Ministeriö oli laskenut liikkeelle luonnoksen uudesta kalastusasetuksesta. Sen suunta on hyvä, mutta korjailtavaakin riittää. Lue tästä:

Suomen kalakantojen usein epätyydyttävän tilan vuoksi asetusluonnoksen esittämät rajoitukset ovat tarpeen ja kokonaisuutena suunta on oikea. Uudistusten voi olettaa johtavan aikaa myöten kantojen parantumiseen ja näin saaliidenkin lisääntymiseen. Luonnos kaipaa silti monin kohdin täydentämistä. Virtavesien hoitoyhdistyksen yksittäiskohtainen palaute ja muutosesitykset asetukseen ovat seuraavat:

1) Lohen ja taimenen rauhoitus alkaisi jo syyskuun alusta ja päättyisi marraskuun lopussa. Virtavesien hoitoyhdistyksen myöhäisimmät taimenen kutuhavainnot ovat itsenäisyyspäivältä 6.12., joten kuturauhoitus ainakin marraskuun loppuun on tarpeen. Toisaalta asiaa olisi hyvä tarkastella, miten rauhoittaminen vaikuttaa muun muassa valvontamekanismina. Järjestäytynyt kalastus on myös parhaita valvontakeinoja. Jos rauhoitus ymmärretään ja huomioidaan kalan vapauttamisena syyskuun alkupuolella ja kudun ydinaikana loka-marraskuussa vallitsee täysrauhoitus, niin pystyttäisiin yhdistämään rauhoitustarpeet ja toisaalta kalastustoiminnan hyötypuolia.

2) 1§ 5. kohdan luettelo jokivesistöistä, joissa taimen olisi rauhoitettu, on puutteellinen. Virtavesien hoitoyhdistys ei tässä yhteydessä esitä tyhjentävää listaa rauhoitettavista jokivesistöistä, mutta yhtenä esimerkkinä mainiten Lounais-Suomessa Uskelanjoki, Halikonjoki, Purilanjoki ja Paimionjoki puuttuvat. Listan tulisi ottaa myös huomioon sellaiset vesistöt, joihin suunnitellaan kalateitä & kunnostuksia ja jotka tulevaisuudessa voisivat olla ainakin paikallisesti merkittäviä ja suojelun tarpeessa olevia taimenvesistöjä. 1§ 4. kohtaa tulisi täydentää siten, että rasvaevällinen taimen olisi rauhoitettu myös mainitun merialueen joissa, siihen asti, mihin ne nousevat kutemaan .

3) Virtavesien hoitoyhdistys tukee ylämittoihin sisältyvää ajatusta siitä, että eri kalalajien suurimmat yksilöt olisivat erityisessä suojeluksessa, koska ne ovat kaikkien arvokkaimpia lisääntymisen näkökulmasta. Lisäksi nykymuotoinen vääristynyt kalastus on pienentänyt joissain tapauksissa kalojen keskikokoa, suosinut hidaskasvuisia yksilöitä ja heikentänyt yleisesti kalakantojen tuottavuutta. Ehdotettu mahdollisuus ylämittojen säätämiseen ei ole kuitenkaan toimiva ellei sitä yhdistetä muihin kalastuksensääntelytoimenpiteisiin, mitä ei tuoda esiin asetuksessa. Esimerkkinä ovat niin sanotut keskisilmäkoon verkot. Ne eivät pyydä pelkästään ”keskikoon kaloja” (ala- ja ylämitan välillä), vaan kaikenkokoisia; myös suurimpia. Ylämittojen rinnalle tulee tuoda niitä tukevia verkkojen silmäkokorajoituksia.

4) Kantojen turvaamiseksi, maksimaalisen tuoton saavuttamiseksi ja ottaen huomioon tiettyjen kalalajien kehno tilanne Suomessa tulee säätää seuraavat ala- ja ylämitat:

-Lohi vähintään 65 cm ja enintään 85 cm (myös Perämerellä)
-Rasvaevällinen taimen kaikissa vesistöissä vähintään 65 cm ja enintään 75 cm
-Rasvaevätön taimen vähintään 65 cm
-Nieriä Inarinjärvessä vähintään 50 cm
-Kuha vähintään 45 cm ja enintään 75 cm
-Harjus vähintään 40 cm ja enintään 50 cm
-Hauki vähintään 45 cm ja enintään 90 cm
-Ahven enintään 40 cm

