Virtavesien hoitoyhdistyksen lausunto:
Kiskonjoen vesistön Natura 2000 –alueen käyttö- ja hoitosuunnitelman luonnos (toukokuu 2013)

1. Yleistä
1.1 Lausunnon antaja

Virtavesien hoitoyhdistys (Virho – virtavesi.com) on yleishyödyllinen, vapaaehtoistyöhön perustuva järjestö. Sen tavoitteena on elvyttää ja kunnostaa virtavesiä. Tavoitetta toteutetaan esimerkiksi koski- ja purokunnostuksin, kalateiden rakentamisella, neuvonta- ja valistustyöllä, lohikalojen kotiutusistutuksilla sekä asiantuntijalausunnoin. Virhossa on mukana suomalaisia vesistään huolestuneista maanomistajista alan asiantuntijoihin ja kalastuksen harrastajiin.

1.2 Lausunnosta

Virtavesien hoitoyhdistys (Virho) kiittää mahdollisuudesta lausua suunnitelmaluonnoksesta.

2. Yleisesti

Lähtötilanteen kuvaus vaikuttaa varsin kattavalta, mutta itse asia, eli ehdotukset hoito- ja kunnostustoimiksi ovat etenkin joen ja virtavesiympäristöjen lajiston osalta varsin niukkoja ja kovin yleispiirteisiä.

2.1 Yleisiä huomioita

Johdannossa hieman harhaanjohtavasti annetaan ymmärtää, että Natura-alue ei sijaitsisi merkityksellisesti Raaseporin, eli Uudenmaan maakunnan puolella. Todellisuudessa kuitenkin Saarenjärvestä noin puolet sijaitsee Raaseporin puolella ja Kiskonjoen pääuomakin virtaa pitkän matkaa, lähes puolet pituudestaan maakuntien rajana.

Kiskonjoen vesistöön liittyen suunnitelmassa jätettiin täysin käsittelemättä ja mainitsematta Ympäristöministeriön julkaisu Erityissuojelua vaativat vesistöt: Vesistöjen erityissuojelutyöryhmän mietintö.

Kartta 4 kuvaa vesistöaluetta, ja sen tärkeimpiä vaellusesteitä. Olisi aiheellista päivittää kuvaan näkymään myös ainakinKärkelänjoen jokireitti esteineen Suomusjärveen ja Lahnajärveen asti sekä Asteljoen latvaosuus Naarjärveen ja läheisille viljelyaukeille asti. Myös Natura-alueeseen kiinteästi liittyvät Tuulijärvenpuro ja Kuustonoja voisivat myös olla kartassa korostettuna.

Laukanlahden yhteydessä on asteen liioiteltua puhua Myllyojan ja Krapuojan vesistöistä puhtaasti valtaojina, koska kyseessä on kuitenkin verraten suuret valuma-alueet omaavat purot. Molemmilla puroilla voi olla kalataloudellista arvoa vähintäänkin kevätkutuisten kalalajien lisääntymisalueina, mutta hyvin mahdollisesti myös meritaimenen potentiaalisina lisääntymisvesistöinä. Tämän vuoksi myös purojen oiottujen suualueiden palauttaminen uudelleen mutkittelevaksi on myös kalataloudellisesti hyödyllinen toimenpide.

Kiskonjoen vedenlaatua ja kuormitusta käsitelleessä kappaleessa ei mainittu lainkaan Aijalan lopetettua kaivosta ja sen läjityskasoja. Niillä voi olla huomattavaakin merkitystä joen vedenlaatuun, tai ainakin ne saattavat muodostaa merkittävän riskitekijän, jonka mahdollisuus tulisi vähintäänkin selvittää. Kaivostoiminnan läjitysmassat ja suotovedet on todennäköinen metallikuormituksen lähde. Esimerkiksi läheisen Orijärven kaivoksen vaikutusalueella viereisessä Fiskarsinjoen vesistössä on havaittavissa kaivosperäistä kuormitusta. Metallit ovat voivat olla vesiympäristössä ongelmallisia osalle vesielöistä tai niiden tietyille elinkierron vaiheille. Esimerkiksi uhanalaiset ja suojellut suursimpukat ja lohikalat voivat kärsiä alhaisistakin pitoisuuksista.

