Siuntionjoen vesistöalue ulottuu läntisellä Uudellamaalla Lohjan kaupungin sekä Siuntion, Inkoon, Vihdin ja Kirkkonummen kuntien alueelle. Siuntionjoki on noin 48 km pitkä, joen valuma-alue on n. 480 km2 ja järvisyys 5,2 %. Siuntionjoki saa alkunsa Vihdin Enäjärvestä ja laskee Suomenlahden Pikkalanlahteen Pikkalanjokena. Siuntionjoen vesistöalueen merkittävimmät järvet ovat Enäjärvi (N60 +49,40m), Poikkipuoliainen (+49,10m), Palojärvi (+43,50m), Storträsk-Bakträsk (+29,00m), Karhujärvi (+28,00m), Tjusträsk (+3,20m) ja Vikträsk (+0,20m).

Kartta Ville Toivonen, Uudenmaan ympäristökeskus 2005.

Siuntionjoki jakautuu karkeasti ottaen neljään haaraan: Palojoen haaraan (Siuntionjoen päähaaran yläpuolinen vesistö), Kirkkojoen haaraan, Harvsån haaraan ja Siuntionjoen päähaaraan.

Palojärvi ja sen yläpuoliset järvet (mm. Enäjärvi, Poikkipuoliainen, Tervalampi ja Huhmari) laskevat vetensä noin neljän kilometrin pituista Palojokea pitkin Karhujärveen. Palojoki on yläjuoksulla rannoiltaan metsäinen ja kalliorantainen, kun taas alajuoksulla joki virtaa peltojen keskellä. Palojoen keskivirtaama on 1-2 m3/s, mutta kesäisin virtaama on vähäisempi, vain noin 0,2 m3/s.

Kuva Mari-Anna Närhi. Palojoki 2016

Pohjoisesta Karhujärveen laskevalla Risupakkajoella on pituutta noin 11,5 km. Joki on Siuntionjoen haaroista kuormittunein, veden laatua huonontavat etenkin Nummelan puhdistamon jätevedet, jotka muodostavat kuivana aikana pääosan joen virtaamasta. Myös teollisuuden jätevedet ja maatalouden voimakas kuormitus näkyvät veden laadussa. Risupakkajoen keskivirtaama on n. 0,58 m3/s.

Kuva Mari-Anna Närhi. Risupakkajoki 2016

Pitkälti peltojen keskellä virtaavan, 8,2 km pituisen Kirkkojoen virtaamien vaihtelut ovat suuria, sillä alueella on vain muutama pieni lampi. Keskivirtaama on noin 1,4 m3/s, mikä on selvästi suurempi kuin muilla haaroilla. Kirkkojoen latvoilla sijaitsee Kivikoskenpuro, joka muuttuu Munkkaanojan puroliittymän jälkeen Lempansåksi. Alempana jokeen liittyvät lännestä tulevat Myransbäcken ja Veijansån, joiden jälkeen joki virtaa peltojen keskellä Siuntionjoen päähaaran yhtymäkohtaan Tjusträskin yläpuolelle. Kirkkojokea kuormittaa maatalouden lisäksi Kivikoskenpuron latvoilla sijaitseva Munkkaan jätekeskus.

Kuva Mari-Anna Närhi. Kirkkojoki 2016

Noin neljän kilometrin pituinen Harvså saa alkunsa Storträsk-Bakträskistä ja virtaa Stor Lonoksin ja Lilla Lonoksin kautta Björnträskiin. Joen pudotuskorkeus on vain 90 cm ja keskivirtaama on 0,7-0,8 m3/s. Harvså on Siuntionjoen haaroista vähiten kuormitettu.

Kuva Mari-Anna Närhi. Harvså 2016

Siuntionjoen pääuoman pituus on Björnträskistä merelle laskettuna 19,2 km, leveyden vaihdellessa kymmenen ja kolmenkymmenen metrin välillä. Matkan varrella joki levenee kahdeksi järveksi, Tjusträskiksi ja Vikträskiksi. Kvarnbystä Kirkkojoen yhtymäkohtaan saakka uoma on hyvin luonnontilainen. Päähaarassa on lukuisia koskia; mm. Kvarnbynkoski, Passilankoski sekä Sjundbynkoski. Huomattavin koski on Passilankoski, jonka putouskorkeus on 10 metriä vajaan kilometrin matkalla. Joen alimmassa koskessa, Sjundbyn koskessa, on uudelleen käyttöön otettu vesivoimalaitos. Sjundbynkosken keskivirtaama on n. 5,5 m3/s. Pääuoman alaosaan Tjusträskiin johdetaan Siuntion entisen kaatopaikan vesiä. Lisäksi Pikkalanjoen ylittävän kantatie 51:n varrella sijaitsevalta ABC-Pikkalalta tulee vähäistä pistekuormitusta.

