Vesistöalueet

Karjaanjoen vesistö
Vantaanjoen vesistö
Espoon virtavedet
Helsingin purot
Yleistä
Siuntionjoen vesistö
Mäntyharjun reitti

Toiminta vuosina 1999-2008

Vanhat sivut

Istutukset

2008-

2003-2007

Vantaanjoki mediassa

2015
2014
2013
2016

Nelosen uutisten juttu Glomsinjoen talkoista 6.9.2008

Liity jäseneksi

Voit vaihtaa ajatuksia virtaavista vesistä kaltaistesi seurassa. Saat apua lupien ja rahoituksen hakemiseen, talkooapua ja muiden kokemuksiin perustuvia neuvoja.

Jäseneksi pääset, kun ilmoitat yhteystietosi sihteerille ja maksat jäsenmaksun 10 euroa tilille FI8040061040081493. Kirjoita maksun lisätietoja kohtaan jäsenmaksu sekä nimesi ja s-postiosoitteesi/osoitteesi.


Virho antoi mielipiteen järvitaimenen alamitan laskemisesta Pirkanmaan vesillä19.3.2014

Useat kalastusalueet ja kalastusoikeuden hallitsijat ovat hakeneet Hämeen ely-keskuksella poikkeuslupaa ns. järvitaimenen alamitan laskemiseksi uudesta lakisääteisestä 60 senttimetristä 40 senttimetriin. Osa hakijoista on hakenut muutosta vain eväleikatuille istukkaille, osa kaikille taimenille.

Virtavesien hoitoyhdistyksen mielipide 19.3.2014 koskien järvitaimenen alamitan muuttaminen Pirkkalan Pyhäjärven reittivesialueella, Vammalan seudun kalastusalueella, Mahnalanselän-Kirkkojärven kalastusalueella, Nokian Siuronkoskessa, Virtain Herraskoskessa ja Kotalankoskilla sekä Yläinen-Toriseva-järvessä

1. Yleistä

Virtavesien hoitoyhdistys (Virho) on yleishyödyllinen, vapaaehtoistyöhön perustuva järjestö. Sen tavoitteena on elvyttää ja kunnostaa virtavesiä. Tavoitetta toteutetaan esimerkiksi koski- ja purokunnostuksin, kalateiden rakentamisella, neuvonta- ja valistustyöllä, lohikalojen kotiutusistutuksilla sekä asiantuntijalausunnoin. Virhossa on mukana suomalaisia vesistään huolestuneista maanomistajista alan asiantuntijoihin ja kalastuksen harrastajiin.

Virho on ollut mukana konsultoimassa ja toteuttamassa taimenen kotiutusistutuksia alueella. Tällä hetkellä Virtavesien hoitoyhdistys on lisäksi mukana suunnittelemassa seudulle useita virtavesikunnostuksia yhteistyössä paikallisten asukkaiden ja yhdistysten kanssa.


2. Yhdistyksen mielipide alamitan muuttamiseen

Virtavesien hoitoyhdistys vastustaa taimenen alamitan alentamista kuulutuksen järvialueilla ja eväleikattujen taimenten 40 senttimetrin alamittaa kuulutuksen virtavesissä.


3. Perustelut
3.1 Taimenen kasvu alueen vesissä

Hakemuksen perustelut istutusten tuoton suhteen ovat ristiriitaisia, sillä niin luonnonvaraiset, kuin istutetutkin taimenet kasvavat verraten nopeasti seudun järvialtailla, mikäli niille annetaan siihen mahdollisuus. Tätä kuvaavat myös useat alueelta saadut Suomen kautta aikojen suurimpiin sisävesien taimeniin kuuluvat yksilöt. Murolenkoskesta on saatu peräti 12,7-kiloinen. Siuronkoskesta ja Tammerkoskestakin yli 10-kiloiset. Siuronkosken ennätystaimen on saatu 2000-luvulla, joka kuvastaa sitä että myös Kuloveden ja Mahnalanselän kaltaisilla alueilla taimen kasvaa yhä nykyäänkin, mikäli sen sallitaan kasvaa. Taimenen kasvuedellytykset myös Näsijärven alueella ovat edelleen erinomaiset. Viime vuosina pelkästään Näsijärvestä on saatu verkoilla 10 kilon ja uistelemalla 8 ja 7 kilon taimenet.

