Ajankohtaista
Kunnostukset, perhokalastus ja Espoon virtavedet - Ohessa Markus Penttisen ja Aki Janatuisen esitys näistä aiheista Espoon perhokalastajille 16.4.2007
1. Virtavesien hoitoyhdistys Virho
* Perustamisajatus syntyi 1989 Espoon perhokalastajien kerhoillassa
* Kunnostuksien ja talkoiden järjestäminen vapaaehtoispohjalta
* Vapaaehtoistyön lisäksi toiminta perustuu viranomaisen tukeen, lahjoituksiin yms.
* Mätihautomo Vantaanjoen varrella, jossa haudottu yli miljoona taimenen ja osin lohenpoikasta istutuksia varten
* Työllistämishanke, jossa työttömät suorittavat kunnostuksia Virhon suunnittelun ja ohjauksen pohjalta; Virho työnantajana noin 7 työntekijälle
* Tiedotus- ja valistustehtävä; osallistuminen erilaisiin kunnostuksiin ja kalakantojen hoitoon liittyviin työryhmiin sekä yleinen asiantuntija- ja lausuntotehtävä
* Hankkeet pääasiassa Uudellamaalla pääkaupunkiseudun metropolipuroista Vantaanjoen ja Karjaanjoen lähdevesiin asti; tosin asiantuntija- ja valistustehtävää parhaimmillaan koko Suomen kattavasti
* Kestävän kalastuksen periaatteen mukaisesti toimivan Lopen Vastinkosken hoito
* Ylin päättävä elin hallitus sekä syys- ja kevätkokoukset
2. Miksi virtavesien ja koskien kunnostuksia tarvitaan
* Padot ja muut nousuesteet tukkineet kalojen luonnollisen vaelluksen kutupaikoille ja vieneet poikasten kasvualueet; toimivat kalatiet harvassa
* Metsäojitus ja maatalous rehevöittävät vesistöjä sekä päästävät niihin kiintoaineksia tukkien kutupaikat
* Kalastus heikentänyt ja pahimmillaan tuhonnut kalakantoja, perhokalastuskaan ei ole ongelmaton -suuret määrät jokia ja puroja perattu mm.
tukinuittoon tai muihin tarkoituksiin, jolloin suoja- ja kutupaikat hävinneet; esim Karjaanjoesta "käsitelty" 70 %
* Tietoisuus ja ymmärrys ongelmista parantunut, mutta liian hitaasti ja vain paikallisesti
3. Pääkeinot tilanteen parantamiseen virtavesissä
3.1. Tärkeimmät linjat
* "Valuma-alue-ajattelu": vesistö on kokonaisuus ja sen ongelmiin on tartuttava laajasti eikä vain paikallisesti ja yksittäisiin ongelmiin -> maatalouden suojavyöhykkeet, kosteikot, pistekuormituksen vähentäminen;
* Esimerkkinä Vantaanjoen valuma-alueen isot ongelmat, jotka estävät sen tulemisen Etelä-Suomen Mörrumiksi
* Koski- ja muut virtavesikunnostukset sekä nousuesteiden poisto
* Kestävän kalastuksen periaate: kalastus on mukautettava kalakannan mukaan eikä toisinpäin
* Kalaston kotiuttaminen, mikäli kannat ovat kadonneet
3.2. Istutusten rooli
* Istutukset voivat olla pitkällä tähtäimellä vain kalakantojen kotiutustoimintaa eivätkä ne käy jatkuvaksi hoitokeinoksi -> on hoidettava syitä eikä oireita
* Onkikokoisten kalojen istuttaminen ei järkevää; erityisesti mittataimenten istuttaminen tulisi lopettaa kokonaan
* Kirjolohet pitäisi istuttaa seisoviin vesiin ja hidasvirtaisiin osuuksiin eikä koskiin kilpailemaan alkuperäisten kalojen kanssa
* Istutuksiin käytettävä vain vesistön omaa kantaa ja pienpoikasia tai mätiä
* Periaatteena on, ettei istuteta kohteisiin, joissa on jo luontaisesti lisääntyvät elinkelpoiset kannat
4. Kunnostukset ja niiden vaiheet
* Arviointi ja alustava suunnittelu, jossa käydään läpi huolellisesti sekä itse virtakohde että kalasto: esim. lajisto, virtaamat, ongelmat
