Virhon ja Helsingin perhokalastajien Mätäjokikatselmus sujui suotuisasti. Keväiset taimenistutukset rasioissa näyttävät osaksi onnistuneen, sopiva kunnostuskohde sovittiin, joessa havainnoitiin runsas hyönteiskanta ja kuultiin rapuhavainnosta. Suunnitelmat kalateistä ovat myös valmiina.
Virtavesien hoitoyhdistyksen ja Helsingin perhokalastajien yhteishanke Helsingin Mätäjoen elvyttämiseksi taimenjoeksi alkoi katselmuksella 2.6. Vajaan kymmenen hengen voimin kerättiin mätirasioita, tarkasteltiin puron elävyyttä hyönteiskantaa tutkimalla, katsottiin sopiva kunnostuskohde, arvioitiin vaellusesteitä sekä sovittiin joen elvyttämisen jatkosta.
Kevättalviset rasiaistutukset taimenen mädillä näyttävät onnistuneen. Poikkeuksena on itse tehdyissä hätäpurkeissa jokeen laitettu mäti. Niihin jouduttiin osaksi turvautumaan varsinaisten mätirasioiden loputtua kesken maahantuojalta. Täysi varmuus onnistumisesta saadaan silti vasta, kun taimenen poikasia alkaa näkyä. Montut erityisesti puiden alla tarjoavat lisäksi suojapaikkoja vauraillekin kaloille, mikä on niiden kasvua ajatellen hyväksi.
Joen veden laatu ei ole välttämättä liian huono taimenen menestymiseen. Pohjakivinäytteistä löytyi nimittäin runsaasti hyönteiselämää, muun muassa erilaisia larvoja ja siiroja. Myös vesiperhosia nähtiin. Nymfejä ei kuitenkaan havaittu. Viime syksynä joessa oli liikkunut rapu.
Joesta tutkittiin monia paikkoja tulevia kunnostuksia ajatellen. Helpoimmalta alueelta näyttäisi Talin siirtolapuutarhan seutu. Siellä on nivaa ja koskea. Kutusoran saisi kuljetettua helposti paikalle.
Mätäjoessa on vielä monia vaellusesteitä, joista yksi on täysin ylittämätön (Pitäjänmäen Strömbergin puiston putous). Uudenmaan ympäristökeskus on kuitenkin jo laatinut suunnitelmat niiden poistamisesta. Golf-kentän alueen padot muutettaisiin pohjapadoiksi ja pikkukoskiksi. Strömbergin puistoon tehtäisiin kalatie louhimalla. Helsingin kaupungin pitäisi tilata ympäristökeskukselta nämä työt.
Seuraavana askeleena selvitetään Helsingin kaupungilta kunnostusluvat ja –materiaalin saanti. Talkoot järjestettäneen 19.9. Virhon ja perhokalastajien yhteistyönä.
Palaa takaisin