Näsijärven ja Tarjanneveden välinen vesireitti ja siihen laskevat Pihlajaveden reitti ja Keuruun reitti on tunnettu taimenen erinomaisina syönnösalueina ja myös lajin kasvu ja viimeaikaisetkin istutustulokset puhuvat tämän puolesta. Koskisen (1981) mukaan vuonna 1864 Tammerkosken niskalta verkoista saatujen yhdentoista taimenen yhteispaino oli lähes 90 kiloa, ja keskikoko täten runsaat kahdeksan kiloa. Ahlgren (1967) mainitsee saaneensa Murolenkoskesta koko joukon yli 9 kilon painoisia taimenia. Näsijärvestä on lisäksi hänen mukaansa saatu uistimella 9,3 kilon painoinen taimen vuonna 1914. Hurmeen (1966) haastattelemien kalastajien mukaan vielä sotien jälkeen taimenet olivat yleensä yli 4-kiloisia, kun ne ennen sotia olivat yli 5-kiloisia. Ylempää reitillä Kautunvuolteesta Ruovedellä on saatu 1900-luvun alussa syksyisin yli 5-kiloisia kututaimenia.

Hurmeen (1966) mukaan Keuruun reitin Keurusselästä saatujen taimenten keskikoko oli vielä 1960-luvulla noin 3 kg ja ajoittain saatiin yli 6-kiloisia. Huomioitavaa oli, että verkkojen harvuudesta johtuen saatiin vain harvoin alle kilon painoisia taimenia. Keurusselkään liittyvästä Ukonselästä saatiin ainakin 5-kiloisia taimenia. Multianjoen reitiltä mylläri sai vielä 1950-luvulla taimenia, joiden joukossa on ollut yli 4-5-kiloisia yksilöitä. Pihlajaveden reitiltä saatiin Pärnäsen (1966) mukaan koskistakin ainakin 2-kilon painoisia taimenia. 1990-taitteessa Pihlajaveden reitin koskista saatiin vuosittain 2-3 kilon painoisia taimenia, suurimpien painaessa noin 4 kiloa (Tampereen vesi- ja ympäristöpiiri 1990). Hurmeen (1966) mukaan Ähtärin reitillä Herraskoskesta saatiin 1960-luvulla vuosittain taimenta ainakin 3 kiloon saakka.

Näsijärven alapuolinen Pyhäjärvi on ollut yhtälailla tuottava taimenjärvi aikoinaan. Ahlgrénin (1967) mukaan 1900-luvun alkupuoliskolla erään tamperelaisen yhden kesän uistelusaalis Pyhäjärvellä oli yhteensä 29 taimenta, joista yksikään ei ollut alle puolen leiviskän (=4,25 kg) painoinen. Hurme (1966) vastaavasti kirjoittaa Pyhäjärvestä 1880-luvulla saadusta 9 kilon taimenesta.

Vaikka Pyhäjärven alapuolisia järviä ei tunnettukaan ihan vastaavina taimenvesinä, on niilläkin ollut tuottoisaa taimenenkalastusta. Honkasalon ja Pennasen (1988) mukaan Tyrvään ja Kiikan alueella järvitaimensaaliit olivat 1910 - 1930-luvuilla ennen Kokemäenjoen voimalaitosten rakentamista useita satoja kiloja. Uistelemallakin saatiin ainakin 4-kiloisia taimenia.