Kuva Sofie Jokinen. Siuntionjoki 2016

Siuntionjoen suulle on rakennettu 1960-1961 säännöstelypato, jonka tarkoitus on estää meriveden nousu jokiuomaan. Uudenmaan TE-keskus (nyk. ELY-keskus) on antanut vuonna 2008 lausunnon, jonka mukaan Pikkalanjoen padosta ei aiheudu huomattavaa haittaa kaloille. Ongelmia voi syntyä mikäli pienet virtaamat sattuvat vaellusajankohtien yhteyteen.

Siuntionjoki on ainoa ympäristöministeriön asettaman erityissuojelutyöryhmän ehdottama erityissuojeltava jokivesistö Uudellamaalla. Merkittävä osa Siuntionjoen pääuoman sekä kuuden sivujoen vesialueista kuuluu Siuntionjoen Natura-alueeseen (FI0100085), jolla suojelutavoitteet on tarkoitus toteuttaa vesilain nojalla. Natura-alue alkaa Siuntionjoen suulta Pikkalanlahdelta ja jatkuu pääuomassa Kvarnbyn Sågarsforsille asti. Alueeseen kuuluvat myös pääuoman kaksi järvimäistä laajentumaa, Vikträsk ja Tjusträsk. Sivu-uomista mukana ovat Degermossenilta Sjundbyhyn laskeva puro, Kynnarträskistä Tjusträskiin laskeva puro (Kynnarbäcken), Lillträskistä Kvarnbyhyn laskeva puro sekä Kirkkojoki Munksinkoskelle saakka sekä siitä haaroittuvat Lempansån ja Aiskosbäcken.

Natura-alue on erittäin tärkeä sekä luontotyyppien että lajien suojelun kannalta. Natura-alueella esiintyy mm. äärimmäisen uhanalainen meritaimen, saukko, kuningaskalastaja ja koskikara. Aiemmin joessa on esiintynyt jokihelmi- ja vuollejokisimpukkaa, mutta jokihelmisimpukkaa ei tiettävästi enää tavata. Vuollejokisimpukkaa on tavattu Siuntionjoen pääuomasta Sågarsforsista ja Purnuksen alueelta sekä lisäksi Kirkkojoesta.

Luontaisesti savisamean Siuntionjoen veden laatua heikentävät hajakuormituksen lisäksi myös jätevedet. Siuntionjoen veden laatua, kalastoa ja pohjaeläimistöä on seurattu pistekuormittajien ja muiden tarkkailijoiden toimesta ns. yhteistarkkailulla vuodesta 1974 alkaen. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n tekemän uusimaan yhteistarkkailuraportin (2009-2012) perusteella kalaston ja pohjaeläimistön tila oli heikoin Risubackajoessa. Vähiten kuormittunutta ja hyvää tilaa ilmensivät Kirkkojoen, Palokosken ja Siuntionjoen pääuoman pohjaeläimistö ja kalasto.

Kalasto

Siuntionjoen kalastusalueen kalastoon kuuluu 29 kalalajia tai lajimuotoa sekä kaksi rapulajia, joista 9 kalalajia ja täplärapu ovat peräisin istutuksista. Yleisimpänä esiintyvät särki, lahna, pasuri, salakka ja ahven. Myös kuha esiintyy runsaslukuisena useissa järvissä. Järvien kalastoon kuuluvat myös kiiski, hauki, siika, made, sorva, suutari, säyne, sulkava ja ruutana. Siuntionjoen kalastoon kuuluvat lisäksi mm. taimen, ankerias, harjus ja kirjolohi sekä keväisin joessa kuteva vimpa.

ELY-keskus on myöntänyt Pikkalanlahden rysäkalastukseen lupia vuodesta 2003 alkaen ja on tukenut isorysäpyyntiä vuosina 2011-2013 osana särkikalojen poistokalastushanketta. Rysäkalastus Pikkalanlahdella on kuitenkin herättänyt paljon keskustelua ja huolta mm. Sen vaikutuksesta Pikkalanlahden kuhakantaan sekä Siuntionjoen meritaimeneen.

