Virtavesien hoitoyhdistys ry (Virho) (virtavesi.com) pitää kalastuslain kokonaisuudistusta tarpeellisena, koska voimassa oleva laki ei enää kaikin osin vastaa nykypäivän tarpeita eikä se ole toisaalta riittävän tehokas ratkaisemaan tiettyjä ongelmia. Täten uudistusta pohtineen työryhmän mietintö on tervetullut ja vie toivottavasti hanketta eteenpäin.

Nykyisen kalastuslain puutteet ovat osaltaan vaikuttaneet Suomen kalakantojen ja hoitomenetelmien tilaan. Tiettyjen kalalajien (esim. useat särkikalat) kanta on vahva, kun taas useiden on heikko (esim. lohikalat), vaikka maamme vesistöt soveltuisivat jälkimmäisillekin luontaisesti hyvin. Kalakantojen hoito rakentuu vahvasti istutuksiin, riittämättömiin alamittoihin ja muihin luontaisia kalakantoja heikentäviin toimenpiteisiin. On mainittava erikseen esimerkiksi vähän aikaa sitten valmistunut kalatiestrategia, joka tulisi toteuttaa mahdollisimman nopeasti. Vain erikseen myönnetyissä poikkeustapauksissa vesivoimaloissa ei tarvitsisi olla toimivaa, mieluiten luonnonmukaista kalatietä.

Täten niin itse laki kuin vallitsevat olosuhteet puoltavat merkittäviä korjauksia voimassa olevaan kalastuslakiin.
Työryhmän esittämät yleiskalastusoikeudet ovat oikeansuuntaisia. Virho tukee yleiskalastusoikeuksien kehittämistä kestävän kalastuksen pohjalta. Onkimisen ja pilkkimisen säilyminen maksuttomina ja viehekalastuksen harjoittaminen koko maassa yhtä maksua vastaan lukuun ottamatta lohi-, taimen-, siika- tai harjuspitoisissa virtavedet on hyvä malli. Virho haluaisi tässä yhteydessä kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että nykyinen laki mahdollistaa liian monissa vesistöissä taimeniin ja lohiin kohdistuvan kutuaikaisen pyynnin virtavesissä. Tulevan lain pitää kieltää taimenien ja lohien kutuaikainen pyynti virtavesissä ja varmistaa niiden pääsy kutujokiin. Tämän pitäisi koskea myös muita vaelluskaloja mahdollistaen tarvittaessa täydelliset kalastuskiellot.

Virtavesien hoitoyhdistys tukee sitä, että ammattikalastajien, uudelleen nimettävien kaupallisten kalastajien elinkeinomahdollisuuksia kehitetään. Tämän tulee kuitenkin aina perustua kalavarojen kestävään tuottoon ja kalakantojen luontaiseen elinkiertoon. Nykyinen ammattikalastus ei kaikin osin perustu näihin periaatteisiin; esimerkkinä lohikaloihin kohdistuva pyynti.

Työryhmän mietinnössä ehdotetaan, että ELY-keskus voisi myöntää luvan kaupallisen kalastuksen harjoittamiseen ”vajaahyödynnetyillä” vesialueilla, vaikka tästä ei olisi päästy sopimukseen kalastusoikeuden haltijan ja kaupallisen kalastajan välillä. Virho painottaa, että tällaisen menettelyn tulisi koskea vain kalalajeja, joiden kanta on sekä valtakunnallisesti että paikallisesti vahva. Siten esimerkiksi kaikki heikentyneet kalalajit tulee sulkea pois tällaisesta menettelystä; esimerkkinä useimmat lohikalat.

Ongelma Suomessa on, että kotimaisen ja kansainvälisen tutkimuksen antamaa tietoa ei sovelleta riittävässä määrin käytäntöön. Tutkimus antaa selvät näytöt siitä, että maamme nykyinen kalastus (niin harrastus- kuin ammattikalastus) eivät riittävästi perustu kestävän kalastuksen periaatteisiin, mutta tätä ei oteta huomioon. Kalastuslain uudistuksenkin tulisi perustua tutkimustietoon, jolle esitetty rooli alueellisten käyttö- ja hoitosuunnitelmien laadinnassa on myös tervetullut.

Työryhmän mietinnössä todetaan, että kalatalousalueille tulisi velvoite huomioida tutkimukseen perustuvat suositukset käyttö- ja hoitosuunnitelmia laadittaessa. Tämä tavoite on kannatettava.

