Taimenen elämän ensivaiheet koskessa tai purossa ovat jännittävää aikaa. Nousu kutusorasta, syömään opettelu, reviirien valtaus, taistelu & suojautuminen kilpailijoita sekä petoja vastaan ratkaisevat kalan tulevaisuuden. Tässä kuvausta yhdeltä suomalaisjoelta.

(juttua ja kuvia saa käyttää vapaasti lähde mainiten, kts. lopputeksti).

Suomessa taimenen kutu sijoittuu syyskuun-joulukuun väliseen aikaan. Varhaisinta kutu on Pohjois-Suomessa ja toinen ääripää on tietyt Etelä-Suomen lähdepurot. Virtavesien hoitoyhdistyksen myöhäisin kutuhavainto on itsenäisyyspäivältä. Tässä kutupari marraskuun puolivälissä.

Harjaantunut huomaa, mihin mätiä on laskettu: kumpumainen muodostelma matalahkossa sopivasti virtaavassa vedessä, jossa vaaleat kivet ovat usein tulleet päällimmäisiksi. Emotaimen on kaivanut kutukuopan, laskenut mädin sinne (ja koiras maidin) ja peittänyt sen soralla. Jälki näyttää usein tällaiselta muuten mustassa joen pohjassa:

Syksyisen kudun jälkeen mäti on soran sisässä koko talven. Soran läpi kulkeva vesi huuhtelee mätijyviä ja ne saavat happea. Jos vedessä on liikaa kiintoainesta ja lietettä, mätijyvä peittyy ja hapensaanti estyy. Näin tuhoutuva taimenten mäti on monella joella suurimpia ongelmia. Lisäksi keväinen PH-arvon liiallinen lasku on etenkin metsäpuroissa ongelma.

Poikanen kuoriutuu mätimunasta soran sisään, jossa se elää parisen viikkoa suojassa ruskuaispussista saamansa ravinnon voimin. Tämän jälkeen se nousee sorakivien välistä vapaaseen veteen kosken pohjalle. Soraa on mädin päällä muutamasta sentistä 30 cm asti, joten poikanen joutuu pujottelemaan kivilabyrintissä päästäkseen vapaaseen veteen.

Taimen pujottautuu sorasta Suomen olosuhteissa toukokuun loppupuolella-kesäkuussa, yleensä riippuen siitä miten pohjoisessa tai etelässä Suomea ollaan. Mädin kypsymisaikainen veden lämpötila vaikuttaa sen kehittymiseen. Virtavesien hoitoyhdistyksen varhaisimmat poikasten sorasta nousun havainnot ovat toukokuun puolivälin paikkeilla lämpimän talven jälkeen. Ilmastonmuutoksen edetessä saattaa mädin kypsymisaika Suomessa lyhentyä.

Soran sisästä avoveteen nousun jälkeen taimen on passiivisen ja apaattisen oloinen. Se ei lähde välittömästi liikkeelle eikä näytä erityisen kykenevältä pakenemaan. Näin ollen taimenpennun ensimmäiset hetket avovedessä ovat vaarallista aikaa petojen vuoksi. Lisäksi joissain Suomen koskikalastuspaikoissa sallitaan yhä kahlaaminen kutusoraikoilla ympäri vuoden, mikä voi tietää mädille tai poikasille niiden ensipäivinä surmaa.

Taimenen poikasia syövät muut kalalajit ja esimerkiksi sudenkorennon toukat. Toisaalta ei ole juuri havaintoja siitä, että isot taimenet söisivät pieniä. Sorasta kosken pohjalle nousseet taimenen poikaset ovat ensimmäisinä päivinään alttiimpia petojen hyökkäyksille kuin esimerkiksi harjuksien poikaset, jotka ovat hyvin uintikykyisiä pian mätimunasta kuoriuduttuaan.

Ensin kiven kolossa piileskellyt taimen hakeutuu toisena askeleena yleensä jonkun kiven taakse. Se ei vielä tässäkään vaiheessa ui voimallisesti, vaan on lähes paikallaan virran suuntaisesti.

