Kuusitoistahenkinen talkoojoukko kokoontui kuulaana alkusyksyn lauantaiaamuna Pilpalan kylään Liitontalon pihaan. Tarkoituksena oli levittää autokuormallinen seulottua soraa Pilpalan Myllykoskeen ja Vääräkoskeen.
Alkuesittelyjen jälkeen porukka jakaantui kahteen ryhmään. Toinen lähti Vääräkoskelle ja toinen Myllykoskelle.
Talkooväki ahkeroi koskilla auringon paistaessa lämpimästi pilvettömältä taivaalta. Olisi voinut luulla että eletään vielä sydänkesää. Vain siellä täällä ajelehtivat syksyn ensimmäiset kellastuneet lehdet kielivät siitä että syksy on jo saapunut.
Myllykosken sorakasa siirtyi nopeasti jokeen, kiitos Jussi Jokisen ja traktorin, joista oli suuri apu soran levityksessä.
Myllykosken toiseksi ylimpään koskikynnykseen tehtiin lähes koko uoman levyinen kutupaikka taimenille. Koska soraa jäi vielä jäljelle kannettiin loput ämpäreillä ylimmän kosken niskalle, johon saatiin myös hieno kutupaikka odottamaan lokakuun loppua ja taimenten kutua.
Myllykosken yläosan sivu-uomaa levennettiin ja sen pohjassa olleet vuodot tukittiin soralla. Ennen talkoita pääsi lähes puolet uoman vedestä karkuun louhikon sisään, vaan eipä pääse enää. Talkoopäivän kääntyessä iltaan virtasi sivu-uoman vesi kauniisti polveillen kivien lomassa. Keväällä syntyville kalanpoikasille saatiin runsaasti lisää suojapaikkoja koskeen.
Vääräkoskella odottanut sora levitettiin kosken niska-alueelle, sillan yläpuolelle. Levityksen jälkeen voitiin todeta että Vääräkoskelle ei enää tarvita lisää soraa. Taimenilla ja muilla virtakutuisilla kaloilla on nyt riittävästi tilaa jatkaa sukuaan.
Työtä tehdessä tulee myös nälkä. Hunsalan osakaskunnan rahoittamat talkooeväät ja virvokkeet maistuivat ja kalajutut luistivat kun väki kokoontui tauolle iltapäivällä.
Ensi vuonna samaan aikaan jatketaan, sovittiin ennen kuin väki hajaantui tahoilleen.
Talkoot järjesti Virtavesien hoitoyhdistys yhdessä Hunsalanjoen osakaskunnan kanssa. Keväällä tehdyn sopimuksen mukaan tehdään talkoista jokasyksyinen tapahtuma, koska alueen taimenkanta on alamaissa. Alavirrassa olevalla Vastinkoskella, jossa on talkoiltu jo vuodesta 1999 lähtien taimen- ja rapukanta voivat hyvin. Samaan tähdätään myös Hunsalanjoen ylemmillä koskilla. Siihen myös päästään uskovat osakaskunta ja Virho
Teksti Pekka Lindblad
Kuvat Aki Janatuinen