Jokainen oja ja puro siirtää vettä isompaan
vesistöön ja ennenpitkää kaikki virrat ja niiden kuljettamat ainekset päätyvät
mereen. Sillä kuinka maata viljelemme, metsiä hoidamme ja teitä rakennamme, vaikutamme
myös vesiluontoon. Siksi on tärkeää tietää toimiimme liittyvistä mahdollisista
haitoista ja minimoida ne jo suunnitteluvaiheessa.Tähän
pieneen oppaaseen on koottu käytännön vinkkejä, joiden avulla voit sovittaa yhteen
jokiluonnon ja omat tarpeesi.
Viereisessä kuvassa on lähes luonnontilainen pieni
taimenpuro omakotialueella Espoossa.
JÄTE- JA PESUVEDET
Estä puhdistamattomien jätevesien pääsy vesistöön. Johda ne kunnalliseen
viemäriverkkoon jos mahdollista. Muussa tapauksessa rakenna saostuskaivot ja
imeytyskentät niitä koskevien määräysten mukaan.
Kaikki pesuvedet ovat vesiluonnolle haitallisia. Myös saippua ja mäntysuopa
sisältävät vesiä rehevöittäviä ravinteita. Siksi matot pitää pestä kuivalla
maalla ja käytetty vesi imeyttää maaperään. Vesistössä saippuavedet kiihdyttävät
levien ja bakteerien kasvua. Mitä pienempään puroon jäte- ja pesuvesiä lasketaan
sitä selvempinä sen haitat näkyvät.
OJAT
Ojita vain ehdottoman tarpeellisia alueita. Vältä ojitusta tulvan torjuntakeinona,
sillä se kasvattaa ongelmaa alavirrassa. Päätä ojat ennen vesistöä imeytysalueisiin
tai saostusaltaisiin. Tyhjennä altaat lietteestä säännöllisin välein.
Avo-ojat kuljettavat mukanaan suuria määriä kiinto-ainesta. Hienojakoinen hiekka, humus
ja savi ovat haitallisia vesistöön joutuessaan. Suuri osa jokiemme lohikalakannoista on
tuhoutunut kutualueiden liettymisen takia.
TULVIMINEN, KOSTEIKOT JA SUOT
Jos maillasi on alueita, joille voit sallia joen tulvia runsasvetisinä kausina, teet
suuren palveluksen alueen luonnolle ja alapuoliselle vesistölle. Mitä enemmän vettä
pidättyy valuma-alueella, sitä tasaisemmat virtausolot ja pienemmät tulvahuiput
vesistössä vallitsevat.
Kosteikot ovat tehokkaita puhdistuslaitoksia ja tasaavat tulvahuippuja. Niiden
kasvillisuus ja matala vesi yhdessä auringon kanssa poistavat tehokkaasti ravinteita ja
sitovat veden kuljettamia kiintoaineksia. Vältä kosteikkojen ja soiden kuivaamista jos
suinkin voit.
PATOAMINEN
Padon yläpuolella veden virtaus hidastuu tai miltei pysähtyy. Seisova vesi lämpenee
kesällä nopeasti, sinilevien ja bakteerien kasvu kiihtyy, happipitoisuus laskee ja veden
laatu heikkenee. Hidasvirtaisille alueille muodostuu voimakas haukikanta, joka voi etenkin
talvikausina tuhota suuren osan joen ravuista ja lohikaloista niiden siirtyessä joen
syvänteisiin. Kalojen kutualueet sijaitsevat yleensä purojen ja jokien yläjuoksulla.
Jos kulku niille estyy, on vaarana kannan tuhoutuminen. Pyri siis välttämään virtaavan
veden patoamista.
