Virho voi tukea luonnosta kansalliseksi kalatiestrategiaksi. Se on oikeansuuntainen. Yllättävän paljon siitä löytyy kuitenkin korjattavaa. Ohessa Virhon lausunto strategiasta ministeriölle.

Virtavesien hoitoyhdistys ja kalatiet

Virtavesien hoitoyhdistys ry Virho (virtavesi.com) on yleishyödyllinen, vapaaehtoistyöhön perustuva järjestö. Sen tavoitteena on elvyttää ja kunnostaa virtavesiä. Niitä vaivaavat mm. perkaukset, päästöt ja kalakantojen taantuminen. Tavoitetta toteutetaan esimerkiksi koski- ja purokunnostuksin, kalateiden rakentamisella, neuvonta- ja valistustyöllä, lohikalojen kotiutusistutuksilla sekä asiantuntijalausunnoin. Virhossa on mukana suomalaisia vesistään huolestuneista maanomistajista alan asiantuntijoihin ja kalastajiin. Hankkeet toteutetaan yhteistyössä maan- ja vedenomistajien sekä viranomaisten kanssa.

Virtavesien hoitoyhdistys ry on suunnitellut ja rakentanut useita kalateitä. Niitä on tehty puroista reittivesistöjen kokoisiin virtavesiin. Yhdistyksen tavoitteena on aina ollut luoda vesistöihin luonnonmukaiseen lisääntymiseen perustuvia vapaita vaellusalueita.

Kalatiestrategia oikeansuuntainen

Kokemuksiensa pohjalta Virtavesien hoitoyhdistys ry voi useimmiten yhtyä maa- ja metsätalousministeriön kansallisen kalatiestrategian ehdotuksiin. Kuten strategiassa todetaan, Suomen vesistöjen rakennusaste voimatalouden tarpeisiin on huomattavan korkea. Lisäksi vesivoiman voimakkaimman rakentamisen aikoihin ei muita arvoja tai etuja otettu juurikaan huomioon. Seurauksena on nykytilanne, jossa monet kalakannat ja jopa lajit ovat uhanalaisia ja vesistöjen välinen luonnollinen vaeltaminen ei ole usein enää mahdollista. Kalateiden määrä suhteessa rakennettuihin vaellusesteisiin on vähäinen ja kalavesien hoito rakentuu pitkällä aikavälillä kestämättömästi pitkälti istutuksiin.

Virho tukee esityksen linjausta siitä, että voimavarat on suunnattava kalakantojen luonnonlisääntymisen edistämiseen ja uhanalaisten vaelluskalakantojemme elinvoimaistamiseen. Tämän tulee koskea myös rakennettuja vesistöjä. Kuten esityksessä todetaan, ”vähäinenkin lisääntymiskierto yhdessä merkittävien sosioekonomisten vaikutusten kanssa voi olla perusteena vaellusyhteyden palauttamiselle.

Virtavesien hoitoyhdistys voi myös pitkälti tukea esityksen eri toimintalinjoja (kalatiehankkeiden priorisointi, yhteistyön lisääminen, kalakantojen velvoitehoidon kehittäminen, kalastuksen säätelyn kehittäminen, tutkimuksen lisääminen, säännöstelykäytäntöjen kehittäminen, muut toimenpiteet).

Kaikkiin voimalaitoksiin toimiva kalatie – mieluiten luonnonmukainen

Peruslähtökohtana tulee olla, että kaikissa voimalaitoksissa tulee olla toimiva kalatie. Vain erityisesti perustelluissa tapauksissa sitä ei olisi oltava. Tällöinkin kaikki vesivoiman käytön haitat tulee korvata täysimittaisesti muilla kalanhoito- ja kunnostustoimenpiteillä.

Luonnonmukaiset kalatiet on aina asettava etusijalle teknisiin ratkaisuihin nähden. Tämän lisäksi tulisi suunnitella kokonaan uusien luonnonuomien luomista vesivoiman haittojen korvaamiseksi. Tällaisista on hyviä kokemuksia esimerkiksi Pohjois-Amerikassa.

Vapaaehtoinen ratkaisu kalatiestä on tietysti ihanteellinen. Sitä ei saa kuitenkaan korostaa ylimitoitetusti. Vesilaki on merkittävä kalateiden toteuttamisen mahdollistava työväline vesirakennushankkeiden lupia hankittaessa eikä se ole vapaaehtoisuuteen perustuva. Ilman vesilain mukaista lupaa ei vesistöihin saa rakentaa kalankulkua haittaavia rakenteita.

Toimintalinja ykkösessä kalatiehankkeiden arvioinnista rakentamiskohteiden perusteiksi tulisi lisätä kalakantojen uhanalaisuuden ja alkuperäisyyden, poikastuotantomahdollisuuksien ja sosioekonomisen merkityksen ohella luonnonsuojelullinen arvo. Se saattaa joissain tapauksissa olla suurempi kuin kalataloudellinen (esimerkiksi raakut ja Natura2000).

Toimintalinja kahden ”Tavoitteet, toimenpiteet, vastuu- tai yhteistyötaho”-osiossa on paljon epäselvyyttä siitä, mikä on esimerkiksi julkishallinto. Kohta kaipaa selkeyttämistä.

