Ympäristöministeriö pyysi Virtavesien hoitoyhdistyksen lausuntoa tekeillä olevasta pienvesien suojelu- ja kunnostusstrategiasta. Kannattaa muistaa, että esim. purot ovat parhaita taimenten pesiä. Lausunto ohessa:

Ympäristön muutos, niin taajamissa kuin maa- ja metsätalousalueillakin, on hävittänyt ja heikentänyt pienvesiä (purot, norot, lähteet, tihkupinnat, kluuvit, fladat). Pienvesissä lajistollinen monimuotoisuus on usein hyvin suuri ja ne vaikuttavat sekä hydrologisesti että ekologisesti alapuolisiin vesistöihin. Niiden säilyminen on siis turvattava.

Luonnontilaisten pienvesien säilyminen tulee turvata suojelukeinoin ja arvokkaiden muuttuneiden pienvesien tilaa pitää parantaa mm. kunnostustoimin. Pienvesien kartoittaminen, huomioiminen ja ennallistaminen ovat siten osa hyvin tärkeätä vesiensuojelutyötä tulevina vuosina.
Pienvesiä on kuitenkin paljon, ja jo niiden kartoittamiseksi tarvitaan uusia, esimerkiksi paikkatietoon perustuvia, menetelmiä. Myös paikallista osaamista ja tekemistä tarvitaan hankkeissa, kun pienvesiä ennallistetaan.

Mikäli halutaan säilyttää edes nykyinen vallitseva tila, se edellyttää jatkossa entistä aktiivisempaa vuoropuhelua ja yhteistyötä metsäsektorin, kaavoituksen ja muun maankäytön sekä eri viranomaisten kesken.

Pienvesien ennallistamisohjelma ja Pienvesien suojeluohjelma tarvitaan

Strategiassa on paljon hyvää, mutta silti kannattaisi vielä ehdottomasti kiirehtiä varsinaisen pienvesien ennallistamisohjelman laadintaa ja etsiä kustannustehokkaimpia keinoja VHS -suunnittelussakin korostuneiden vapaaehtoisten kansalaisjärjestöjen (kuten VIRHO) toiminnan tukemiseksi tarvittavin riittävin resurssein (Päämäärä 6.).

Nämä asiat on mainittu läpileikkaavasti hyvin monessa toimenpide-ehdotuksissakin ja selvästi siis halutaan toiminnan kehittyvän ja edellytetään vapaaehtoistoiminnan merkittävää tehostamista. Voimavarojen lisäämisestä tai kohdentamisesta ei ole kuitenkaan esitetty mitään toteuttamiskelpoisen konkreettista ja tarkempaa ehdotusta. Voimavaratarpeissa mainitaan vain suurin piirtein, että "nykyisen puitteissa" tai "voimavaroja uudelleen kohdentamalla", mikä on täysin ristiriitaista huomattavan suurten tavoitteiden kanssa ja tavallaan siten odotetaan epärealistisesti lisää aktiivisuutta vapaaehtoispohjalta toimivilta kansalaisjärjestöiltä. Tulee myöskin ymmärtää se realiteetti, että kansalaisjärjestöillä on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa viimeisten vielä säilyneiden kohteiden säilymiseen esimerkiksi suojelualueena. Kansalaisjärjestöt eivät myöskään yksinään usein pysty toteuttamaan kovin laaja-alaisia ennallistamishankkeita ja varsinkaan usean vuoden aikajänteellä.

Uhanalaisten pienvesien, etenkin purojen ja lähteiden osalta valtakunnallisen suojeluohjelman aikaansaaminen on keskeisen tärkeää. Näitä luontotyyppejä suojeltaessa suojeltavat pinta-alat ovat usein metsiensuojelussa totuttua pienempiä, ja niihin sisältyy varsinaisen uhanalaisen vesieliöstön lisäksi usein kokonaisia muita uhanalaisia luontotyyppejä, kuten lehtoja, korpia ja luhtia. Pelkän vesilakiin perustuvan suojelun ei voi katsoa missään nimessä riittävän pienvesien nykytilan tai edes edustavimpien jäljellä olevien kohteiden nykyisen tilan säilyttämiseen. Ainoastaan suojelu konkreettisella lainsuojalla takaa näiden kohteiden säilymisen tuleville sukupolville.

