Suomalaiset ympäristöjärjestöt vaativat Talvivaaran kaivoksen sulkemista. Talvivaaran kaivos ei ole missään vaiheessa toiminut suunnitellulla ja hyväksyttävällä tavalla. Se on aiheuttanut jatkuvia ympäristöongelmia sekä toiminut vaarallisena esimerkkinä muille kaivosyhtiöille.

Järjestöt eivät vaadi yleistä kaivostoiminnan lopettamista mutta toteavat, että Talvivaarassa käytetyn kaltainen liotusprosessi ei sovi Suomeen. Suomesta ei voi tulla kestävän kaivannaisteollisuuden mallimaata niin kauan kun Talvivaaran esimerkki osoittaa, että ympäristöstä ei välitetä. Talvivaara pilaa kaivannaisteollisuuden imagon.

Talvivaaran kaivoksen ongelmat eivät ratkea johtajia tai omistuspohjaa vaihtamalla. Kaivos altaineen on rakennettu niin heikosti, että se pitäisi käytännössä suunnitella kokonaan uudelleen, jotta ympäristövastuullinen toiminta olisi mahdollista. Kaivoksen valvonnasta vastaavat viranomaiset eivät ole kyenneet ehkäisemään vahinkojen syntyä.

Talvivaaran toiminnan lopettaminen on tarjolla olevista huonoista vaihtoehdoista vähiten huono ja myös yhteiskunnallisesti perusteltu.

Kaivoksen käyttämä bioliuotusprosessi ei ole toiminut suunnitellusti. Yhtiö ei tehnyt riittäviä, uuden prosessitekniikan vaatimia kokeita, eikä prosessin toimivuudesta ole ollut takeita Suomen viileässä ja sateisessa ilmastossa. Bioliuotusprosessin käynnistämisen merkittävät ympäristöriskit jäivät riittävällä tavalla ennakkoon arvioimatta.

Tilanteen korjaaminen ei näytä todennäköiseltä. On toiveajattelua, että Talvivaara pystyisi korvaamaan aiheuttamiaan mittavia ympäristövaurioita mahdollisilla tulevilla voitoillaan. Talvivaara on ollut riskialtis pilottihanke, joista osa aina epäonnistuu. Kannattamattomien kaivosten sulkeminen on kaivosalalla arkipäivää.

Talvivaaran kaivoksen alasajon on väitetty kasvattavan ympäristöriskejä ja raskasmetallivuotoja, koska prosessia olisi mahdoton ajaa alas hallitusti. Nämä riskit ovat kuitenkin huomattavasti pienemmät kuin ne, jotka seuraisivat prosessin jatkamisesta.

Metallien liukeneminen perustuu siihen, että louhittuihin malmikasoihin pumpataan jatkuvasti ilmaa ja rikkihappoa. Ilmastuksen lopetus, kasojen peittäminen ja hapon syötön lopetus pienentävät sulfaatin muodostumista ja metallien liukenemista melko nopeasti. Samalla riskit pienenevät merkittävästi.

Osa kaivosalueesta, erityisesti kipsisakka-altaat, jäävät alasajon jälkeen pysyvästi myrkyttyneiksi. Vesien puhdistamista joudutaan tekemään vuosikymmeniä. Tämä on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin jatkuva saastuttaminen ja saasteiden levittäminen toimivasta kaivoksesta. Kaivostoimintaa ei voi jatkaa ympäristön ja ihmisten terveyden kustannuksella.

Alasajon suunnittelun tueksi tulee nimittää tieteellisesti uskottava ja puolueeton asiantuntijaryhmä, jotta ympäristöhaittoja voidaan minimoida.

Kaivosyhtiöllä on oman ilmoituksensa mukaan ympäristötakaukset, joiden avulla se pystyy hoitamaan alasajon. Mikäli nämä takaukset eivät riitä, puhdistaminen joudutaan tekemään verovaroin.

Ympäristön pilaantumisen lisäksi kaivoksen nykyinen toiminta haittaa merkittävästi Kainuun ja Pohjois-Savon mahdollisuuksia kehittyä aloilla, joilla tarvitaan puhdasta vettä ja puhdasta imagoa. Esimerkiksi matkailu ja maatalous sekä alueen elintarvike- ja lääketeollisuus ovat riippuvaisia puhtaasta vedestä. Pelkkä riski veden pilaantumisesta on uhka maatalouden erityisjalosteiden ja Pohjois-Savon lääketeollisuuden kaltaisille herkille työllistäjille. Saastuttava kaivos on uhka myös lähiasukkaiden terveydelle.

Talvivaara on osoittanut myös ELY-keskusjärjestelmän toimimattomuuden. Uskottavuuden palauttamiseksi kaivosten ympäristövalvonta on keskitettävä uudelle itsenäiselle ympäristövirastolle.

Julkilausuma 24.4.2013 / Dodo, BirdLife Suomi, Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan Ystävät, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Virtavesien hoitoyhdistys