3.2 Alamitan alentamiseen liittyvä problematiikka

Se, että istutetulle ja luonnonvaraiselle taimenelle olisi erilainen alamitta, on ongelmallinen lähtökohta. Yksilö pitää tällöin ensin pyytää haaviin tai veneeseen tarkemmin tarkasteltavaksi, joka tarkoittaa korkeamman alamitan omaavalle luonnonvaraiselle yksilölle tarpeetonta, mahdollisesti haitallista käsittelyä. Vapakalastaja voi toki tällöin usein melko vaivattomasti vapauttaakin yksilön tarpeen vaatiessa. Keskeisenä ongelmana on, että kiinteät pyydykset eivät erottele istutettuja kaloja luonnonkaloista. Niiden pyynti kohdistuu tasavertaisesti molempiin. Tästä syystä taimenella ei voi olla kahta erillistä alamittaa järvialueilla. Samasta syystä alamitan mukaiset verkkojen solmuvälirajoitukset ovat välttämättömiä sekä biologisesti kestävän että taloudellisesti kannattavan pyynnin aikaansaamiseksi. Muutoin taimenet tulevat pyydetyksi liian pienenä ajatellen niiden kasvupotentiaalia ja sukukypsyyskokoa.

Alentamisen sijaan varovaisuusperiaatetta noudatettaessa taimenen alamitta voisi olla jopa nykyistä uutta alamittaa suurempi, sillä ainakin eteläisillä järvitaimenvesillä vasta 65 sentin alamitta turvannee varmasti yhden kutukerran periaatteen toteutumisen. Nykyinen 60 sentin alamitta ei sitä välttämättä onnistu turvaamaan.

Lakisääteisen alamitan alentamisen sijaan kalastusalueiden tulisi turvata istutusten parempi tuotto ja luonnonkantojen suojelu riittävin kalastuksensäätelytoimin. Käytännössä tämä tarkoittaa kalastuksen järjestämistä niin, että taimenen pyynti syönnösalueilla ja vaellusreiteillä ei ole liian voimakasta ja kohdistuu riittävän suuriin yksilöihin lajin elinkiertoa ja lisääntymistä ajatellen. Tämä edellyttää paitsi vapakalastajien saaliskiintiöitä, myös verkkojen solmuvälirajoituksia taimenen pyynnissä ja yleisiä säätelypäätöksiä etenkin vaellusreittien pullonkaula-alueilla, kuten järvien kapeikoissa ja jokisuilla.

Kalastuksen sääntelyn ja rajoitusten ei aina tarvitse olla ympärivuotista ja kaikkia alueita kattavaa, vaan niitä voidaan toteuttaa myös ajallisesti ja alueellisesti joustavasti kohdennettuna, jolloin säätelytoimista ei koidu kohtuutonta tai tarpeetonta haittaa muulle kalastukselle. On ymmärrettävää että aina järvialueilla ei voida tehdä säätelyä pelkästään taimenen ehdoilla, mutta samansuuntaisilla säätelytoimilla on positiivisia vaikutuksia myös mm. kuha- ja toutainkantoihin ja niiden saalistuottoon.

Mikäli taimenistutuksia ylipäänsä aiotaan tehdä kalastuksen tukemiseksi, on niillä järkevintä tavoitella kalastuslain ensimmäisen pykälän henkeä. Tämä tarkoittaa mahdollisimman suureen pysyvään tuottoon pyrkimistä, eli painopisteen siirtämistä pyyntikokoisista pienempien poikasten istuttamiseen ja luonnonvaraisten taimenkantojen kotiuttamisen tavoitteluun. Vastaavasti järvi-istutuksissa rasvaeväleikattujen, kalastettavaksi tarkoitettujen, istukkaidenkin kohdalla istutuksista tulee tällöin pyrkiä saamaan mahdollisimman suuri tuotto ja sitä kautta taloudellinen hyöty, jos kerran istutetaan. Kannattamaton istutustoiminta ei ole hyvää kalavedenhoitoa. Mikäli taimenen syönnösalueille kohdistuvaa istutustoimintaa ei saada kannattavaksi, tulee alamitan alentamisen sijaan tarkastella ennemmin istutusten jatkon järkevyyttä. Esimerkiksi Kolarin (1997) mukaan huomattava osa Pyhäjärven ja Kuloveden istukkaista vaelsi aina Selkämerelle saakka. Toisaalta yleisesti seudun vesissä harvojen vanhemmaksi ehtineiden istukkaiden kasvu oli parempaa, kuin esimerkiksi Rautalammin reitillä.

