Virtavesien hoitoyhdistys/Kari Stenholm / 6.01.2002

1. Voimalaitoksen patoallas

Vanhankaupunginkosken länsihaarassa oleva voimalaitospato muodostaa yläpuolelleen patoaltaan, jossa veden pinnan korkeus on samalla tasolla kuin se on itse padolla. Tämä patoallas ulottuu satoja metrejä padon yläpuolelle. Itähaaran lähtöpaikka sijaitsee tämän patoaltaan alueella.

Itähaaraan ja siellä olevaan kalatiehen virtaavan veden määrä riippuu täysin patoaltaan veden korkeudesta. Veden pinnan nousu patoaltaassa kasvattaa itähaaran virtaamaa ja veden pinnan lasku tekee päinvastoin.

Ennen voimalaitoksen käyttöönottoa, vesi virtasi länsihaaran padon yli joskus ohuempana joskus paksumpana siivuna, riippuen Vantaanjoen kokonaisvirtaamasta. Patoaltaan pinnan korkeus oli syksyisillä virtaamilla keskimäärin 5-15 cm padon yläreunaa ylempänä. Tälle veden korkeudelle itähaaran kalatie on rakennettu.

Voimalaitoksen käyttöönoton jälkeen vuonna 2000, vettä on juoksutettu länsihaaran

vesiturbiinin kautta siten, että veden korkeus padolla on viitisen senttiä padon yläreunaa alempana. Tämä matala veden korkeus patoaltaassa pienentää itähaaran virtaamat paljon pienemmiksi, kuin ne olivat ennen voimalaitoksen käyttöönottoa. Nämä virtaamat ovat niin pieniä, että niiden vallitessa taimenet ja lohet eivät juurikaan nouse kalatiehen ja edelleen jokeen.

2. Havaintoja itähaaran kalatien virtaamasta ja kalojen noususta jokeen

Tiedot perustuvat pääosin omiin havaintoihini, mutta osin myöskin kalamiehiltä, kalastuksenvalvojilta ja muilta Vanhankaupunginkoskella ja Vantaankoskella tapaamiltani henkilöiltä kuulemiini havaintoihin.

2.1 Kesä ja syksy 2000

Voimalaitoksen käyttöönoton jälkeisenä kesänä vuonna 2000 voimalaitosta käytettiin jokseenkin ympärivuorokautisesti siten, että veden pinnan korkeus patoaltaassa oli noin viitisen senttiä padon yläreunaa alempana. Alkusyksyllä voimalaitoksen luukkuja pidettiin suljettuina yöaikaan, jolloin veden pinnan korkeus sai nousta patoaltaassa ylemmäksi. Mutta koska patoallas on suuri ja syksy oli vähäsateinen ja kokonaisvirtaama pieni Vantaanjoessa, veden pinnan nousu patoaltaassa edes kohtalaiselle korkeudelle vei tuntikausia.

Myöhemmin syksyllä luukkujen sulkemista yöksikään ei enää tehty. Kaiken kaikkiaan kalatien virtaamat olivat hyvin pieniä koko alkusyksyn, eikä kaloja juurikaan jokeen noussut. Kaloja ei näkynyt kalatiessä, eikä niitä koskesta kalatien yläpuolelta juurikaan saatu. Myöskään ylempänä joella ei taimenia tai lohia nähty. Vantaankosken kalamiehillä esimerkiksi ei ollut minkäänlaisia havaintoja nousukaloista. Vanhankaupunginkosken suvannossa lohia ja/tai taimenia oli kuitenkin runsaasti pitkin syksyä!

Marraskuussa tulivat onneksi rankat sateet. Vaikka turbiinia käytettiin kaiken aikaa, veden pinta patoaltaassa oli niin korkealla, että vettä tuli paksuna siivuna länsihaaran padon yli ja itähaaran kalatien virtaama oli suuri. Lohia ja taimenia lähti nousemaan suuria määriä. Kalamiehet näkivät koskessa paljon nousevia lohia ja/tai taimenia, vaikka isolla virtaamalla suurin osa kaloista pysyykin näkymättömissä. Samoihin aikoihin isoja lohia ja/tai taimenia nähtiin myös Vantaankoskella Kehä-III:sen yläpuolella.