Pienvesille tulee ehdottomasti laatia erillinen valtioneuvoston hyväksymä ennallistamisohjelma, joka huomioisi vähintään maakuntatasolla arvokkaimmat pienvedet. Tähän suojelevaan ja ennallistavaan ohjelmaan tulisi myös kohdentaa merkittävästi lisävoimavaroja, koska nykyiset valtion minimaaliset kalataloudelliset kunnostusmäärärahat riittävät vain murto-osaan suurempien jokivesistöjen nykyisestä kunnostustarpeesta. Pienvesien ennallistamiseen ei ole käytännössä juurikaan mahdollista saada tätä nykyistä rahoitusta, vaikka näillä olisi kalataloudellistakin merkitystä. KEMERA- ja MAKERA –rahoituksillekin on siis huutava tarve ja ne olisikin tärkeää saada tehokkaammin käyttöön tähän tarkoitukseen. Nykyinen tilanne on johtanut siihen, että etenkin purovesistöjen luonnontila heikkenee kaiken aikaa.

Ennallistamisohjelma tuottaisi merkittävää synergiaetua samaan aikaan perustettavan valtakunnallisen pienvesien suojeluohjelman kanssa, sillä suojeluohjelman kohteisiin voitaisiin välittömästi kohdistaa ennallistamisohjelman toimenpiteitä.

Pienvesien suojelu- ja ennallistamisohjelmien tarve on välitön, ja etenkin Etelä- ja Länsi-Suomessa viimeisten luonnontilaisten tai ekologisesti suhteellisen toimivien säilyneiden pienvesikokonaisuuksien ja niiden paikallisten eliöpopulaatioiden pelastamisella on akuutti kiire!

Huomionarvoista on että alueellisissa ely-keskuksissa, paikallisilla ympäristöjärjestöillä ja tutkijoilla on usein jo olemassa olevaa tietoa maakuntien ja vesistöalueiden keskeisistä arvokohteista.

Näin ollen tuskin tarvitaan huomattavasti aikaa ja resursseja vaativaa koko maan kattavaa uutta kartoitusta kohteiden seulomiseksi. Suojeluohjelman ja ennallistamisohjelman valmistelu voitaisiin näin ollen aloittaa hyvinkin nopeasti ministeriössä. Sopivien kohteiden osalta saataisiin todennäköisesti suhteellisen nopealla aikataululla viranomaisten, tutkijoiden ja luontojärjestöjen tietoja, joiden pohjalta voitaisiin laatia alustava kohdeluettelo kunkin maakunnan kohteista, joissa tehtäisiin tarkempia maastokäyntejä.

Soiden suojelu lainsäädännöllä on myös erittäin tärkeää. Suot ovat keskeisessä asemassa myös sisävesien luontotyyppien elvyttämisessä ja niiden tilan säilymisessä tai parantumisessa, koska ne vaikuttavat usein keskeisesti valuma-alueen hydrologiaan. Juuri valmistunut valtakunnallinen soidensuojelun täydennysohjelma onkin otettava mahdollisimman nopeasti toteutukseen.

Kaupunkialueiden maankäytön ja laintulkinnan ongelmat
Kaupunkialueilla keskeinen pienvesiin kohdistuva uhka on purojen putkittaminen ja uomansiirrot. Kyseiset toimenpiteet kohdistuvat voimakkaimmin nimenomaan eteläisen Suomen jo valmiiksi uhanalaisiin ja ennallistamiskelpoisiin virtavesiluontotyyppeihin.

Putkittaminen on luontotyypin käytännössä kokonaan tuhoavaa ja siten pääsääntäisesti sen pitäisi olla vesilain säätelemää luvanvaraista toimintaa, jota ei kuitenkaan juuri koskaan tunnisteta luvanvaraiseksi.

Ongelmana on myös vesiluontotyyppejä heikosti tunnistava ja huomioiva kaavoitus, joka ahdistaa etenkin purot usein putkitusuhan alle. Tässä on yhtenä osatekijänä myös vaatimus luonnontilaisuudesta ja kyvyttömyys tunnistaa ympärivuotisesti vesitettyä puroa kausikuivasta ojasta.
Sama ongelma toistuu myös uomansiirtojen osalta, koska useinkaan tilannetta ei tunnisteta luvanvaraiseksi, ja itse uomansiirto toteutetaan huomioimatta lainkaan vesiluontoa ja sen tarpeita.