* Lupien hankinta maanomistajilta, ympäristökeskukselta, kunnan ympäristöpuolelta sekä kalastusalueelta
* Hankittavien lupien määrään ja laatuun vaikuttaa mitä tehdään ja millä tavalla; maanomistajien lupa kaikissa tilanteissa
* Toteutus, jossa huomioitava monta seikkaa:
parasta olisi asteittain, jopa usealle vuodella ajoittuva kunnostus; tämä valitettavasti ei usein mahdollista
hyönteistön ja kasviston, kuten vesisammaleen huomioiminen -> hyödyllistä jättää kohteeseen käsittelemättömiä paikkoja, joista ne voivat levitä
helpointa toteuttaa alivirtaaman aikaan, mutta toisaalta kohde ja sen käyttäytyminen on tunnettava myös tulvavedellä
käsityönä kannattaa tehdä niin paljon kuin mahdollista ja raskaat
koneita vaativat työt maan ollessa jäätyneenä -> vaurioiden minimoiminen
kunnostus kaiken kokoisille kaloille kutupaikoista ja pienpoikasista isoihin, mikäli niitä paikassa esiintyy
* Kunnostus vaatii paljon tietoa ja ilman sitä voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä -esimerkkinä kutupaikkojen teko ja kutusoran sijoittelu:
1) valittavan kutupaikan virran oltava riittävä kova pitämään sora puhtaana kiintoaineksesta, muttei liian kova, jottei tulva vie sitä mennessään,
2) soran muoto ja raekoko valittava huolella: pyöreitä + harjus 1-2 cm, taimen 2-7 cm, lohi 10 cm asti; kaikissa tapauksissa hyvä olla mukana isompia muhkuroita soran paikallaan pitämiseksi tulvissa
3) soraa oltava paksuhko 20-30 cm patja kalojen kaivamien kutukuoppien takia,
4) paljon kiintoainesta sisältävissä vesissä sorapatja kaltevaan asentoon nousee alavirtaa kohti mennessä, joilloin vesi huuhtelee sitä paremmin kuin vaakatasossa olevaa,
5) laajojen sorakenttien sijasta parempi luoda hyviin paikkoihin huolellisesti tehtyjä kutupaikkoja,
6) heti kutupaikasta alavirtaan pitäisi olla poikaskivikkoa (päästä nyrkin kokoisiin kiviin, joiden välissä koloja), johon poikaset kuoriutumisen jälkeen voivat hakeutua suojaan,
7) kutupaikan syvyys tavanomaisesti 20 cm-1 m ja veden pitää riittää myös talven alivirtaama-aikoina,
8) mädin jäätymisen estämiseksi kutupaikan ympärillä oltava pinnalle ulottuvia kiviä, joiden ympärille syntyy suojaavaa jääkantta
9) rajujen virtaamavaihteluiden joissa kannattaa soraikosta hieman ylävirtaan sijoittaa pari isohkoa kiveä, jotka hillitsevät tulvissa kovinta virran painetta
* Kutusoran lisäämisen ohella kiveäminen pääkeinoja: koskessa ei voi olla koskaan liikaa kiviä
* Puuaineksen (lehtipuut) lisääminen hyödyllistä: suojapaikkoja kaloille ja hyönteisille, muokkaa uomaa monimuotoisemmaksi, kivien lailla lisäävät
virran ns. pidätyskykyä eli esim. ylävirrasta valuva kasvinaines juuttuu helpommin hyönteisten ja rapujen ravinnoksi koskessa
* Puihin kiinnitettävä huomioita myös veden pinnan yläpuolella: esim. pajuistutukset vähentävät maan eroosiota, luovat poikasille tärkeätä varjostusta kuumina kausina ja näkösuojaa sekä ovat hyönteisten pesäpaikkoja
* Kalatiet ja -portaat elintärkeitä, jos nousuesteitä
* Seuranta tärkeää: mahdollinen kunnostuksen parantaminen, opin ottaminen muihin kohteisiin
* Kunnostus ja kalakantojen elvytys pitkäjänteistä