Kun taimenta edelleen halutaan kalastaa, mutta ranching -istutuksilla ei saada toivottua tulosta, on ainoana vaihtoehtona luonnonvaraisen lisääntymisen aikaansaaminen ja vahvistaminen kunnostustoimien ja tarvittaessa kotiutusistutusten avulla. Täten voidaan saada aikaan kyseiselle syönnösalueelle leimaantuneita taimenpopulaatioita, jotka eivät istukkaiden tapaan vaella suoraan pois alueelta. Istutuksiin tosin olisi suotavaa käyttää Kokemäenjoen vesistön omaa istukaskantaa. Ainoa tällä hetkellä viljelyssä oleva vesistön oma kanta, on Luutajoen kanta. Toisin kuin usein annetaan ymmärtää, ei tämän kannan kasvuominaisuuksissa ole merkittävää eroa yleisesti alueella istutuksissa käytettyyn vieraaseen Kymijoen vesistön Rautalammin reitin taimeneen. Esimerkiksi Luutajoen viljelykannan emokalapyynneissä saatiin Hurmeen (1966, 1973) mukaan 1950- ja 1960-luvuilla vuosittain 5 - 8-kiloisia taimenia ja emojen pidemmän aikavälin keskipainokin oli reilusti yli 3 kiloa.


3.3 Alamitan alentaminen suhteessa kalastuslakiin ja varovaisuusperiaatteeseen

Alamitan alentaminen ei ole uuden alamitta-asetuksen ja kalastuslain kokonaisuudistuksen tavoitteiden mukaista, sillä se ei edistä luontaisten taimenkantojen elpymistä ja istutusten saalistuoton kohentumista. Heikkojen luontaisten taimenkantojen kannalta on ensisijaisen tärkeää, että syönnösvaellukselle lähteneet yksilöt saavat kasvaa riittävän suuriksi sukukypsyyden saavuttamiseksi ja sen jälkeen palata lisääntymään, ennen pyydetyksi tulemista.

Sukukypsyyden ohella tulee huomioida myös se, että suuremmat emot tuottavat enemmän ja kookkaampia mätimunia, ja niiden poikaset omaavat keskimääräistä paremmat selviämisedellytykset. Kookkaat yksilöt ovat siis myös suvunjatkamismielessä erityisen arvokkaita. Kuitenkin koska kalastuksen pyyntiponnistusta tuskin voidaan riittävissä määrin kaikkialla säädellä ja ylämittaakaan ei voida hyödyntää säätelykeinona kuin teoriassa vapapyynnissä, on ainoa vaihtoehto säädellä taimenenkalastusta lakisääteiden alamitan ja sitä käytäntöön vievien paikallisten pyydysrajoitusten kautta.

On tärkeää huomioida, että myös vesistökunnostusten tuotto jää huonoksi, mikäli kunnostuksilla aikaansaadut lisääntymisalueet ovat jatkuvasti alihyödynnettyjä. Järvivaelluksen läpikäyneet kookkaat yksilöt, etenkin naaraat, ovat populaatioiden elpymisen ja tulevan saalistuoton kannalta äärimmäisen tärkeitä. Niillä on usein moninkertainen lisääntymispotentiaali verrattuna paikalliseksi jääviin yksilöihin. Kookkaiden syönnösvaelluksella käyneiden naaraiden osallistuminen lisääntymiseen säännöllisesti nopeuttaa huomattavasti taimenpopulaation elpymisnopeutta runsaan poikastuotantopotentiaalin kautta.

On myös geneettisesti tärkeää varjella säilynyttä ja olemassa olevaa geeniperimää luonnonvaraisissa, niin alkuperäisissä kuin siirrettyissä mutta jo lukuisia sukupolvia luonnonvalinnan kohteena olleissa, populaatioissa. Samalla tulisi ylipäänsä välttää geneettisessä mielessä myös sitä, että tietoisesti kalastuksen kautta karsitaan jatkuvasti pois nopeakasvuisimpia järvivaelluksen elinstrategiakseen valinneita yksilöitä.