Maininta raviini- ja rinnelehtojen puuttumisesta alueelta perustuen ajatukseen siitä, että jokivarren jalopuut ovat kaikki viljelykarkulaisalkuperää, on nähdäksemme varsin tulkinnanvarainen oletus. Todellisuudessa kaikki lajit ovat seudulla alkuperäistä lajistoa, kuten myös tammi ja metsälehmus sekä jopa kynäjalava, joita ei tässä yhteydessä mainittu. Vuorijalavaa esiintyy selvästi luontaisena kaukana asutuksesta mm. Iso-Kiskoon laskevien purojen ja norojen varsilla. Etenkin vaahtera on yleinen, ja paikoitellen erittäin runsaslukuinen laji. Ja sitä kautta on suorastaan epätodennäköistä, että kaikki jokivarsimetsien vaahterat tai kenties vuorijalavatkaan olisivat pelkästään pihoista levinneitä. Mahdollinen osittain pihoista tapahtunut leviäminen ei sekään nähdäksemme kuitenkaan ole miltään osin luonnontilaisuutta tai alkuperäisyyttä heikentävä tekijä, koska pihapuiden alkuperä on yleensä tällaisilla seuduilla luonnon metsistä, ja leviäminen jokivarteen tapahtuu puhtaasti luontaisten prosessien, kuten ilma- ja eläinperäisen leviämisen kautta. Toisaalta alueen luontaisia jalopuuesiintymiä, myös jokivarsista, on ihmisen toimesta huomattavasti vähennetty hakkuiden ja metsien raivaamisen sekä jokiuoman muokkaamisen myötä. Näin ollen nykyiset, kenties osin pihapiireistä levinneet jalopuut ovat luonteva osa luontaista elpymiskehitystä, jossa lajisto palautuu kohti luontotyyppien luonteenpiirteiden mukaista luontaista asetelmaa.

Kiskonjoki on valtakunnallisesti arvokas vaelluskala- ja suursimpukkavesistö. Se on säilynyt myös monilta osin seudun muita vesistöjä luonnontilaisempana, josta syystä on se on suojeltu Koskiensuojelulailla vesivoiman lisärakentamiselta.

Koskenkosken voimalaitos muuttaa nykyisillä säännöstelykäytännöillä paitsi suunnitelmaluonnoksessa mainitun kosken (Latokartanonkoski), myös koko alapuolisen jokireitin ja Saarenjärven luonnontilaista virtaamaa ja rakennetta, sekä näihin sopeutuneen eliöstön elin- ja lisääntymisolosuhteita.

3. Tavoitteet

Tavoitteeksi tulee asettaa lohikalakantojen osalta luontainen elpyminen. Keinoina tähän ovat ensisijaisesti elinympäristökunnostukset, vaellusmahdollisuuksien palauttaminen sekä kalastuksen säätely joessa ja jokisuulla.

Virtavesien kalastoa sekä niiden hoito- ja elvytystoimia tulisi käsitellä nykyistä tarkemmin. Samassa yhteydessä olisi aiheellista referoida myös keskeiseltä osin esimerkiksi kalastusalueen voimassaolevan käyttö- ja hoitosuunnitelman, kansallisen kalatiestrategian sekä vapaa-ajankalatalouden kehittämisohjelmien linjauksia.

4. Toimenpiteet

Saukosta suunnitelmassa on nyt on vain se vaatimus tai suositus, että pienpetopyynnissä pitää käyttää saukoille turvallisia pyydyksiä. Sama vaatimus tulee koskea myös kalapyydyksiä (katiskoihin nielurajoitin ym.).

Voimalaitoksen alapuolisen Kiskonjoen pääuoman koskialueiden kalastoa ja pohjaeläimistöä tulisi jatkossa seurata säännöllisesti osana vesistön tilan, Natura-alueen luontoarvojen sekä voimatalouden ja säännöstelykäytäntöjen vaikutusten seurantaa. Jokialueen kalaston seuranta sähkökalastuksilla tulisi ottaa vuosittain tehtäväksi säännölliseksi vakioseurannaksi. Suursimpukoiden esiintyminen tulisi myös selvittää laajemmin jokialueella. Nykyinen tieto on vanhaa ja käsittää vain osan alueesta.