Tässä yhteydessä vaurioita tapahtuu myös vesistöön rajautuville usein yhtälailla arvokkaille ja uhanalaisille luontotyypeille.Uomansiirtoon liittyy usein myös rakentamista, joka saattaa katkaista purouoman muodostaman ekologisen yhteyden. Tämä on erityisen ongelmallista maaluontotyypeille ja monille eri eliölajeille, koska nimenomaan purokäytävät ovat usein viimeisiä kaupunkialueella säilyneitä ekologia yhteyksiä ja viheralueverkon jatkeita tiiviimmän kaupunkirakenteen sisällä. Virtavesijatkumojen säästämiseen pitäisikin ehdottomasti pyrkiä jo kaavoitusvaiheessa esimerkiksi lainsäädännöllisin keinoin.

Pienvedet ja niiden merkitys paitsi ekologisina yhteyksinä, myös asumisviihtyvyyden osasena, tulisi huomioida paremmin jo maakuntakaavoituksessa. Mikäli maakuntakaava ei huomioi etenkin tiiviin kaupunkirakenteen sisällä tällaisia kohteita, on epärealistista odottaa että yleiskaava- tai varsinkaan asemakaavatason kaavoissa olisi huomioitu nämä piirteet.

Mitä yksityiskohtaisempaan kaavoitukseen edetään, sitä herkemmin vastuu pienvesien ja muiden luontoarvojen tai ekologisten yhteyksien säilymisestä sysätään tuleville kaavoille tai kunnanrajan toiselle puolelle. Kaavoitukseen tarvittaisiin vahvaa maakunnallista ohjausta ja valtakunnallisia ohjeita, jotta paikallistasolla osataan ja uskalletaan tehdä pitkäkantoisia päätöksiä järkevästi hyvän kaavoituskäytännön mukaisesti.

Laintulkinta ja myönnettyjen lupien valvonta ongelmallista mutta keskeisen tärkeää

Strategiassa ei ole tuotu riittävässä määrin esiin sitä seikkaa, että pienvesien tilan heikentyminen on hyvin kiinteästi sidoksissa luvitukseen ja sen valvontaan. Sillä miten esimerkiksi vesi-, metsä- sekä maankäyttö ja rakennuslakia tulkitaan, on hyvin suuri merkitys siihen, miten lakia käytännössä sovelletaan.

Toisekseen on täysin ilmiselvää, että ilman riittävää valvontaa voidaan lakeja tulkita maastossa (ja miksei suunnittelupöytienkin ääressä) tarkoitusperilleen suotuisilla tavoilla, yleisten linjausten ja tulkintojen sijaan.

Koska esimerkiksi vesilain valvonta on ely-keskusten tehtävänä, riippuu pienvesiin vaikuttavien toimenpiteiden vaikutusten valvonta suoraan siitä, minkälaiset resurssit (työntekijöiden määrä ja koulutus) ely-keskuksella on osoittaa tehtävään.

Nykyisillä resursseilla ei ole mitään takeita siitä, että edes tietoisesti tehdyt rikkomukset johtavat mihinkään toimenpiteisiin. Ei voida olettaa, että esimerkiksi poliisiviranomainen voisi jatkossa vastata pääasiassa vastaavien rikkomusten tutkinnasta, koska poliisilla ei yksinkertaisesti ole tehtävän ja päätöksenteon edellyttämää koulutusta ja ymmärrystä.

Jotta vesilain valvonta olisi jatkossa yksinkertaisempaa, tulisi ely-keskusten ja aluehallintovirastojen sekä muiden vastaavien lupia myöntävien tahojen yhtenäistää lupapäätösten sanamuotoja. Suositusten ja konditionaalien sijaan tulisi siirtyä käyttämään päätösten luonteen ja käytettävän kielen sallimissa rajoissa suoria vaatimuksia; joista syntyy mahdollisimman vähän tulkintaepäselvyyksiä.

Sama koskee myös esimerkiksi termiä "luonnonmukainen vesirakentaminen", joka tulisi määritellä selkeästi erikseen lupapäätöksiä silmälläpitäen, jotta sen tulkinnasta ei syntyisi eroavia näkemyksiä. Tulisi myös luoda jonkinlaiset yhtenäiset vaatimukset sitä mitä asioita missäkin tapauksessa edellytetään tai asetetaan ehdoksi. Tämä säästäisi pidemmällä aikajänteellä resursseja, sillä se nopeuttaisi todennäköisesti osaltaan luvitusta ja asettaisi luvanhakijat yhdenvertaisempaan asemaan.