2.2 Kesä ja syksy 2001

Kesällä ja alkusyksyllä 2001 voimalaitosta käytettiin jälleen jokseenkin ympärivuorokautisesti siten, että veden korkeus patoaltaassa oli viitisen senttiä länsihaaran padon yläreunan alapuolella ja kalatien virtaama mitätön. Heinä-elokuun vaihteessa nousutaimenia alkoi saapua Vanhankaupunginkosken suvantoon. Kalastajat saivat ja tartuttivat mukavasti useampikiloisia taimenia koskesta kalatien alapuolelta. Kalatien yläpuolelta taimenia ei saatu, eikä niitä myöskään näkynyt kalatiessä tai sen yläpuolella. Vanhankaupunginkosken suvannossa lohia ja/tai taimenia kyllä näkyi.

Ennen syyskuun puoltaväliä satoi reippaasti ja itähaaran virtaama parani huomattavasti voimalaitoksen jatkuvasta käytöstä huolimatta. Nyt taimenia saatiin ja tartutettiin muutamana päivänä koskesta myös kalatien yläpuolelta.

Syyskuun loppu ja lokakuun alku olivat vähäsateisia, ja koska voimalaitosta käytettiin ympärivuorokautisesti kalatien virtaama oli taas liian pieni. Lohet ja taimenet eivät nousseet jokeen. Niitä saapui kuitenkin suurin joukoin mereltä Vanhankaupunginkosken suvantoon. Niitä suorastaan pakkaantui päivä päivältä lisää suvantoon. Isoja tummia ja joskus vielä kirkkaitakin lohen ja/tai taimenen kylkiä sai ihailla tavan takaa suvannon pinnalla.

Syys- lokakuun vaihteessa laskin viiden tunnin aikana noin 300 lohen ja/tai taimenen pinnassa käyntiä Vanhankaupunginkosken suvannossa. Eli kaloja kävi pinnassa keskimäärin kerran minuutissa. Kalatien yläpuolella koskessa ei näkynyt ensimmäistäkään pinnassa käyntiä. Eikä sieltä kaloja saatu. Muutaman päivän kuluttua voimalaitoksen käyttö joksikin aikaa lopetettiin, jolloin kalatien virtaama lisääntyi. Lohet ja taimenet lähtivät nousemaan jokeen. Muutama päivä voimalaitoksen pysäyttämisen jälkeen vierailin Vanhankaupunginkoskella jälleen. Kalastajilta kuulin, että lohia ja/tai taimenia oli nähty paljon ja saatukin koskesta kalatien yläpuolelta. Omin silmin näin kymmeniä isojen lohien ja/tai taimenien pinnassa käyntejä kalatien yläpuolella, erityisesti itähaaran lähtöpaikan alueella. Vanhankaupunginkosken suvannossa laskin nyt vain 5-6 pinnassa käyntiä tunnissa. Myöhemmin kuulin Vantaankosken kalamiehiltä, että samoihin aikoihin myös Vantaankoskella Kehä-III:sen yläpuolella nähtiin isoja lohia ja/tai taimenia ja joku useampikiloinen taimen sieltä saatiinkin.

2.3 Kalatien virtaaman vaikutus kalojen nousuun

Näiden kahden syksyn havaintojen perusteella näyttää siltä, että taimenet ja lohet eivät juurikaan nouse Vantaanjokeen sillä virtaamalla, mikä kalatiessä vallitsee silloin kun patoaltaan pinnan korkeus on padon yläreunan alapuolella. Patoaltaan pinnan korkeuden pitää olla reilusti padon yläreunan yläpuolella, ennen kuin kalatien virtaaman suuruus saa taimenet ja lohet lähtemään nousuun.

Edelleen voidaan todeta, että molempina syksyinä Vantaanjoen kokonaisvirtaama on ollut pitkiä aikoja niin pieni, että voimalaitosta käytettäessä taimenien ja lohien nousun käynnistävää kalatien minimivirtaamaa ei voida ollenkaan saavuttaa.

3. Lohien ja taimenien pakkautuminen Vanhankaupungin- kosken suvantoon

Mitä tapahtuu taimenille ja lohille, jotka pakkautuvat viikoiksi tai jopa kuukausiksi Vanhankaupunginkosken suvantoon silloin, kun niiden pitäisi päästä Vantaanjokeen kotikoskelleen valtaamaan kutureviiriä ja edelleen kutemaan?