Kalatalouden neuvottelukuntien perustamista pitää harkita vakavasti ja niissä tutkimustiedolla tulee olla tärkeä rooli. Myös ympäristöjärjestöt on saatava mukaan niihin. Sama koskee alueellisia käyttö- ja hoitosuunnitelmia sekä kalatalousalueita, joissa ympäristöjärjestöjen tulisi olla pysyviä jäseniä Århusin sopimuksen mukaisesti.

Säätely on valistustoiminnan ohella tärkeimpiä keinoja vaikuttaa kestäviin ja tuottaviin kalastustapoihin. Ottaen huomioon joidenkin kalalajien nykyinen tila Suomessa, on todettava, että nykyinen säätely ei ole kovin onnistunut. Erityisesti uhanalaisten kalojen kalastuksen säätelyä tulee vahvistaa. Uhanalaisten ja alamittaisten kalojen hallussapidosta tulisi rangaista sakkohinnastolla.

Mietintö toteaakin oikean, että erityisesti vaelluskalojen säätelyä on tehostettava monin osin. Lähes kaikkia nykyisiä alamittoja tulisi nostaa selvästi, verkkojen silmäkokoja on suurennettava, kutuaikaista kalastusta tulee rajoittaa monissa tapauksissa ja ”uhanalaisen taloudellisesti hyödynnettävän lajin”-määritelmä tulisi mietinnön mukaisesti ottaa käyttöön. Määritelmän käsite ”taloudellisesti hyödynnettävä” ei saa tarkoittaa liian rajallisia suojelutoimenpiteitä.

Säätelyn oikeanlaista toteuttamista vaivaa osaksi osakaskuntajärjestelmän pirstoutuneisuus ja toimimattomuus ainakin paikoittain. Työryhmä ei juurikaan esitä merkittäviä toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi ja osakaskuntien tilanne ei ole viime vuosina ainakaan parantunut – suunta on jopa päinvastainen. Tuleekin pohtia, olisiko kalastusalueille annettava nykyistä keskeisempi rooli.

Virho yhtyy mietinnön arvioihin siitä, että istutuksien tuottavuus on nykyisin heikkoa ja että istutustoiminta on kirjavaa. Virho tukee ehdotusta yleisestä kiellosta, joka koskisi luonnon monimuotoisuutta heikentäviä istutuksia. Esimerkiksi kuha-, siika- ja lohikalakantoja heikennetään edelleen järjestelmällisesti monimuotoisuuden ja paikallisten hyvin sopeutuneiden kalakantojen kustannuksella. Lisäksi istutuksiin perustuva kalavedenhoito vie niin varoja kuin huomiota pitkällä aikavälillä parhaalta kalavesien kehittämismenetelmältä eli luonnonlisääntymisen elvyttämiseltä.

Kalastuslain kokonaisuudistuksen tulisikin johtaa istutusten merkittävään vähentymiseen. Istutusten rooli tulisikin nähdä lähinnä kadonneiden kantojen kotiuttamisena tai uhanalaisten kantojen väliaikaisena tukemisena saman kannan (pienpoikas- tai mäti-) istukkailla. Lähtökohtana tulisi olla istukkaiden järjestelmällinen rasvaevämerkintä.

Mietinnön mukaan vaelluskalojen kalastuksen rajoittamiseksi annettavien valtioneuvoston asetusten perustana olevia valtuutussääntöjä ajanmukaistettaisiin. Ajanmukaistaminen on oikea linja. Esitettyjen toimenpiteiden (kiintiöt, rauhoitusajat yms.) listalta puuttuu kuitenkin naapurimaassamme Norjassa käytössä oleva menetelmä eli kalastuksen kieltäminen määräajaksi kokonaan, jos kalakantojen tila ja kalastuspaine sitä edellyttävät. Tämä tulee sisällyttää valtuutussääntöihin ja ottaa tarpeen tullen myös käyttöön.