Syntyvien taimenten värierot voivat olla huomattavia. Osa on vaaleita ja lähes läpikuultavia. Jotkut muistuttavat tummuudeltaan madetta. Vihtijoen taimenkanta on DNA-tutkittu ja värierot eivät johdu siitä, että paikassa olisi jonkinlainen sekakanta esimerkiksi viimeaikaisten useista eri lähteistä peräisen olevien taimenten istutuksista. Taimenten väritys sekä pilkullisuus voivat vaihdella runsaasti eri jokien välillä, mutta myös samassa vesistössä. Väritys vaihtelee osin vuodenajan mukaan ja ravinnollakin saattaa olla vaikutusta.

Sorasta noussut poikanen on parin sentin mittainen. Vihtijoellakin on ollut silmiinpistävää vastakuoriutuneiden värierojen lisäksi kokoerot. Suurimmat poikaset saattavat olla peräisin suurista emokaloista.

Taimenkannan tilaa voidaan selvittää muun muassa sähkökalastuksella sekä kututarkkailulla. Kolmas käyttökelpoinen menetelmä on silmämääräiset havainnot, mutta jos taimenet eivät hae ravintoa pinnasta, saattaa etenkin pienten yksilöiden havainnointi joesta olla vaikeaa.

Taimenen poikaset syövät ruskuaispussivaiheen jälkeen etenkin hyönteisiä, niiden toukkia ja purokatkoja. Jo varhaisessa vaiheessa ne ottavat ravintoa myös veden pinnalta. Kalaravintoa ne alkavat käyttää merkittävissä määrin yleensä vasta varttuneina ja isokin taimen saattaa pysyä ainakin osaksi hyönteissyöjänä etenkin joissa.

Taimenen tavanomainen saalis koskissa ja puroilla: vesiperhosen toukka on kasannut suojakseen kivistä ja muista pohjan aineksista niin sanotun kotelokopan. Nälkäistä ja päättäväistä taimenta kopat eivät pidättele.

Taimenen poikaset hakeutuvat synnyttyään mataliin koskenosiin. Vettä voi olla vain muutama sentti ja kivet koloineen, risut, koskenuoman päälle kaatuneet puut, vesisammal ja muut suojan antajat ovat eduksi.

Matalan kivikkoiset rantavedet tarjoavat selviä etuja. Isot kalat ovat harvemmassa, puista & pensaista tippuu ravintoa ja ne antavat suojaa. Lisäksi pintaravinnon haku on helppoa.

Pienet purot ovat taimenten poikasten parhaita kasvualueita. Niissä on vähän kilpailua ja paljon rantakasvillisuudesta tippuvaa ravintoa. Kuvassa tyypillinen esimerkki Virtavesien hoitoyhdistyksen toiminnassa: aikanaan perattu Vihtijoen sivupuro, jota soraistettiin ja kivettiin muutama vuosi sitten osana yhdistyksen työllisyyshanketta. Siitä lähtien taimen on kutenut kuvan paikassa joka syksy.

Koskikunnostuksissa on tärkeää luoda paitsi soraistuksella kutupaikkoja, niin myös poikasalueita. Tämä onnistuu lisäämällä kosken pohjalle mataliin vesialueisiin 5-20 cm kiviä ja puuainesta (aikuisille kaloille käy tietysti isommatkin kivet). Ohessa kiviä odottamassa kosken rannalla veteen siirtämistä.

Tässä oli Vihtijoen aiemmin perattu ja räjäytetty tukkien uittoväylä. Nyt siitä on saatu entisöimällä lähes ihanteellinen koski taimenten elämiseen ja kutemiseen. Vesi leviää kuivanakin aikana laajalle, kutusoraa on lisätty tonneja, joka puolella on tasaisesti kiviä ja monttuja, rantaa reunustavat puut. Kunnostuksessa onkin tärkeää, että eri kokoisille taimenille luodaan suuri määrä sopivia alueita reviireiksi; ei vain pienimmille tai isoimmille.

Lohikalojen lisäksi monet muutkin lajit hyötyvät soraistuksista ja kiveämisestä. Esimerkiksi ravut tai vaikkapa pikkunahkiaiset, jotka tässä kutevat toukokuussa alun perin taimenille rakennetulle kutusoraikolle. Pikkunahkiaisen lisääntymistoiminta ei hävitä taimenen mätiä, toisin kuin kirjolohen keväinen kuteminen.