Kirjallisuuden mukaan Siuntionjoki on ollut 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alkupuolella tuottoisa meritaimenjoki, josta on saatu vuosittain saaliiksi kymmeniä ja jopa satoja meritaimenia. Nykyään Siuntionjoki on yksi yhdeksästä Suomenlahteen laskevasta joesta, jossa on jäljellä luontaisesti esiintyvä alkuperäinen meritaimenkanta. Munksinkosken yläpuolella Lempansåssa elää eriytynyt taimenkanta, joka lienee samaa geneettistä alkuperää Siuntionjoen vesistön muun kannan kanssa. Lempansån kannan epäillään syntyneen meritaimenesta Munksinkosken nousuesteen rakentamisen jälkeen.

Siuntionjoen taimenkannan elinmahdollisuutta on heikentänyt vesistössä suoritettujen vesirakennustöiden lisäksi myös jokeen tuleva kiintoaines- ja jätevesikuormitus. Taimenen nykyinen luonnonpoikastuotanto onkin vähäistä potentiaalisiin lisääntymisalueisiin nähden.

Siuntionjokeen on aiemmin istutettu mm. purotaimenen poikasia Vantaan Kylmäojalta (1939) Passilankoskeen sekä Isojoen kantaa olevia meritaimenia Pikkalanjokeen 1991. Esteenä Siuntionjoen taimenkannan tuki-istutuksille on ollut epätietoisuus nykyisesti luonnonvaraisesti joessa esiintyvän taimenkannan geneettisestä rakenteesta.

Siuntionjoen taimenkannasta on valmistunut keväällä 2016 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n, Luonnonvarakeskuksen ja Helsingin yliopiston yhteisraportti ”Siuntionjoen taimenkannan nykytila, geneettinen rakenne ja alkuperä sekä hoitosuositus”.

Raportissa Siuntionjoen pääuoman taimenpopulaation koon arvioitiin olevaan noin 420 taimenta ja kutukannan koon arvioitiin vaihtelevan noin 20-40 yksilön välillä. Taimenen havaittiin lisääntyvän Siuntion pääuomassa vain Purnuksen ja Passilankosken alueella, kun aiempina vuosina taimenen poikastuotantoalueita on ollut myös ylempänä pääuomassa.

Raportin mukaan Siuntionjoen taimen on geneettisesti omaleimainen. Siuntionjoen pääuoman taimenpopulaation perinnöllinen monimuotoisuus oli keskimääräistä tasoa verrattuna muihin Suomenlahden taimenkantoihin. Lempansån taimenkanta oli puolestaan selvästi geneettisesti homogeenisempi. Hoitotoimenpiteeksi suositeltiin vedenlaadun ja elinaluekunnostusten lisäksi ensisijaisesti siirtoistutuksia tyhjille elinalueille pääuoman latvaosiin.

Siuntionjoen kunnostukset

Siuntionjoki on Uudenmaan luonnontilaisimpana säilyneitä jokivesistöjä huolimatta mm. tukinuiton ja tulvasuojelun nimissä tehdyistä lukuisista koskienperkauksista ja mutkien suoristuksista. Merkittäviä vesistötöitä on tehty mm. Passilankoskella, Sågarsforsilla ja Harvsåssa.

Virho ja Uudenmaan ELY-keskus ovat tehneet Siuntionjoella kalataloudellisia kunnostuksia vuodesta 2007 alkaen. Kunnostettuja alueita ovat Palojoen Palokoski ja Huhmarkoski, Sågarsfors sekä Veijansbäckenin siltarumpu ja pato joka korvattiin tekokoskella.

Sågarsforsin kalatie on mahdollistanut taimenen nousun myös Björnträskin yläpuolisiin osiin, mutta Kirkkojoella on vielä toistaiseksi nousuesteenä Munksinjoen myllypato. Siuntion Kirkkojoen perkausyhtymän hakemus koskien Kirkkojoen perkausta ja Munksin kalatietä on parhaillaan käsittelyssä Etelä-Suomen aluehallintovirastossa (ESAVI/6989/2015). Mukana hankkessa ovat myös Uudenmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset. Suunnitellussa hankkeessa rakennetaan kalatiet sekä Munksinkosken ylempään että alempaan patoon. Lisäksi koskialueella tehdään toimenpiteitä, jotka parantavat kalaston ja muun vesieliöstön lisääntymis- ja elinolosuhteita.