5. Perhokalastuksen, kestävän kalanhoidon ja kunnostuksien kitkakohdat sekä ratkaisut
* Perhokalastajat usein valistuneimmasta päästä
* Kunnostajilla (usein itse perhokalastajia) ja valtaosalla perhokalastajista sama tavoite: kirkasta luonnon jalokalaa elinvoimaisina kantoina
* Silti on muutamia kitkakohtia; eivät ylitsepääsemättömiä ja ratkaisut olisivat tiedossa
a) perhokalastajien määrän ja koskikalastuksen lisääntyminen kasvattaneet kalastuspainetta huomattavasti
b) monet kohteet lähes jatkuvassa, pahimmillaan ympärivuotisessa ja ympärivuorokautisessa pommituksessa
c) esimerkiksi kahlaaminen tällaisissa paikoissa parturoinut vedenalaista kasvillisuutta ja joissain paikoissa on sallittua kahlata jopa kutusoraikoilla ympäri vuoden
d) monissa "korttikoskissa" ei toimita kestävän kalastuksen periaatteella, vaikka joitain ilahduttavia poikkeuksia on ilmennyt
e) kalastuspaine johtanut pyyntikokoisten kalojen istuttamiseen joskus jopa pääasiallisena hoitokeinona
f) rauhoitusaikainen kalastus (kudun häirintä) ja talvikalastus pakkasella (kalan silmien ja limakerroksen vaurioituminen) haitallisia
g) entisaikaisesta "vaijerikalastuksesta" siirrytty joskus ylikeveisiin välineisiin ja siimoihin, jotka johtavat ylipitkiin väsytysaikoihin ja kalan näännyttämiseen; lämpimällä vedellä kalojen toipuminen tällaisesta tuskallista, päästetty näennäisesti elpynyt kala kuolee myöhemmin
h) perhokalastuksen helpottamiseksi parturoidaan rantapuita ja kasvillisuutta
i) perhokalastuksen aiheuttama paine suurimmillaan kalalajeille, jotka kaikkein vaikeimmassa asemassa eli jalokaloille
* Jokaisessa koskessa pitäisi olla:
a) kuturauhoitus,
b) kalastusrajoituksia pakkasella ja matalahkoissa vesissä kovina hellejaksoina
c) Virho ei ole ottanut kantaa pyydä- ja päästä-kalastuksen puolesta (ei tosin vastaakaan), mutta alamittoja on nostettava nykyisistä keskimäärin reilusti; niin virallisia kuin kalastajien omiakin
d) kahlaaminen tarpeetonta pienissä joissa ja puroissa, muihin kielto kuturauhoituksen alkamisesta toukokuun loppupuolelle vähintään koskialueilla ; heittolaiturit tai -kivet yksi ratkaisu?
e) pyyntikokoisina istutettavat kalat vain kirjoja seisovissa tai hidasvirtaisissa vesissä; kirjoilla voidaan helpottaa kalastuspainetta herkemmissä kohteissa ; kalastajien pitäisi myös vaatia kalapaikkojen hoitajilta kestävän kalastuksen periaatetta
f) alansa osaavan perhomiehen erottaa muista siitä, että hän kykenee kalastamaan parturoimattomissa ja pusikkoisissakin kohteissa
6. Espoon virtavesistä ja Virhon toiminnasta
6.1. Espoon virtavedet ja taimenkannat
Espoossa on moneen vastaavan kokoiseen kaupunkiin ja kuntaan verraten paljon virtavesiä, joista suurin osa on ns. pienvesiä. Nämä jakaantuvat pääosin Espoon-, Mankin- ja Vantaanjoen vesistöihin sekä pienempiin purovesistöihin kuten Finnoonojaan, Lukupuroon ja Monikonpuroon. Espooseen ulottuu myös Mätäjoen valuma-aluetta.
Varsinaisia jokia Espoossa ei oikeastaan ole kuin Espoon- ja Mankinjoki, ja näiden vesistöjen eräät yläjuoksun osuudet, sekä Pohjois-Espoossa kuntarajana virtaava Lepsämänjoki. Virtaamaltaan Espoonlahden perukkaan laskevista joista Mankinjoki on hivenen Espoonjokea suurempi.