Säännöllinen vedenlaadun seuranta olisi luonteva lisä Kiskonjoen kaltaisen erityisen arvokkaan vesistön vedenlaadun ja sen kehityksen seuraamiseksi. Jatkuvatoimisten anturien hinnat ovat laskeneet ja toimintavarmuus kasvanut merkittävästi viime vuosina. Jatkuvatoiminen vedenlaadun seuranta yhdistettynä jatkuvatoimiseen virtaamamittaukseen tuottaisi arvokasta ja erityisen hyödyllistä lisätietoa, jolla voidaan paremmin arvioida Natura-alueen tilaan vaikuttavia tekijöitä ja vedenlaadun muutoksia. Etenkin kun seudun jokivesistöjen ekologinen tila on tavoiteltua heikompi, ja tavoitteena on positiivinen kehitys vedenlaadun ja eliöstön osalta. Nykyinen satunnaisen irtonäytteenoton antama tieto on puutteellista ja nähdäksemme täysin riittämätöntä esimerkiksi huomioimaan virtavesille tyypilliset haitalliset piikinomaiset virtaamiin sidotut vierasainepäästöt.

Vieraslajeista pihlaja-angervon ja terttuseljan osalta raivaaminen voi olla ainakin pienialaisilla kohteilla, kuten Latokartanonkosken ympäristössä ihan perusteltua, koska lajit ovat kuitenkin realistisesti kitkettävissä alueelta, tai ainakin merkittävästä vähennettävissä, toisin kuin esimerkiksi jättipalsami.

Virtavesikunnostuksilla on mainittujen lajien ja lajiryhmien ohella välillistä hyötyä myös mm. vesihyönteisiä saalistaville lepakoille ja linnuille kuten koskikaralle.

Virtavesikunnostus- ja kalatiehankkeissa on syytä huomioida, että paitsi Varsinais-Suomen, myös Uudenmaan ELY-keskuksen on syytä osallistua suunnittelun koordinointiin ja mahdolliseen toteutukseen, koska Kiskonjoki ja osa vesistön yläjuoksusta virtaa myös Uudenmaan puolella.

Saarenjärven ja Latokartanonkosken välistä on paljastunut ainakin kolme erillistä virtapaikkaa, jotka ovat aiemmin olleet peittyneenä Latokartanonkosken niskalla sijainneen Hamarinkosken padon padotuksen alle. Padon osittaisen purkamisen myötä entisen patoaltaan vedenpinta on laskenut alemmalle tasolle, jonka myötä virtapaikkojen korkeusero on palautunut. Nämä virtapaikat, kuten myös kaikki muut kunnostustarpeessa olevat koski- ja virta-alueet Kiskonjoen pääuomasta (mm. Muntolankoski ja Pyölinkoski) sekä alueelle laskevat purovesistöt (Tuulijärvenpuro, Kuustonoja) tulisi kunnostaa vaelluskalojen ja muiden vesieliöiden lisääntymis- ja elinolosuhteiden parantamiseksi. On tärkeää, että kohteet ja niiden kunnostustarve sekä karkea aikataulu kirjattaisiin myös käyttö- ja hoitosuunnitelmaan, joka sitoo ja määrittää alueen tulevaisuuden käyttöä ja hoitoa sekä tarvittavien toimien kustannusten jakautumista.

Taimenen osalta istutukset vierailla kannoilla on lopetettava, ja ryhdyttävä toimiin vesistön alkuperäisten taimenkantojen elvyttämiseksi vaellusesteitä poistamalla sekä elinympäristökunnostuksin. Lohikannan palauttamista on jatkettava ensisijaisesti mäti- tai pienpoikasistutuksin. Lohi-istutuksia on tehty myös 2012 Virtavesien hoitoyhdistyksen toimesta, jolloin vesistöön istutettiin yhteensä noin 32 500 kpl vastakuoriutuneita lohen poikasia Latokartanonkosken ja Pyölinkosken alueille.