Kovasta kalastuspaineesta johtuen suurin osa kaloista joutuu tahallisen tai tahattoman rokastuksen vahingoittamiksi ja osa edelleen vesihomeen ja muiden tautien tappamiksi.

Osa tai mahdollisesti kaikki kalat kutevat suvannon murtoveteen, jos kalatien virtaama ei ole kasvanut kalojen nousulle riittäväksi kutuajan saapuessa.

Vantaanjoen ylempiin koskiin leimautuneet lohet ja taimenet eivät mahdollisesti ehdi/yritäkään kotikoskelleen kutuajan koittaessa, vaikka lopulta jokeen pääsisivätkin. Lohien ja taimenten nopea nousuvauhti normaalitilanteissa kyllä tunnetaan, mutta yrittävätkö ne kaukaiselle kotikoskelleen silloin, jos ne pääsevät jokeen juuri ennen kutuaikaa? Reviirin valtaukset ja muutkin kutuseremoniat on vielä tehtävä.

Ilmeisesti ainakin lohet lopettavat syömisen jo saapuessaan Vanhankaupungin kosken suvantoon. Nehän ovat jo käytännössä makeassa vedessä. Viikkojen odotuksen aikana ne ehtivät mennä niin huonoon kuntoon, että kutunousuun ei ehkä ole enää voimia.

Kaikki edellä mainitut ja mahdolliset muut haittatekijät estävät osittain tai kokonaan taimenien ja lohien pääsyn terveenä kutupaikoilleen oikeaan aikaan. Tämä taas tietää sitä, että taimenien ja lohien luonnonmukainen lisääntyminen Vantaanjoessa vähenee tai loppuu kokonaan. Se vähäinenkin, mitä pitkäaikaisilla kunnostustoimilla on saatu aikaan!

4. Vantaanjoen kunnostushanke taantuu

Vantaanjoen kunnostamiseen on sijoitettu parina viime vuosikymmenenä kaikki toimet yhteen laskien kymmeniä miljoonia markkoja rahaa. Monet yhdistykset ja yksityiset henkilöt ovat työskennelleet tuhansia tunteja joen elvyttämisen edistämiseksi. Hyviä tuloksia on saavutettu. Veden laatu on parantunut. Kaikki pääuoman kalojen nousuesteet on purettu tai ohitettu rakentamalla kalateitä; koko pääuoma sekä lukuisat sivujoet ja purot ovat tällä hetkellä meriyhteydessä. Lukuisat kosket on kunnostettu. Miljoonia vaelluskalojen poikasia on istutettu. Lohien ja merestä nousseiden taimenien luonnonkudusta on jo vuosikausia syntynyt poikasia monissa Vantaanjoen koskissa. Merkittävän taimen- ja lohijoen uudelleen syntyminen on hyvää vauhtia tapahtumassa.

Harkitsematon Vanhankaupunginkosken voimalaitoksen käynnistäminen uudelleen vuosikymmenien seisokin jälkeen vahingoittaa niitä tuloksia, mitä parin vuosikymmenen investoinneilla ja kunnostustoimilla on saatu aikaan vaelluskalojen palauttamisessa.

5. Olisiko voimalaitoksen käyttö sovitettavissa vaelluskalojen palauttamishankkeen kanssa

Olisiko löydettävissä vuodenaikoja, jolloin voimalaitosta voisi käyttää ilman, että se haittaa vaelluskalojen luonnollista vaellusrytmiä?

Huhtikuussa ensimmäiset syönnösvaelluksella olevat taimenet saapuvat jokisuuhun ja nousevat jokeen, jos kalatien virtaama on riittävä. Keväällä 2001 taimenia jonkun verran jokeen pääsi, koska ainakin pari saatiin Nurmijärven Myllykoskella saakka. Syönnösvaellukselle saapuvien taimenien nousu kestänee juhannuksen paikkeille saakka. Tähän vuodenaikaan tapahtuvan taimenien nousun estyminen voimalaitoksen käytön takia ei toki vaikuta luonnonmukaiseen lisääntymiseen, mutta joen virkistyskalastuksen kannalta taimenien pääsy ylemmille koskille saakka on kuitenkin tärkeää.