Vedenlaatu ei Espoon virtavesissä ole monin paikoin läheskään verrattavissa luonnontilaan, mutta tästäkin huolimatta näissä elää monin paikoin vaativaakin lajistoa, kuten taimenta, pikkunahkiaista, rapuja ja purokatkaa. Lisäksi Espoon- ja Mankinjokeen nousee merestä kudulle mm. taimenta, vaellussiikaa, vimpaa, nahkiaista, kuoretta ja säynettä.
Taimenta esiintyy Espoossa nykyisellään paikoitellen Espoon-, Mankin- ja Vantaanjoen vesistöalueilla, sekä pienemmistä purovesistöistä Finnoonojassa ja Lukupurossa sekä mahdollisesti Monikonpurossa.
Näistä Mankinjoen vesistössä vaellusesteiden alapuolella elävä populaatio on eroaa tutkimusten muista tunnetuista kannoista, ja sen uskotaan näin ollen olevan alkuperäistä. Espoonjoen vesistön taimenia ei ole tutkittu nykyaikaisilla menetelmillä, mutta 1980-luvulla tehdyissä tutkimuksissa silloiset vähät näyteyksilöt muistuttivat Rautalammin reitin taimenta.
Toisaalta vesistössä elää myös ilmeisesti ainakin Isojoen kannan pienpoikasista alkunsa saanut populaatio. Ei olisi mahdottomuus, että vesistössä nykyisin esiintyvissä taimenissa olisi jäljellä sen alkuperäisen tai naapurivesistön taimenkannan perimää. Espoonjoen vesistöstä löytyy vielä useita potentiaalisia puroja, joita ei ole koskaan varsinaisesti inventoitu tai sähkökoekalastettu.
Monikonpurossa elänyt taimenpopulaatio on tulkittu alkuperäiseksi. Ikävä kyllä edelliset havainnot taimenesta purossa on tehty 2003. On mahdollista, että Monikonpuron alkuperäinen taimenkanta on kuollut luonnosta sukupuuttoon. Purosta tosin pyydettiin aikoinaan Virhon voimin taimenia silloiselle Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Porlan kalanviljelylaitokselle Ingarskilanjoen taimenkannan emokalaston laajentamiseksi. Tuolloin ei tosin tiedetty, että purossa eli alkuperäistäkin taimenta Taimeninstituutti Ry:n sinne istuttamien Ingarskilan kannan taimenten lisäksi.
Ei ole poissuljettua, että nykyisen Ingarskilanjoen taimenen laitoskannassa on tallessa tätä Monikonpuron alkuperäisen taimenkannan perimää. Toisen ja kolmannen polven laitoskalaston on itse asiassa myös todettu viitteellisesti eroavan ensimmäisen polven emokalastosta. Mikäli Monikonpuron taimenkanta on sittemmin kuollut sukupuuttoon, sinne olisi tulevaisuudessa soveliasta kotiuttaa tämä Ingarskilanjoen laitoskanta.
Finnoonojan ja Lukupuron vesistöissä nykyisin elävät taimenet lienevät kaikki peräisin Virhon ja mahdollisesti myös Taimeninstituutin tekemistä istutuksista. Kaikki istutetut poikaset ovat kuitenkin olleet peräisin Virhon hautomolta. Poikaset ja mäti ovat edustaneet Ingarskilanjoen ja Aurajoen kantoja.
Espoossa Vantaanjoen vesistössä elävien taimenten geneettisestä alkuperästä ei ole tehty koskaan mitään tarkempaa tutkimusta, mutta alueelle tiedetään ainakin istutetun menneinä vuosikymmeninä lukuisia eri viljelykantoja. Lisäksi on periaatteessa mahdollista, että vesistössä olisi säilynyt myös alkuperäistä taimenta. Olennaisempaa lienee kuitenkin se, että kyseiset taimenpopulaatiot elävät luonnonkierrossa omillaan ilman tarvetta istutuksille.