Jos joudut rakentamaan padon, tee se porrastamalla tai
pohjapatona siten, että sen alapuolelle ei muodostu putousta. Näin varmistat
vesieläinten esteettömän kulun. Padon yhteyteen voi myös rakentaa ohitusuoman kuten
oheisessa kuvassa
MAAN MUOKKAUS JA LANNOITUS
Pyri pitämään vesistöä lähinnä olevat pellot ja puutarhat kasvipeitteisinä myös
kasvukauden ulkopuolella. Muokkaa kasvualusta vasta keväällä. Selvitä maaperän ja
kasvien ravinteiden tarve etukäteen. Lannoita vasta kasvukaudella ja vain sen verran kuin
on ehdottomasti tarpeen.
Vesistöön joutuessaan lannoitteet menevät hukkaan ja horjuttavat vesiluonnon
ravinnetasapainoa.
METSÄN HOITO JA HAKKUU
Suosi harvennushakkuita avohakkuun sijaan. Avohakkuun seurauksena huuhtoutuu maasta
runsaasti humusta vesistöön eikä maa pysty pidättämään sadevesiä. Luonnontilaiseen
jokeen tulee lähes kaikki vesi maan sisäisenä valuntana ja vain murto-osa pintaa
pitkin.
Jätä purojen ja jokien ranta-alueiden puusto kaatamatta vähintään 15 metrin
leveydeltä. Puut estävät ranta-alueiden eroosiota, suojaavat jokiuomaa auringon
paahteelta ja antavat ravintoa veden eliöstölle.
Suosi rantavyöhykkeellä lehtipuustoa. Erityisesti tervaleppä ja paju ovat hyviä maan
sitojia. Veteen varisevat lehdet ovat tärkeitä vesihyönteisille, jotka ovat kalojen ja
rapujen ravinnon lähde.
Jätä virtaan kaatunut puu paikoilleen, jos siitä ei ole suurta haittaa. Se
elävöittää virtausta ja tarjoaa suojapaikan niin kaloille kuin muillekin eliöille.
SUOJAVYÖHYKE
Jätä pellon ja vesistön väliin kasvillisuuden peittämä suojavyöhyke. Sen tulisi
olla vähintään 3 metriä leveä, mielellään 15 metriä. Suojavyöhykkeiden
perustamiseen voi hakea ympäristötukea.
Suojavyöhyke estää maa-aineksien ja lannoitteiden pääsyn jokiuomaan ja suojaa liialta
auringolta. Jos veden lämpö nousee yli 21 asteen, ovat lohikalat vaarassa. Varjoisassa
jokiuomassa veden lämpö pysyy kuumimpinakin kausina siedettävänä. Myös vesikasvien
kasvu pysyy aisoissa eikä niitä tarvitse poistaa virtausta pidättämästä.
Suojavyöhykkeet toimivat maaeläimille tärkeinä peltoaukean ylittävinä
viherkäytävinä.
Estä myös karjan pääsy virtaveden ääreen. Etenkin naudat rikkovat sorkillaan
rantapenkkoja ja syövät niiden kasvillisuutta. Seuraukset ovat vastaavia kuin ojitusten
aikaansaamat.
UOMAN YLITYKSET
Tee mieluummin silta kuin tierumpu. Jos vaikkapa kustannussyistä joudut tekemään
tierummun, varmista, että sen alapinta on vedenpinnan alapuolella myös kuivana aikana
ja, että se on vaakasuorassa. Rummun halkaisijan tulisi olla vähintään 60 cm. Silloin
se ei estä vesieläinten liikkumista. Maassamme on lukemattomia liian ylös sijoitettuja,
jyrkkiä tai pieniä tierumpuja.
Alla on kuvapari eräältä taimenpurolta. Vasemmassa kuvassa tierumpu on sijoitettu liian
ylös.
Ei näin Vaan
näin
VEDEN OTTO
Joessa veden virtaus ei saisi laskea alle 25 litran sekunnissa uoman leveysmetriä kohden.
Viisi metriä leveässä uomassa pitää siis veden virrata vähintään 125 l/s pumpun
alapuolella, jotta veden otosta ei ole haittaa vesiluonnolle.