Virtavesien hoitoyhdistys tukee sitä, että laissa pitäisi määrittää vapaa-ajankalastajille sallittujen verkkojen ja koukkujen enimmäismäärät. Suomessa tulisi siirtyä monissa muissa maissa olevaa käytäntöön, että verkkokalastus tulisi sallia vain ammattimaisen pyynnin yhteydessä ja vapaa-ajankalastajille selvästi nykyistä rajatumpana. Pitkällä aikavälillä tulisi pohtia verkkopyynnin rajaamista kokonaan kaupallisille kalastajille; lukuun ottamatta muikunpyynnin kaltaisia erityistapauksia. Lisäksi olisi eriskummallista, jos esimerkiksi rysäkalastusta rajoitettaisiin, mutta verkkokalastusta ei. Rysistä kalat voidaan pääsääntöisesti vapauttaa vahingoittumattomina, mutta verkoista ei. Pitäisi siis suosia pyydyksiä, jotka eivät vahingoita kaloja.

Mietinnön esityksen mukaisesti rokastus tulee kieltää rajatuilla alueilla, jota tavoitetta Virhokin tukee. Kalastuksenvalvojan vaihtoehtoiseksi toimialueeksi tulisi lisäksi harkita kunnanrajan sisäpuolella olevaa koko vesialuetta tai riittävään laajaa vesistökokonaisuutta. Nykyinen ainoastaan kalastusalueen, osakaskunnan, vesialueen omistajan tai kalastusoikeuden haltijan mahdollisesti antama valtuutus kalastuksenvalvontaan maantieteellisesti pirstaloi valvonnan alla olevan alueen ja vesittää kalastuksenvalvonnan tarkoitusta sekä mahdollisesti hidastaa tulevien lainmuutosten edellyttämien käytäntöjen toimeenpanoa esimerkiksi verkkojen silmäkoon ja kalojen alamittojen muutoksessa.

Mietinnön mukaan ainakin lohi, ankerias ja nahkiainen sekä taimenen, nieriän ja siian vaeltavat kannat tulisi määritellä vaelluskaloiksi. Tämä on oikein, mutta erityisesti käsite ”taimenen vaeltavat kannat” on ongelmallinen käsite. Taimen on lähtökohtaisesti vaelluskala, vaikka jotkut yksilöt saattavatkin olla keskimääräistä enemmän paikallisia. Taimen tuleekin katsoa aina vaelluskalaksi. Lisäksi on muistettava toutainten luontaiset kannat. Virho tukee mietinnössä mainittua omaa erityissäätelyä tietyille vaeltaville kalalajeille.

Mietinnön vaelluskalakokonaisuudessa todetaan, että vaelluskalapitoiset vesistöt määriteltäisiin ELY-keskusten vahvistamissa alueellisissa käyttö- ja hoitosuunnitelmissa. Jää epäselväksi, minkälaisia seurauksia tällaisesta määrittelystä tulisi. Kalaväylän määritelmää tulisi tarkastaa laissa siten, että se kattaa kalan luontaisen nousuväylän kokonaisuudessaan, kuten Suomen vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestö esittää. On mainittava erikseen esimerkiksi vähän aikaa sitten valmistunut kalatiestrategia, joka tulisi toteuttaa mahdollisimman nopeasti. Vain erikseen myönnetyissä poikkeustapauksissa vesivoimaloissa ei tarvitsisi olla toimivaa, mieluiten luonnonmukaista kalatietä.

Virho pitää myös tärkeänä mietinnön toteamusta siitä, että nykyisen kalastuslain 5. luvun sekä kalastusasetuksen 10 pykälän periaatteet kalan kulun turvaamisesta tulisi säilyttää ja niiden tavoitteiden toteuttamista tehostaa. Onkin tärkeää, että vaelluskalakysymys otetaan yhdeksi keskeiseksi käyttö- ja hoitosuunnitelmien laadinnassa huomioitavaksi seikaksi.

Mietintö toteaa, että valtakunnallisilla hoitosuunnitelmilla, jokivesistöjen elinympäristökunnostuksilla, kalateillä ja vaelluskalakannan kaikilla esiintymisalueilla (vaellus-, syönnös- ja lisääntymisalueet) toteutettavilla kalastuksen sääntelytoimenpiteillä tulisi edesauttaa riittävän kalamäärän pääsyä lisääntymisalueille sekä lisääntymistä. Virho tukee tätä peruslinjausta ja toivoo, että se toteutetaan myös käytännössä.

Virtavesien hoitoyhdistys tukee Suomen luonnonsuojeluliiton eriävää mielipidettä siitä, että kalastuslain tarkoituksiin olisi lisättävä kalavarojen suojelu (käytön ja hoidon ohella).