5) Virtavesien hoitoyhdistys suhtautuu kielteisesti rasvaevättömän taimenen erilliseen 50 cm alamittaan ja ylipäänsä pyydyskokoisten taimenten istutuksiin. Lisäksi asetusluonnoksen 2§ sallisi koko joukon poikkeuksia mittoihin (lohi Perämeressä, rasvaevällinen taimen pohjoisissa sisävesissä, taimen pienvesissä ilman vaellusyhteyttä, harjus pohjoisessa, kuha tietyillä Suomenlahden merialueilla), jotka ovat hankalia ja aiheuttavat maan epätarkoituksenmukaista jakamista eri kalastussääntöjen alueisiin. Niitä ei tule säätää. Yhdistys huomauttaa myös, että taimenen alennetun alamitan kytkeminen vaellusesteen olemassaoloon saattaisi aiheuttaa vaikeuksia kalateiden rakentamiselle.

6) Asetusluonnos aiheuttaisi esitetyssä muodossa tarpeettomia ja haitallisiakin eroavaisuuksia Suomen eri osien välillä. Lisäksi se asettaa viehekalastajille koko joukon sinänsä tarpeellisia rajoituksia, mutta sen paremmin kalastuslakiesitys kuin tämä asetuskaan eivät anna selviä suuntaviivoja verkkokalastuksen kehittämiseksi siten, että lakiesityksen yleisperustelut toteutuisivat (kuten esimerkiksi yhden kutukerran periaate ja luonnonlisääntyminen). Virtavesien hoitoyhdistys ei halua kieltää kokonaan verkkokalastusta, mutta nykymuotoinen verkkokalastus on useissa tapauksissa kestävien kalakantojen suurimpia esteitä. Verkotus tulisi olla etusijassa kaupallisten kalastajien menetelmä tai väline kalastaa lajeja, joita on vaikea muuten pyytää. Silmäkokoja tulee suurentaa merkittävästi.

7) Varsinainen lakiesitys kieltäisi kaikenlaisen verkkokalastuksen kilometriä lähempänä vaelluskalavesistöön kuuluvan joen suuta 15.8-31.10. Rauhoitus on liian lyhytaikainen, sillä varsinkin luonnonkalojen kutunousua on havaittu jo kesäkuussa ja lisäksi eteläisimmässä Suomessa kutua on havaittu joulukuulle asti. Kyseistä aikaa tulisi pidentää kuukaudella loppupäästä ja 2,5 kuukaudella alkupäästä. Lisäksi Suomen vesistöt ovat rikkonaisia, saaria ja erilaisia kapeikkoja on runsaasti. Yli kilometrin etäisyydellä saattaa olla kapeikkoja, joissa pyydystäminen uhkaa kutuvaellusta. Tästä syystä rauhoitus- ja säätelytoimia tulisi ulottaa myös yli kilometrin etäisyydellä oleviin kapeikkoihin, joita pitkin vaelluskalat liikkuvat kutuvaelluksensa aikana.

8) Kolmannentoista pykälän kielto taimenen pintaverkkokalastukselle on rajattu koskemaan vain merta, mutta miksi ei sisävesiä? Virtavesien hoitoyhdistys pitää ongelmallisena asetusluonnoksen siian meriverkkopyyntiä koskevia linjauksia. Siian meriverkotuksen kokonaissaaliista on varmastikin alle puolet taimenta (13§ viimeinen kohta), mutta suhteutettuna taimenkantojen tilaan ja määrään on kyse merkittävästä heikennyksestä uhanalaiselle kalalajille.

9) Luonnoksen 3§ pykälän ELY-keskuksille antama mahdollisuus poiketa ala- ja ylämitoista enintään 20 % ei ole hyväksyttävä ainakaan mitä tulee alamittoihin. Etenkin alamittojen osalta on tärkeä saavuttaa riittävät, mutta myös yhtenäiset käytännöt. Sen sijaan ELY-keskuksilla tulee olla oikeus puuttua kalatalousalueiden (kalakantoja uhkaaviin) säätelypäätöksiin omilla päätöksillään

10) Viidennen pykälän saaliskiintiöt lohille, taimenille, järvilohille sekä kuhille ja hauille on kannatettava muutos. Kuha- ja haukirajoituksen ei tule koskea pelkästään viehekalastusta, vaan sen tulee kattaa kaikki ei-kaupallinen kalastus. Lisäksi harjusta tulee koskea vuorokausi- ja kalastajakohtainen kiintiö.