Oudon kuuloinen vaatimus kalatietä käyttävien kalakantojen määrittelystä on syytä poistaa lopullisesta tekstistä, koska kalasto toimii luontaisen vaellusvietin mukaisesti, ja kalakantojen (esimerkiksi taimenen) olemassa olevat populaatiorakenteet ja geneettinen tausta ovat vain väliaikaisia ”ajan kuvia”. Vaellusesteiden syntymisen ja poistumisen, tai kalakannan heikentymisen ja vahvistumisen kautta kalojen vaellustaipumus ja -mahdollisuudet ailahtelevat pidemmällä aikajänteellä, joka vaikuttaa myös kalakantojen geneettiseen koostumukseen ja vaellustaipumuksiin. Kiskonjoen tapauksessa vaellusyhteyden palauttaminen Kiskonjoen ja Perniönjoen yläjuoksulle sekä näihin laskeviin puroihin palauttaa taimenkannat uudelleen meriyhteyteen ja mahdollistaa populaatioiden vahvistumisen molempiin suuntiin. Taimenen kohdalla on myös hyvä muistaa, että nk. meritaimen on lajin kantamuoto, josta nykyiset esteiden takana elävät pienemmät taimenpopulaatiot ovat jääneet eristyksiin aikoinaan patojen rakentamisen myötä. Vesistön sisäinen geneettinen erilaistuminenkin on osin seurausta tästä, eikä sitä tule keinotekoisesti suojella. Tärkein kriteeri on kalakannan elinvoimaisuus pitkässä juoksussa. Pienet eristyneet heikon tehollisen populaatiokoon omaavat populaatiot eivät tässä mielessä tulisi olla tavoitteena, vaan tulisi pyrkiä avoimeen vesistösysteemiin, jossa luonnonvaraiset yksilöt voivat omin voimin asuttaa uudelleen entiset elinalueensa ja ulottaa vaelluksensa kulloinkin parhaaksi osoittautuvalla tavalla vesistön sisällä tai sen ulkopuolelle merialueelle. Vesistön taimenpopulaatioiden välisistä sukulaisuussuhteista ja eroista, sekä näiden suhteesta muihin etelärannikon taimenkantoihin on jatkossa käytettävissä tarkempaa tietoa, joka julkaistaan osana Suomenlahden ja Saaristomeren alueen taimenkantojen geneettistä tutkimusta, jota tehdään Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimesta osana HEALFISH-hanketta.

Suojellun suursimpukkalajin esiintymisen ja elvyttämisen kannalta on olennaista, että kunnostuksin ja lohen osalta myös kotiutusistutuksin nopeutetaan taimen- ja lohikantojen elpymistä Kiskonjoen alueella. Lajin lisääntymiskierto on täysin sidottu näiden lajien riittävän tiheään esiintymiseen alueella. Ei myöskään riitä että tässä yhteydessä kohdistetaan elvytystoimet vain yksistään jompaankumpaan lajiin, sillä simpukkakanta voi olla osin tai kokonaan lajiriippuvainen lisääntymisessään. On virheellistä ja osin harhaanjohtavaakin puhua tässä yhteydessä purotaimenkannoista, kun pitäisi puhua yleisemmin taimenesta, tai Kiskonjoen osalta edes meritaimenesta. Sama pätee yleisesti koko suunnitelmaan. Mikäli ei haluta puhua yleisesti taimenesta, tulee meriyhteydessä olevissa vesissä elävistä taimenpopulaatioista siinä tapauksessa yleisen periaatteen mukaisesti puhua meritaimenena, vaikka kaikki yksilöt eivät aina teekään syönnösvaellusta merialueelle.

Kiskon-Perniönjoen jokisuuhun tulisi ehdottomasti vihdoinkin toteuttaa laaja kalaväylätoimitus tai ajallisesti nousu- ja alasvaelluksen aikaan sovitettu rauhoituspiiri, joka mahdollistaisi vaelluskalojen esteettömän vaelluksen mereltä jokeen.

Natura-alueen hoito- ja kunnostustöiden investointien yhteydessä ei ole lainkaan mainittu virtavesikunnostuksia. Ja seurantojenkin yhteydessä kalat on jätetty kokonaan pois, vaikka vaelluskalakantojen tilasta on hyvin heikko kuva. Vaelluskalojen sähkökalastusseuranta tulisi olla ehdoton vähimmäisvaatimus kun kyseessä on virtavesialuetta sisältävä natura-alue, jonka yhtenä suojeluperusteena on sen kalalajisto ja vaelluskalakannoista sekä niiden esiintymisestä ja esiintymistiheydestä riippuvainen suursimpukkalaji.

21.6.2013

Virtavesien hoitoyhdistys ry