Kevään tulvahuippuina vettä kyllä riittäisi sekä voimalaitokseen, että kalatiehen, mutta samaan aikaan syönnösvaelluksen kanssa tapahtuu suurin osa taimenien ja lohien vaelluspoikasten vaelluksesta kotikoskiltaan mereen. Vesiturbiinin käyttäminen tähän aikaan saattaa tuhota suuren osan mereen matkaavista vaelluspoikasista.

Heinä-elokuussa ensimmäiset kutunousulla olevat taimenet ja lohet saapuvat Vanhankaupunginkoskelle, pyrkien jokeen. Tähän aikaan joen virtaama on pienimmillään ja voimalaitoksen käyttö pudottaa kalatien virtaaman liian pieneksi aiemmin mainituin seurauksin. Taimenien ja lohien kutunousu kestää marraskuulle saakka ja voimalaitoksen käyttö näyttää pitävän kalatien virtaaman pitkin syksyä liian pienenä kalojen nousulle, kuten edellä on kahden syksyn perusteella kerrottu.

Joulukuussa siiat jatkavat vielä nousuaan. Nykyisestä kalatiestä siiat eivät näytä nousevan ollenkaan, eikä kalatien virtaamalla siten joulukuussa näyttäisi vaelluskalojen kannalta olevan merkitystä. Kalatien rakentaja on kuitenkin lupaillut, että kalatietä korjataan siioillekin sopivaksi. Jos näin tapahtuu, pitäisi vettä riittää kalatiehen vielä joulukuussakin siikojen nousemisen varmistamiseksi.

Tammi-, helmi- ja maaliskuu näyttäisivät olevan ainoat kuukaudet, jolloin vaelluskaloja ei ainakaan ole nousemassa jokeen. Kutuvaellukselta palaavia emokaloja kylläkin palaa mereen, mutta eivätköhän ne kokonsa perusteella välty joutumasta turbiinin ruhjomiksi.

Näinä talvikuukausina voimalaitoksen käyttö ei näyttäisi olevan ristiriidassa vaelluskalojen luonnollisen elinrytmin kanssa. Talvikuukausina voimalaitoksen käyttö tosin turistinähtävyytenä taitaa olla turhaa ja Vantaanjoen pienen talvivirtaaman takia saatavan energiatuoton määräkin jokseenkin mitätön.

Vantaanjoessa

Vaikka muutamana talvikuukautena voimalaitoksen käyttö olisikin sovitettavissa vaelluskalojen palauttamishankkeen kanssa, pitää voimalaitoksen käytöstä silti kokonaan luopua. Voimalaitoksen osittaisenkin käytön salliminen mahdollistaa myöhemmin samat ongelmat uudelleen, kun tosiasiat ovat taas unohtuneet ja turbiinia halutaan kokeilla vähän kesällä ja syksylläkin. Kaikkien aivan hyvin tuntema tosiasia on, että vesivoimalat patoineen ovat ristiriidassa vaelluskalojen luonnollisen elämänkierron kanssa. Suurien jokien isoilla voimalaitoksilla tämän ristiriidan kanssa on kansantaloudellisista syistä pakko elää energiatalouden ehdoilla. Näin ei ole asian laita Vantaanjoella!

Valinnan tekemiseksi voimalaitoksen käytön tai vaelluskalakantojen palauttamisen välillä voi itse kukin tykönänsä miettiä vaikkapa seuraavia ajatuksia:

Vanhankaupunginkosken voimalaitoksen sähköntuotto on Vantaanjoen pienestä virtaamasta johtuen niin pieni, että suhteutettuna sen käytön aiheuttamiin haittoihin ei käyttö energiataloudellisilla syillä ole perusteltua. Miljoonan ihmisen lähivirkistysalueena Vantaanjoen arvo on tänä päivänä paljon suurempi, kuin hyvin pienen energiamäärän tuottamisessa lähivirkistysalueen mahdollisuuksia tuhoamalla.

Kulttuurihistorialliset syyt eivät edellytä voimalaitoksen käyttöä. Taitavasti entisöity voimalaitos sellaisenaankin, ilman sen käyttöä, siirtää jälkipolville arvokkaan perinnön Helsingin ja miksei koko Suomenkin historiasta. Tärkeintä lienee, ettei aiemmin eläneiden sukupolvien kätten töitä tuhota, vaan ne jäävät jälkipolvien nähtäviksi.