvia runsasvetisinä kausina, teet suuren palveluksen alueen luonnolle ja alapuoliselle vesistölle. Mitä enemmän vettä pidättyy valuma-alueella, sitä tasaisemmat virtausolot ja pienemmät tulvahuiput vesistössä vallitsevat.
Kosteikot ovat tehokkaita puhdistuslaitoksia ja tasaavat tulvahuippuja. Niiden kasvillisuus ja matala vesi yhdessä auringon kanssa poistavat tehokkaasti ravinteita ja sitovat veden kuljettamia kiintoaineksia. Vältä kosteikkojen ja soiden kuivaamista jos suinkin voit.

PATOAMINEN
Padon yläpuolella veden virtaus hidastuu tai miltei pysähtyy. Seisova vesi lämpenee kesällä nopeasti, sinilevien ja bakteerien kasvu kiihtyy, happipitoisuus laskee ja veden laatu heikkenee. Hidasvirtaisille alueille muodostuu voimakas haukikanta, joka voi etenkin talvikausina tuhota suuren osan joen ravuista ja lohikaloista niiden siirtyessä joen syvänteisiin. Kalojen kutualueet sijaitsevat yleensä purojen ja jokien yläjuoksulla. Jos kulku niille estyy, on vaarana kannan tuhoutuminen. Pyri siis välttämään virtaavan veden patoamista.

Jos joudut rakentamaan padon, tee se porrastamalla tai pohjapatona siten, että sen alapuolelle ei muodostu putousta. Näin varmistat vesieläinten esteettömän kulun. Padon yhteyteen voi myös rakentaa ohitusuoman kuten oheisessa kuvassa

MAAN MUOKKAUS JA LANNOITUS
Pyri pitämään vesistöä lähinnä olevat pellot ja puutarhat kasvipeitteisinä myös kasvukauden ulkopuolella. Muokkaa kasvualusta vasta keväällä. Selvitä maaperän ja kasvien ravinteiden tarve etukäteen. Lannoita vasta kasvukaudella ja vain sen verran kuin on ehdottomasti tarpeen.
Vesistöön joutuessaan lannoitteet menevät hukkaan ja horjuttavat vesiluonnon ravinnetasapainoa.

METSÄN HOITO JA HAKKUU
Suosi harvennushakkuita avohakkuun sijaan. Avohakkuun seurauksena huuhtoutuu maasta runsaasti humusta vesistöön eikä maa pysty pidättämään sadevesiä. Luonnontilaiseen jokeen tulee lähes kaikki vesi maan sisäisenä valuntana ja vain murto-osa pintaa pitkin.
Jätä purojen ja jokien ranta-alueiden puusto kaatamatta vähintään 15 metrin leveydeltä. Puut estävät ranta-alueiden eroosiota, suojaavat jokiuomaa auringon paahteelta ja antavat ravintoa veden eliöstölle.
Suosi rantavyöhykkeellä lehtipuustoa. Erityisesti tervaleppä ja paju ovat hyviä maan sitojia. Veteen varisevat lehdet ovat tärkeitä vesihyönteisille, jotka ovat kalojen ja rapujen ravinnon lähde.
Jätä virtaan kaatunut puu paikoilleen, jos siitä ei ole suurta haittaa. Se elävöittää virtausta ja tarjoaa suojapaikan niin kaloille kuin muillekin eliöille.

SUOJAVYÖHYKE
Jätä pellon ja vesistön väliin kasvillisuuden peittämä suojavyöhyke. Sen tulisi olla vähintään 3 metriä leveä, mielellään 15 metriä. Suojavyöhykkeiden perustamiseen voi hakea ympäristötukea.
Suojavyöhyke estää maa-aineksien ja lannoitteiden pääsyn jokiuomaan ja suojaa liialta auringolta. Jos veden lämpö nousee yli 21 asteen, ovat lohikalat vaarassa. Varjoisassa jokiuomassa veden lämpö pysyy kuumimpinakin kausina siedettävänä. Myös vesikasvien kasvu pysyy aisoissa eikä niitä tarvitse poistaa virtausta pidättämästä. Suojavyöhykkeet toimivat maaeläimille tärkeinä peltoaukean ylittävinä viherkäytävinä.
Estä myös karjan pääsy virtaveden ääreen. Etenkin naudat rikkovat sorkillaan rantapenkkoja ja syövät niiden kasvillisuutta. Seuraukset ovat vastaavia kuin ojitusten aikaansaamat.

UOMAN YLITYKSET
Tee mieluummin silta kuin tierumpu. Jos vaikkapa kustannussyistä joudut tekemään tierummun, varmista, että sen alapinta on vedenpinnan alapuolella myös kuivana aikana ja, että se on vaakasuorassa. Rummun halkaisijan tulisi olla vähintään 60 cm. Silloin se ei estä vesieläinten liikkumista. Maassamme on lukemattomia liian ylös sijoitettuja, jyrkkiä tai pieniä tierumpuja.
Alla on kuvapari eräältä taimenpurolta. Vasemmassa kuvassa tierumpu on sijoitettu liian ylös.

Ei näin     Vaan näin 

VEDEN OTTO
Joessa veden virtaus ei saisi laskea alle 25 litran sekunnissa uoman leveysmetriä kohden. Viisi metriä leveässä uomassa pitää siis veden virrata vähintään 125 l/s pumpun alapuolella, jotta veden otosta ei ole haittaa vesiluonnolle.