6.2. Espoon vesien ongelmia
Vaikka Espoon vesistöissä onkin yhä jäljellä varsin luonnontilaisia osuuksia ja vaativaa lajistoa, on ongelmia runsaasti. Pelkästään Gumbölenjoen haarassa on Espoonlahden ja Siikajärven välillä 4-6 luvallista ja luvatonta patoa, hiukan laskutavasta ja käytöstä riippuen.
Näissä ei ole yhdessäkään minkäänlaista kalatietä.
Vaellusesteet ovat varsinkin Mankinjoen vesistössä suuri rasite, joka estää niin vaelluskalojen vaelluksen kuin laajamittaiset kunnostustoimet. Käytännössä Mankinjoen vesistössä merestä nousevan taimenen vaellus loppuu Gumbölenjoessa Gumbölen myllypatoon. Vaikka Mankinjoen haarasta poistettiin Espoonkartanonkosken niskan patorakenne, ei sielläkään taimen pääse nousemaan juuri yläpuolista Loojärveä pidemmälle. Tämän vesistön latvat ulottuvat Nuuksioon asti.
Myös muissa vesistöissä on nousuesteitä, mutta vähemmän kuin Mankinjoella. Espoonjoen vesistössä ainoa käytännössä täydellinen nousueste lienee Bodominjärven luusuassa oleva pato. Vantaanjoen vesistössä ei oikeastaan Espoossa nousun katkojana ole kuin Lakistonjoen alajuoksulla oleva jyrkkä pudotus. Tämä estää merivaelluksen tehneiden taimenten nousun ylemmäs vesistöön.
Toinen suuri ongelma on veden riittävyys kuivimpina kausina. Alueella on paikoitellen varsin mukavasti lähteisyyttä, mutta juuri veden riittävyys on monessa kohteessa kynnyskysymys, kun ajatellaan niiden soveltuvuutta esim. taimenelle. Ongelma on syntynyt mm. vesistöjen perkaamisen ja soiden ojittamisen aiheuttaman hydrologian äärevöitymisen kautta. Virtaaman vaihtelut, niin tulvat kuin kuivuudet ovat lisääntyneet. Se on vielä entisestään kärjistynyt viime vuosina, kun vedenotto mm. golfkentille ja maatalouteen luvallisesti ja luvatta on johtanut kuivina ajanjaksoina mm. Glimsinjoessa käytännössä virtaaman katkeamiseen.
Näiden ohella myös vesistöjen säännöstely yhteiskunnan vedenoton tarpeisiin aiheuttaa vakavia ongelmia. Näistä pahimpana esimerkkinä voidaan pitää Gumbölenjoen Mynttilänkoskeen kohdistuvia vaikutuksia. Siellä on alivirtaama-aikaan erittäin laajoja kuiville jääviä alueita, jotka täten kaventavat uhanalaisen meritaimenkannan muutenkin rajallista poikastuotantoalaa.
Espoon pienvesien kannalta erityisesti kaavoitus ja rakentaminen tuntuu olevan tällä hetkellä suurin ongelma ja huolenaihe. Kovat rakentamispaineet heijastuvat suoraan myös virtavesiin, koska monet rakennettavat alueet sijaitsevat jos eivät aivan suoraan näiden uomien päällä, niin vähintäänkin niiden vesitasapainon kannalta elintärkeillä alueilla.
Pienivirtaisia ja vastaavia vesiuomia ei yleensä pyritä erikseen ottamaan huomioon. Tästä seuraa usein eriasteista perkaamista ja putkittamista, ja usein vielä ilman vaadittavia lupia. Samassa yhteydessä kaadetaan monesti purokäytävien puut sekä täytetään soita, kosteikkoja ym. painanteita ja lähteitä.
Tällä tavoin kerran tuhottuja kohteita on varsin mahdotonta enää saada takaisin, vaikka rakennuttaja olisi toiminut kuinka väärin ja rikkonut lakia. Tälläkin hetkellä Espoossa virtaa taimenelle kelvollisista puroista pitkiä uomanosuuksia putkessa, ja tulevaisuudessa ilmeisesti yhä vain enemmän. Lukupuron yläosien putkittaminen alkanee ilmeisesti jo tänä vuonna Suurpellon rakentamisen yhteydessä.