Suojeltujen luontotyyppien hyödyntäminen pienvesien suojelussa

Resurssien puute on ilmeisesti keskeisenä syynä myös siihen, että luonnonsuojelulain mukaisten suojeltujen luontotyyppien rajaamista ei ole esimerkiksi Uudellamaalla tehty ilmeisesti enää juuri lainkaan viimeiseen reiluun viiteen vuoteen. Näillä säännöllisesti pienvesiin liittyvillä arvokkailla luontotyypeillä (mm. tervaleppäkorvet, jalopuumetsät ja pähkinäpensaslehdot) ei ole varsinaista lain suojaa, ennen kuin rajauspäätös on lainvoimainen.

Tämä on omiaan heikentämään mainittujen arvokohteiden lainsuojaa, sillä mikäli rajauspäätöksiä ei enää tehdä, raukeaa käytännössä kyseisten suojeltujen luontotyyppien lainsuoja rajaamattomien kohteiden osalta. Kuitenkin jatkuvasti esimerkiksi paikallisten kaavoitushankkeiden ja muun tutkimuksen sekä luontoharrastajien toimesta kertyy ajantasaista uutta tietoa, jota voitaisiin suoraan hyödyntää lain nimeämien luontotyyppien rajaamiseksi.

Tuntuu tarpeettomalta resurssien hukkaamiselta, että tämän usein yhteiskunnan varoin tuotetun tiedon annetaan vanhentua, joka pahimmillaan johtaa löydettyjen luontoarvojen häviämiseen.

Metsälain puutteet

Nykyinen Metsälaki ei aina riitä suojaamaan arvokkaita pienvesiä hyvässä ekologisessa tilassaan. Etenkin lähteet ja purot kärsivät merkittävästi siitä, että niitä suojaavan puuston käsittelystä ei ole tarkempia ohjeita ja säädöksiä. Nykyisellään suojaava puusto käsittää usein vain muutaman puurungon uoman ja hakkuualan välissä, jotka monessa tapauksessa kaatuvat ensimmäisessä myrskyssä.

Toinen hyvin suuri ongelma on, että metsätöiden yhteydessä koneiden kulkulinjoja ei ole suunniteltu näitä pienialaisia arvokkaita luontotyyppejä huomioiden. Usein metsätyökoneella on ajettu puron tai lähteen yli useaankin kertaan.

Tästä seuraa monessa tapauksessa kohteen tuhoutuminen osin tai kokonaan. Lisäksi laajalti rikkoutunut maanpinta aiheuttaa kulku-uriin yhdistettynä usein myös erittäin haitallista eroosiota, joka saattaa täyttää kiintoaineksella lähteikön tai pitkiä matkoja puroa hakkuualasta alavirtaan.

Kompensaatioperiaate osaksi lupapäätöksiä

Haitanaiheuttajille säädettävän kompensaation periaatetta tulisi laajemmin sisällyttää osaksi lupaprosesseja ja näiden päätöksiä myös Suomessa. Etenkin virtavesiin sekä näiden veden määrään ja laatuun vaikuttaviin soihin ja tulvavaikutteisiin luontotyyppeihin liittyen kompensaatioiden puute on aiheuttanut luonnontilaisten luontotyyppien vähentymistä ja jäljelle jäävien laadun merkittävää heikkenemistä.

Toimivia oppaita tarvitaan uusista aihealueista
Pienvesien suojelua ja kunnostamista edistävien kokemusten ja parhaiden käytäntöjen hyödyntämiseksi ja levittämiseksi pidämme erityisen toivottavana sitä, että alan toimijoiden yhteistyönä tuotettaisiin tulevina vuosina sarja pienvesien huomioimiseen liittyviä oppaita.

Luonnonmukainen vesirakentaminen (Suomen ympäristö 631) ja Ojitettujen soiden ennallistamisopas (Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja, Sarja B 188) käyvät esimerkeiksi opastyypistä, jollaisille olisi laajaa kysyntää.

Oppaiden tulee toisaalta olla suhteellisen yleistajuisia, mutta tarjota kuitenkin riittävän yksityiskohtaistakin tietoa ja esimerkiksi mitoitus- ja suunnitteluohjeita sekä kokemuksia toteutetuista hankkeista. Tämä mahdollistaa sen, että niitä voivat hyödyntää kyseisen alan asiantuntijoiden ohella myös perustietoa omassa työssään tai toiminnassaan tarvitsevat muiden alojen parissa toimivat.