Hakemusalueilla on luontaisesti lisääntyviä taimenkantoja, joiden tilan voidaan odottaa elpyvän ja vahvistuvan uudella lakisääteisellä 60 senttimetrin alamitalla. Lakisääteinen alamitta säätelee myös istukkaisiin kohdistuvaa kalastusta ja edistää siten istutustuloksen parantumista ja taloudellista kannattavuutta.


3.4 Alamitan alentamista hakeneiden alueiden taimenkannoista ja toteutetuista elvytystoimista

● Pirkkalan Pyhäjärven reittivesialue:

Alamitan alentaminen uhkaa Pyhäjärveen syönnökselle vaeltavia luonnonvaraisia taimenkantoja. Lähialueella esimerkiksi Lempäälään Kuokkalankoskilla ja Akaan Tarpianjoen reitillä on tehty kalataloudellisia kunnostuksia ja mäti-istutuksia taimenen luontaisen lisääntymisen parantamiseksi. Luonnonvaraisia, hyvin mahdollisesti jopa alkuperäisiä, taimenkantoja on jäljellä muutamissa alueen purovesistöissä, kuten Nokian Laajanojassa ja Tampereen-Nokian Myllypurossa. Seudulla on myös lukuisia pienempiä potentiaalisia taimenen kutuvesistöjä, jotka olisi kunnostusten ja kotiutusistutusten myötä mahdollista valjastaa taimenen poikastuotantokohteiksi, jotka hyödyttäisivät Pyhäjärven aluetta.


● Mahnalanselän-Kirkkojärven ja Vammalan seudun kalastusalueet:

Alueella on säilynyt luonnonvaraiset, todennäköisesti alkuperäiset taimenkannat Kyröskosken alapuolella ainakin Hämeenkyrön Turkimusojassa, Ylöjärven Ruonanjoessa sekä Nokian ja Hämeenkyrön Pinsiön-Matalusjoessa. Taimenen luontaista lisääntymistä on todettu viime vuosina lisäksi ainakin Sastamalan Rautajoessa ja Nokian Siuronkoskessa. Kyrösjärveen laskee lisäksi useita laajempia jokireittejä, joiden alueella on luonnonvaraisia osin alkuperäisiä taimenkantoja (mm. Holsti ym. 2014), joista vaeltanee ainakin jossain määrin yksilöitä syönnökselle myös alavirran järvialtaille. Alueella on tehty kunnostuksia mm. Rautajoessa ja Pinsiön-Matalusjoessa sekä hyvin laajamittaisesti Kyrösjärven yläpuolisilla reiteillä. Viime vuosina on inventoitu laajalti etenkin Kulo-, Rauta- ja Liekoveteen laskevia pienvesiä ja niiden kunnostus on käynnistymässä.

On tärkeää huomioida, että Ruonan- ja Pinsiön-Matalusjoessa elää myös erittäin uhanalainen raakku, jonka lisääntyminen on täysin riippuvainen lohikalojen hyvinvoinnista ja määrästä vesissä. Näistä Matalus-Pinsiönjoki on lisäksi asetettu toistaiseksi kalastuskieltoon taimenkannan heikkenemisen vuoksi.


● Nokian Siuronkoski:

Siuronkoskelle on säilynyt ja sinne on myös jossain määrin tehty korvaavaa kutu- ja poikasaluetta, joten edellytykset luontaiselle lisääntymiselle ovat olemassa. Vaikka Siuronkoski ei itsessään toimisikaan toistaiseksi merkittävänä taimenen lisääntymisalueena, on se toisaalta keskeinen pullonkaulakohta sijaitessaan laajan Ikaalisten reitin suulla. Erityiseksi pullonkaulaksi Siuronkosken tekee siinä sijaitseva voimalaitos ja sen säännöstelypato, sillä padon yhteydessä oleva kalatie ei todennäköisesti toimi erityisen hyvin, varsinkaan ympärivuotisesti. Alle kuuden kilometrin päähän Siuronkoskesta padon yläpuolella laskee esimerkiksi Pinsiönjoki, jossa on alkuperäinen taimenkanta.