6.3. Miksi Espoon virtavesien kunnostus on haasteellista
Espoon vesistöissä on varsin runsaasti perattua koskialaa, joka olisi varsin helpolla palautettavissa tuottavaan kuntoon. Näitä olisikin monin paikoin varsin helppoa ennallistaa joko paikalta löytyvällä tai muualta tuotavalla kivimateriaalilla, soralla ja puuaineksella. Ongelmana vain on, että nykyisillekään olemassa oleville poikastuotantoalueille ei löydy kutupareja. Tälle ongelmalle on kaksi selitystä.
Ensinnäkin edellä mainitut nousuesteet ovat eristäneet vesistönosia toisista ja näille tyhjille alueille ei täten pääse luontaisesti leviämään muualta taimenia. Myöskään istuttaminen ei Espoon- ja Mankinjoen vesistöjen tapauksessa ole mahdollista, koska vesistöjen omaa taimenkantaa ei ole saatavissa mistään istukkaaksi. Luonnonkalojen siirtoistuttaminen vesistönosasta toiseen on ongelmallista ja vaatii paljon työtä sekä tutkimusta.
Toinen syy kutuparien puutteelle on merialueen kalastus. Nykyisellään merialueella tapahtuva kalastus on erittäin tehokasta ja kohdistuu yksilöihin, jotka eivät ole saavuttaneet sukukypsyyttä. Näin ollen Espoonkin virtavesistä mereen vaeltavat taimenen vaelluspoikaset tulevat pitkälti pyydetyiksi jo ennen kuin ne edes olisivat valmiita nousemaan takaisin kotijokiinsa lisääntymään.
Espoonlahti on lisäksi erittäin ongelmallinen vesialue. Kyseessä on kapea ja pitkä lahti, jonka läpi taimenen on kutuvaelluksellaan uitava noustessaan avomereltä jokeen. Käytännössä nekin taimenet, jotka ovat selvinneet sukukypsyysikään asti hengissä, joutuvat vielä pujottelemaan Espoonlahden tiheän verkkoviidakon läpi voidakseen nousta kotijokeensa. On mahdollista, että Espoonlahden pyydyksiin jää vielä merkittävä osa sukukypsiksikin asti selvinneistä taimenyksilöistä. Espoonlahden pohjukkaan kuitenkin laskee kolme meritaimenen kutuvesistöä, joka lienee enemmän kuin yhteenkään muuhun Suomenlahden yksittäiseen merenlahteen.
6.4. Virho Espoossa
Virhon toimet Espoon virtavesissä ovat tähän asti keskittyneet lähinnä mäti- ja pienpoikasistutuksiin Suomenlahteen laskeviin pienvesistöihin ja Vantaanjoen latvapuroihin, kudun seurantaan sekä yleiseen kalakantojen tarkkailuun ja inventointiin. Näiden lisäksi on myös tehty läheistä yhteistyötä viranomaistahojen kanssa ja suunniteltu mahdollisia tulevaisuudessa toteutettavia toimenpiteitä Espoon vesistöissä.
Tarkoituksena on lähitulevaisuudessa ainakin jatkaa taimenten kotiuttamista Lukupuron, Vantaanjoen ja Finnoonojan vesistöihin sekä mahdollisesti tulevaisuudessa myös Monikonpuroon.
Näiden projektien myötä lienee todennäköistä, että istukkaiden saavuttaessa sukukypsyyden mahdolliset kunnostustoimenpiteet tulevat ajankohtaisiksi näissä kohteissa. Muiden vesistöjen kunnostus- ja ennallistamistoimista ei ole tehty tarkkoja suunnitelmia.
Espoonjoen vesistön Glomsinjoessa on tämänhetkisten suunnitelmien pohjalta tarkoitus pyrkiä järjestämään talkookunnostus jo tulevana kesänä. Toimenpiteellä lisättäisiin Glomsinjoen peratulle alaosalle taimenelle soveltuvia kutu- ja poikastuotantoalueita, joiden puute nykyisellään jarruttaa taimenen poikastuotantoa alueella.
|
