
Itä-Helsingissä virtaavaan Mellunkylänpuroon pääsi maanantain tai tiistain aikana vielä tuntematon päästö, joka aiheutti laajoja kalakuolemia. Purosta kerättiin tiistaina kuolleita kaloja Eviraan tutkittavaksi. Helsingin kaupungin ympäristökeskus otti lisäksi vesinäytteitä kalakuolemien syyn selvittämiseksi
Uhanalainen mereen vaeltava taimen lisääntyi ennen päästöä luontaisesti asutuksen välissä virtaavassa kaupunkipurossa. Virtavesien hoitoyhdistyksen vapaaehtoisvoimin puroon 2000-luvulla kotiuttaman taimenkannan pelätään nyt tuhoutuneen kokonaan päästön myötä. Mellunkylänpuro on Helsingissä jo toinen äskettäin päästöjen kohteeksi joutunut puro. Poliisi tutkii parhaillaan läheiseen Malmin Longinojaan aiemmin tehtyjä päästöjä.
Palaa takaisin