Laadukkaiden ja helppotajuisten oppaiden avulla on mahdollista koota ja välittää paras käytettävissä oleva tieto, jotta sitä voidaan alkaa laajamittaisesti hyödyntämään kaikessa suunnittelusta, luvitukseen, toteutukseen ja seurantaan.

Vastaavaa opasmateriaalia tarvittaisiin esimerkiksi pienvesien huomioimisesta kaupunkisuunnittelussa ja kaavoituksessa (maakuntakaavoituksesta aina asemakaavoihin ja kaavadetaljeihin asti) ja rakentamisessa (hankkeiden suunnittelu ja vaikutusten arviointi, kilpailutus, tilaaminen, toteutus ja sen valvonta, jälkitarkastukset).
Varsinaisista pienvesien luonnonarvoista kaivattaisiin myös jonkinlaista opasta.

Tämä opas voisi arvoluokituksen perusteiden sijaan keskittyä yleisemmin esittelemään arvokkaiden pienvesien tuntomerkkejä, kuten morfologisia ja lajistollisia piirteitä (lajiryhmät, indikaattorilajit) ja näiden maantieteellisiä eroja. Esimerkiksi tietty laji tai lajiryhmä voi ilmentää jotain ominaisuutta, mutta eri maantieteellisillä alueilla tai erilaisessa vesistössä ilmentymä voi olla erilainen.

Nimenomaan pienvesien laadullisiin elementteihin ja erityislajistoon keskittyviä kokoomateoksia, hädin tuskin edes tekstejä, ei käytännössä ole lainkaan kotimaan oloistamme. Sellaisia kuitenkin tarvittaisiin, jos halutaan kasvattaa pienvesiin liittyvää asiantuntemusta ja yleistä mielenkiintoa.

Nykyisellään esimerkiksi maankäytön suunnittelun ja metsätalouden tarpeisiin tehtävän kartoitustyön tulokset ovat yleensä korkeintaan tasoa; täyttääkö kohde jonkun lain asettaman kriteerin vai ei.

Metsähallituksella on keskeinen rooli pienvesien suojelussa
Metsähallituksen tulisi myös nykyistä tehokkaammin kartoittaa valtakunnallisesti hallinnoimiltaan maa-alueilta virtavesiin ja näihin liittyvien soiden kunnostustarve, ja alkaa soveltuvilta osin laatimaan suunnitelmia näiden ennallistamiseksi.

Tehtävät toimet tukisivat konkreettisesti myös Metsähallituksen pyrkimyksiä siirtyä kalavesiensä hoidossa kohti luonnonvaraisiin kalakantoihin perustuvaa kalastusta. Tähän liittyen Metsähallituksen tulisi myös aloittaa vesialueillaan toimet puronieriän ja täpläravun kaltaisten vieraslajien hävittämiseksi sieltä, missä se on eristyneisyyden suhteen vielä mahdollista.

Metsähallituksen tulisi myös tarkemmin selvittää uhanalaisten vaelluskalojen esiintymistä vesissään, ja näiden alkuperää järjestelmällisillä koekalastuksilla ja DNA-näytteillä. Saadun tiedon perusteella pystytään priorisoimaan pienvesien ja soiden ennallistamistoiminnan painopistealueita niin, että ne hyödyttävät myös uhanalaisia vaelluskaloja (ja näiden perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttämistä) sekä useita näiden kanssa samoissa vesissä eläviä muita uhanalaisia lajeja.

Metsähallituksen virtavesiin ja uhanalaisiin vaelluskaloihin liittyvän tutkimustoiminnan toimenpanemiseksi tarvitaan lisää rahoitusta joko Metsähallitukseen tai Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokseen sekä tulevaan Luonnonvarakeskukseen.

Valtion omistamien ja hallitsemien alueiden kartoittamiseen ja suunnitteluun sekä toteuttamiseen on järkevää panostaa varoja, koska erityisesti niihin sisältyy riittävän suuria alue-ekologialtaan ja hydrologialtaan yhtenäisiä ennallistamiskelpoisia alueita, jolloin ennallistamisohjelman toteuttaminen myös sisältää merkittävästi vähemmän byrokratiaa ja ohjelman toteutumismahdollisuudet ovat kaiken kaikkiaan paremmat.