11) Neljännentoista pykälän koukkujen väkäsettömyys sekä koukkujen määrän rajoitukset koskevat vain taimenia ja järvilohia. Saman säännön tulee päteä myös esimerkiksi harjukseen ja loheen. Yleensäkin viehekalastuksessa olisi helppoa siirtyä kokonaan väkäsettömään kalastukseen ("yhdellä pihdin puristuksella").

12) Miksi 16. pykälä istutusten monimuotoisuutta heikentävästä vaikutuksesta on ilman sisältöä? Kalakantojen monimuotoisuutta heikentävät istutukset pitää yksiselitteisesti kieltää. Lisäksi tulee määrätä ”todistustaakka” sellaiseksi, että on istuttajan velvollisuus osoittaa muun muassa asianmukaisin selvityksin, että haittaa monimuotoisuudelle ei tulisi.

13) 17. pykälä vähintään vuoden ikäisten istukkaiden rasvaeväleikkauksista on oikein, mutta alle vuoden ikäisiin istukkaisiin tulee käyttää ryhmämerkintämenetelmää.

14) Troolikalastusta tulee myös kaikilla sisävesillä säädellä siten, että trooliin jääneen alamittaisen taimenen, järvilohen, nieriän sekä harjuksen elävänä järveen palauttamiseksi saa troolia vetää enintään nopeudella 3,7 kilometriä tunnissa (2 solmua) ja trooli on koettava vähintään 1,5 tunnin välein.

15) Asetusesitys ei käsittele kahlausta lohikalojen kutupaikoilla (lähinnä taimen, lohi, harjus). Tulee löytää keinot, jotta vaellusvesistöjen virtapaikkojen kutualueilla ei kahlata seurauksenaan lohikalojen mädin ja poikasten tallaantuminen. Yhdistys pitäisi parhaimpana käytäntönä sitä, että kukin tällaisen vesialueen omistaja selvittäisi asiantuntevasti kutupaikat ja eikä sallisi kalastajien kahlata kutupaikoilla. Koska näin ei näytä riittävässä määrin tapahtuvan, tulee kahlaaminen kieltää vaelluskalavesistön koski- ja virtapaikoissa kahlaaminen lakisääteisesti lohen ja taimenen rauhoituksesta alkaen sekä päättyen eteläisessä Suomessa 31.5 ja pohjoisessa Suomessa 15.6.

16) Virtavesien hoitoyhdistys haluaa lisäksi huomauttaa, että uuden määritelmän vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueista tulee kattaa koskisuvannot. Yhdistys pitää tärkeänä sitä, etteivät ”virtapaikan ylävesi on alavettä alempana”-kriteerin vuoksi koskialueiden suvannot jäisi vaelluskalavesistöjen ulkopuolelle (jolleivät ne ole selvästi järvimäisiä). Etenkin kylmän veden aikaan niihin voi kerääntyä huomattavia määriä virtavesistön ns. arvokaloista. Tämä pätee etenkin luonnonlisääntymisen kannalta arvokkaimpiin isoihin yksilöihin. Vaelluskalavesistöjen määritelmä ja niiden nimeäminen tulee saada aikaan kiireellisesti.

17) Jää epäselväksi, mitä asioita tulee varsinaiseen kalastuslakiin ja kuinka tämä asetus suhteutuu siihen. Lakia ja asetusta tulisi käsitellä rinnakkain. Kalastuslain tavoite luontaisten kalakantojen suojelemisesta ja elvyttämisestä sekä yhteys kestävään kalatalouteen jää jotenkin irralliseksi asetuksessa, kun periaatetta ei noudateta johdonmukaisesti. Kalakantojen hoito pelkkiin istutuksin pitäisi selvästi torjua siten, että kalastusluvista saaduista tuloista vähintään 50 % pitää ohjata muihin kalaveden hoitotoimenpiteisiin ja valvontaan. Asetusta, kuten lakiakin, tulee aikanaan päivittää muun muassa kalakantojen kehityksen myötä.