Taimen on reviirikala, joka ei siedä lajinsa muita yksilöitä samalla tontilla. Kyse lienee ruuansaannin varmistamisesta. Reviirikäyttäytyminen alkaa pian sorasta tulon jälkeen. Tämä yhteiskuva on epätavallinen.

Reviirikäyttäytyminen on silti vain osavuotista. Vielä soran sisässä ruskuaispussin varassa elävä taimen on tietysti lähellä muita poikasia. Kutuaikana taimenet hakeutuvat yhteen, vaikka käyvät taistelua kutupaikoista ja koiraat naaraista. Kolmanneksi taimenten reviirikäyttäytyminen heikkenee talveksi ja ne saattavat elää rinnakkain koskimontuissa tai suvantojen pohjilla. Sulavesiaikaan taimen siis kuitenkin haluaa oman tontin.

Sora on taimenten poikasten varhaisvaiheiden koti ja sen koolla on merkitystä. Virtavesien hoitoyhdistys on parinkymmenen vuoden kokemuksellaan päätynyt käyttämään silmäkooltaan noin 2-5 cm soraa. Sen silmäkokoa on nostettu. Tämä johtuu siitä, että pienikokoinen sora tukkeutuu helposti lietteiden vuoksi ja isompikokoinen pysyy paremmin paikallaan tulvien aikana. Toisaalta silmäkokoa ei saa nostaa mainittua enempää, jotta simput eivät pääse kudun jälkeen kaivautumaan soran sisään ja syömään mätiä.

Taimenen kasvu ensimmäisen elinvuoden aikana vaihtelee suuresti. Suurimmat Virtavesien hoitoyhdistyksen mittaamat kesän ja syksyn kasvaneet taimenet ovat olleet lähellä 15 cm luokkaa. Tämä edellyttää runsasta ravinnonsaantia, pitkää kasvukautta ja vähäistä kilpailua eli taimenten poikas- ja muiden kalojen määrät ovat pieniä. Veden lämpötilakin vaikuttaa. Kylmissä lähdepuroissa saattavat poikaset jäädä jopa Etelä-Suomessa 5 cm mittaisiksi, vaikka kilpailua olisi vähän.

Taimenista pieni vähemmistö lähtee järvi- tai merivaellukselle jo ensimmäisen kesän jälkeen ja sitä suurempi osuus kaksivuotiaina tai vanhempina. Osa jää pysyvästi puroon tai koskeen. Järvi- tai merivaellukseen päätynyt saattaa silti käydä joissa tai paikallinen taimen pyörähtää järvellä-merellä. Jo tunnettu tosiasia on, että puro-, järvi- tai meritaimenia ei ole olemassa, vaan ainoastaan yksi ainoa kalalaji: taimen.

Kyseinen vaellus ei ole mahdollinen, jos joessa tai purossa on nousuesteitä, kuten patoja ilman toimivia kalateitä. Virtavesien hoitoyhdistyksen talkoissa avataan kalatietä Vihtijoella:

Jos kutu onnistuu, taimenet selviävät hengissä poikasvaiheesta ja vaellusesteet eivät tuki reittiä syönnös- ja kutualueille, tulee niistä tällaisia muutaman vuoden kasvun jälkeen: noin puolimetrinen taimen kutusoraikolla syksyisellä Vihtijoella.

Tässä oli tietoa ja kuvia taimenten elämästä etenkin ratkaisevien ensimmäisten päivien aikana sekä muutamasta yleisasiasta. Päänäyttämönä oli Virtavesien hoitoyhdistyksen kunnostamat kosket ja purot Vihtijoella. Joen taimenkanta on kärsinyt paljon lietteistä ja perkauksista eikä kestä minkäänlaista kalastusta. Toisaalta koskien kunnostukset, kalatiet ja taimenkannan arvon ymmärtäminen ovat toivottavasti kääntämässä kehitystä.

Juttua ja kuvia saa käyttää ja julkaista vapaasti, kunhan mainitsee lähteen Markus Penttinen, virtavesi.com.