● Virtain kalastusalue:

Herraskoskessa on ollut jo pitkään käytössä luonnonkalojen täysrauhoitus ja vuoden 2014 alusta taimenen täysrauhoitus. Alueella on tehty virtavesikunnostuksia ja kotiutusistutuksia lukuisiin seudun pienvesiin. Keskisuurista kohteista on kunnostettu mm. Koronjokea (Anonymous 2013). Ähtärin reitillä on myös kunnostettu suuremmista koskista Herraskoski, Enonkoski ja Wolanderinkosket. Pihlajaveden reitillä on kunnostettu laajoja koskialueita, kuten Kotalankoskia, Reinikankoskea ja Pihlajaiskoskia sekä useita reitille laskevia pienvesiä. Keski-Suomen puolella on meneillään myös pienvesissä taimenen kotiutushankkeita. Pihlajaveden reitillä on tiettävästi aina ollut jossain määrin luonnonvaraista alkuperäistä taimenta (mm. Hurme 1966, Pärnänen 1966, Tampereen vesi- ja ympäristöpiiri 1990), vaikka reitti onkin ollut pitkään säännöllisen istutustoiminnan kohteena. Viimeisimmät DNA-analyysit (Holsti ym. 2014) viittaavat siihen, että istutuksista huolimatta vähintäänkin pienvesissä on säilynyt laajamittaisesta pitkäaikaisesta istutustoiminnasta huolimatta alkuperäisiä taimenkantoja, tai ainakin alkuperäistä omalaatuista perimää. Todennäköisesti samankaltainen tilanne on myös Ähtärin ja Keuruun reiteillä. Yhtälailla Virtainkin kalastusalueen laajalla alueella lienee taimenkantoja, joista vähintäänkin osa pitänee sisällään myös seudulle luonteenomaista alkuperäistä geneettistä perimää.


Viitteet

Ahlgrén, S. 1967: Kalastus Näsijärvellä. Maataloushallitus, Kalataloudellinen tutkimustoimisto. Suomen kalatalous 31. 54 s.

Anonymous. 2013: Pien- ja virtavesien käyttö - ja hoitosuunnitelma 2013-2020 Virtain kalastusalueelle. Virtain kalastusalue. 40 s.

Holsti, H., Väisänen, A. & Westermark, A. 2014: Kokemäenjoen vesistöalueen alkuperäisten taimenkantojen kartoitushanke 2013. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys. Kirjenumero 105/14. 12 s.

Honkasalo, L. & Pennanen, J. T. 1988: Kalatalouden ja vesistön kehitys Kokemäenjoen vesistössä Nokian alapuolella. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Monistettuja julkaisuja No 83. 104 s.

Hurme, S. 1966: Kokemäenjoen alueen vanhat lohivedet. Erämies 2/1966: 8 - 15, 24, 29 ja 3/1966: 4 - 9.

Hurme, S. 1973: Vanajaveden reitti taimenvetenä. Urheilukalastus 4/1973: 26 - 28.

Kolari, I. 1997: Lohensukuisten petokalojen istutukset ja niiden tuloksellisuus Kokemäenjoen vesistöalueella. Pirkanmaan kalatalouskeskus. Pirkanmaan kalatalouskeskuksen tiedonantoja nro 23. 124 s. + liitteet.

Koskinen, T. 1981: Tammerkoski – Kappale suomalaista lohikoskihistoriaa. Tampereen yliopisto. Suomen historian pro gradu –tutkielma. 130 s.

Pärnänen, K. 1966: Pihlajaveden reitillä. Erämies 6/1966: 10 - 11, 19.

Tampereen vesi- ja ympäristöpiiri. 1990: Pihlajaveden reitin keskiosan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma (Virrat). 58 s. + liitteet.


Helsingissä 19.3.2014
Virtavesien hoitoyhdistys ry



Palaa takaisin