"Turun yliopiston johtama tutkimus osoittaa, että liikakalastus aiheuttaa paikallisten kalakantojen sukupuuttoja. Paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneiden geeniyhdistelmien tuhoutuminen vaikeuttaa kalaston toipumista.
Kalastuspaine ja sen aiheuttamat muutokset kalojen elinkiertoon ovat tällä hetkellä kiivaan kalabiologisen tutkimuksen kohteena.
Turun yliopiston, Helsingin yliopiston, Tarton yliopiston ja Viron maatalousyliopiston tutkijat selvittivät yhteistyössä liikakalastuksen vaikutuksia ainutlaatuisella aineistolla, joka valotti Viron Matsalunlahden ahventen historiaa 27 vuoden ajalta.
Alkuperäinen ahvenkanta katoaa
Dosentti Anti Vasemägi Turun yliopiston Biologian laitokselta kertoo, että Matsalunlahdella eli neuvostoajalla elinvoimainen ahvenkanta, jota alettiin Viron itsenäistyttyä kalastaa liikaa.
– Olemme tarkkailleet kaloissa tapahtuneita muutoksia kannan romahduksen jälkeisenä pitkänä toipumisaikana ja todenneet, että kalojen koko on pienentynyt neuvostoaikaan verrattuna ja ne tulevat myös aikaisemmin sukukypsiksi. Tällaisia muutoksia on tähän saakka pidetty tyypillisinä merkkeinä siitä, että kalastus aiheuttaa populaatioon voimakkaan evoluutiopaineen, Vasemägi kertoo.
Geenitutkimus paljasti, että kalojen muutoksen taustalla oli kuitenkin alkuperäisen kannan sukupuutto.
– Kun analysoimme ahvenpopulaatioiden geneettisen rakenteen, havaitsimme että aiemmin toteamamme muutokset kalojen elinkierrossa eivät tapahtuneetkaan lahden alkuperäisissä kaloissa. Alkuperäinen populaatio oli kuollut lähes kokonaan sukupuuttoon, ja lahdelle oli muuttanut kaloja toisesta populaatiosta, Vasemägi selittää.
Kalaston elpymiseen tarvitaan geneettistä monimuotoisuutta
Matsalun lahden ahvenet toivat uutta valoa liikakalastettujen kalakantojen palautumista hidastaviin tekijöihin. Lahdelle muuttaneet ahvenet eivät muodostaneet nopeasti uutta populaatiota, vaikka olosuhteet olivat suotuisat. Tutkijoiden mukaan tämä voi johtua siitä, että Matsalun paikallisiin oloihin sopeutuneet geeniyhdistelmät ovat alkuperäisten kalojen sukupuuton myötä hävinneet.
– Geneettisen monimuotoisuuden häviäminen on aina riski. Kalakanta saattaa palautua yhtä suureksi kuin se oli romahdusta edeltävällä ajalla, mutta jos parhaiten sopeutuneet genotyypit ovat hävinneet, palautuminen voi olla hyvin hidasta ja lisäksi populaation mahdollisuudet selviytyä uusista uhista kuten ilmastonmuutoksesta ovat heikentyneet, kertoo dosentti Anna Kuparinen Helsingin yliopistosta.
Geenitutkimuksen avulla kohti kestävää tulevaisuutta
Euroopan parlamentti asettui vastikään tukemaan eurooppalaista kalareformia koskevaa päätöslauselmaa, johon on ensimmäisen kerran sisällytetty ekologisesti kestävät kalastuskiintiöt.
Vasemägi ja Kuparinen pitävät kalastuspolitiikan muutosta hyvänä askeleena kestävämpään tulevaisuuteen ja toivovat, että kalastussäädöksiin aletaan tehdä muutoksia ripeästi. Tutkijoiden mukaan on oleellisinta päästä tilanteeseen, jossa romahdukset voidaan estää kalastusta säätelemällä.
– Kuten tutkimuksemme osoittaa, populaatioiden rakenteen geneettinen tutkimus on myös otettava aiempaa tiiviimmin osaksi kalaston hoitosuunnittelua. Ilman geenitutkimusta paikallisten kantojen sukupuutot saattavat jäädä täysin huomaamatta. Toipumista hidastavat syyt on tärkeää ymmärtää yksilö- ja geenitasolla, sillä on vahvoja viitteitä siitä, että kalojen paikallinen sopeutuminen on merkittävämpi ilmiö kuin tähän saakka on ymmärretty, Vasemägi ja Kuparinen toteavat.
Matsalun ahvenia käsittelevää tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia ja Viron Tiedesäätiö.
Tutkimus julkaistu arvostetussa Evolutionary Applications -tiedelehdessä."
Palaa takaisin