Potentiaalisia kunnostuskohteita tulevaisuudessa ovat Risubackajoki, Kälan myllypato Viksträskin ja Lappträskin välillä sekä Siuntionjoen pääuoman keskiosan kosket: Kvarnbynkoski, Skogforsen ja Passilankoski.

Palojoen Palokosken ja Huhmarkosken kunnostus

Palojoen Palokoskea ja Palojärven yläpuolista Huhmarkoskea on kunnostettu Virhon työllistyshankkeen toimesta vuosina 2011-2012. Kunnostuksella parannettiin Huhmar- ja Palokosken koskialueella sekä sen yläpuolella taimenen lisääntymis-, vaellus-, ja elinmahdollisuuksia sekä muiden koskialueella elävien lajien, kuten rapujen elinolosuhteita. Tehdyt kunnostukset paransivat myös kalastuksen kehittämismahdollisuuksia koko Siuntionjoen vesistöalueella ja erityisesti Siuntionjoen pääuoman alueella. Huomioon otettiin myös vesillä liikkuminen ja melonta tekemällä kanoottiväylä uoman syvimmälle kohdalle. Kosken vanhat voimalarakenteet ja myllyn jäänteet sekä muuta muinaismuistolain piiriin kuuluvien rakenteiden suojelu huomioitiin museoviraston ohjeiden mukaan.

Huhmarkoski

Huhmarkoskessa on ollut myllypato, raamisaha ja sähkövoimalaitos, joiden toiminta on loppunut 1970-luvulla. Huhmarkoskella vuonna 2011 tehdyssä kunnostuksessa vanhan myllypadon- ja kosken kalliokynnystä porrastettiin alapuolelta noin 40 matkalta viidellä pohjakynnyksellä kalatietä varten ja helpottamaan kalojen nousua. Lisäksi uomaa kunnostettiin luonnonmukaisen vesirakentamisen menetelmin kiveämällä, soraistamalla sekä tekemällä kuoppia ja syvänteitä taimenen kutu- ja poikastuontantomahdollisuuksien ja elinalueiden parantamiseksi.

Kuva Aki Janatuinen. Huhmarkoski ennen kunnostusta vuonna 2006.

Kuva Esa Lehtinen. Kunnostettu Huhmarkoski 2015.

Palokoski

Aiemmin voimakkaasti perattua Palojokea kunnostettiin vuonna 2011. Kunnostettavilla alueilla tehtiin kiveyksiä ja soraistuksia taimenen kutu- ja poikastuontatomahdollisuuksien ja sopivien elinalueiden lisäämiseksi sekä parannettiin vaellusmahdollisuuksia. Uomaan muotoiltiin kivikynnys
helpottamaan kalojen nousua sekä vesittämään matalat alueet poikasten kasvualueiksi.

Kuva Esa Lehtinen. Palokoski ennen kunnostusta lokakuussa 2011.

Kuva Esa Lehtinen. Palokoski kunnostuksen jälkeen lokakuussa 2011.

Sågarsfors

Sågarsinkoski eli Sågarsfors sijaitsee Siuntionjoen vesistön keskiosassa Björnträskin ja Tjusträskin välissä. Sågarsforsin kunnostus tuli mahdolliseksi, kun Koskitaimen Oy osti vuonna 1941 perustetun pienvoimalaitoksen vuonna 2006. Sågarsforsin koskialueella sijainnut voimalaitospato purettiin ELY-keskuksen toimesta vuonna 2007, mikä mahdollisti veden ohjaamisen vanhan uoman alueille ja kalojen nousun koskessa ja sen ohi. Lisäksi aluuella tehtiin kiveyksiä ja soraistuksia, jotka loivat lisääntymis- ja elinalueita erityisesti taimenille.

Kuva Esa Lehtinen. Sågarsforsin entisen voimalapadon tilalle rakennettu luonnonmukainen kalatie kesällä 2011.

Veijansbäcken

ELY-keskuksen toimesta kunnostettiin Veijansbäckenin siltarumpu rakentamalla vanhan rummun sisälle uusi puolikaarielementti talvella 2014/2015. Myös vanha pato korvattiin luonnonmukaisella kivikynnyksellä.

Kuva Esa Lehtinen. Veijansbäckenin kunnostettu siltarumpu.

Teksti, Mari-Anna Närhi