Miksi epäonnistunutta istutuslinjaa halutaan jatkaa?

Toimintalinja kolmessa todetaan, että ”Kalojen istutuksilla katsottiin pystyttävän aikaansaamaan parempia tuloksia” Jää epäselväksi missä katsottiin, miksi ja kuka. Tämä kohta sisältää yhden suomalaisen kalatalouspolitiikan suurimmista heikkouksista. Tulevien virheiden välttämiseksi ja suunnanmuutoksen mahdollistamiseksi kohtaa on syytä puida kunnolla.

Toimintalinja kolmessa todetaan myös siten, että kalaistutusten tuloksellisuus on alkanut vaihdella. Monissa tapauksissa on kyse kuitenkin jopa tuloksien pysyvästä romahduksesta eikä pelkästään vaihtelusta.
Esitys toteaa, että kalojen istutuksia tarvitaan myös jatkossa. Lopullisen strategian tulisi selkeästi painottaa sitä, että istutuksilla tähdätään kalakantojen kotouttamiseen eikä niillä pysyvästi ylläpidetä kantoja.
Olisi syytä tuota esille vaihtoehtoisia ratkaisuja istutuslinjan jatkamiselle (jota kalatiestrategian luonnos ajaa). Ihanteellisinta olisi syytä lopettaa kasvatetuilla kaloilla tehtävät istutukset.

”Ympäristöystävällinen” vesivoima ongelmallinen

Toimintalinja neljä on saattaa olla paikallisesti tärkeä, mutta ei välttämättä koko valtakunnan tasolla yllä aivan muiden toimintalinjojen tasolle. Siinä on todettu, että vesivoima olisi käytännössä ainoa säätövoimaksi kelpaava energianlähde. Tämä ei pidä sellaisenaan paikkaansa. Esimerkiksi Espanjassa ja Portugalissa tuotetaan 15 prosenttia kulutuksesta tuulivoimalla eikä siellä ole rakennettu uutta säätövoimaa. Mahdollisena säätövoimavaihtoehtona on esimerkiksi maakaasuturbiinien käyttö. Lisäksi tuulivoimaa ollaan rakentamassa Euroopan mitassa isokokoiseen Suomeen ympäri maata. Isossa maassa tuulee jossain päin lähes aina ja tämä tasoittaa tuotantoa. Tuulivoimatuotannon tekniikka on myös kehittymässä.

Kalatiestrategiassa on mainittu ympäristömerkin käyttö myytävälle sähkölle. Voimaloiden muuttaminen ympäristöystävällisemmiksi onkin välttämätöntä, mutta ympäristömerkkien käyttöön liittyy myös valitettavia piirteitä. Niitä markkinoidaan tavalla, joka antaa ymmärtää vesivoiman olevan enemmän tai vähemmän kokonaan luontoystävällistä. Vesivoima aiheuttaa kuitenkin aina ympäristöongelmia, jotka ovat useimmiten merkittäviä. Uusiutuva energia ei ole sama kuin ympäristöongelmattomuus.

Toimintalinja neljässä väitetään, että vesitalousluvat Suomessa ovat pysyviä. Tämä ei kuitenkaan enää päde.

”Haukilahtauksen” sijasta panostus luonnonlisääntymisen vahvistamiseen

Toimintalinja viidessä kalastuksen säätelystä todetaan, että ”Ennen kalatiehankkeiden toteuttamista tulisi laatia vesistökohtaiset elvytyshanketta tukevat suunnitelmat kalastuksen järjestämiseksi elvytyshankkeen vaikutusalueella vaelluskalakannan elinkierron kaikissa vaiheissa.” Elvytyshankkeen ollessa meneillään tulisi näihin vaeltaviin kaloihin kohdistuvan kalastuksen olla vain poikkeustapauksessa sallittua.

Toimintalinja viiden Tavoitteet, Toimenpiteet, Vastuu- ja Yhteistyötaho-osiossa olisi eduksi kuvata kalastuksen eri säätelymahdollisuuksia, joita kalastuslaki tarjoaa. Näitä ovat mm. alamitat, rauhoitusajat, rauhoitusalueet, kalastusvälineet. Kalastusalueet ovat tässä keskeisinä toimijoina käyttö- ja hoitosuunnitelman toteuttajina.

Toimintalinja viidessä todetaan, että ”Sekakantakalastuksen vähentämiseksi esimerkiksi Perämeren jokien elvyttämishankkeet edellyttäisivät erityisperusteisen istutettuihin lohiin kohdistuvan ns. terminaalikalastuksen uudelleenjärjestämisen tarkastelua. Pelkällä tarkastelulla ei päästä tuloksiin, vaan toimenpiteillä. Valikoiva kalastus tulee saada toteutetuksi tai muuten kalastusta ei tuollaisissa kohteissa voi enää jatkaa kestämättömänä.

Suomen haukikanta on elinvoimainen, vaikka senkin tapauksessa tulee välttää isoihin yksilöihin keskittyvää pyyntiä. Virho ei pidä kuitenkaan järkevänä asettaa painopisteeksi haukien ja muiden petokalojen vähentämistä kuin jossain poikkeustapauksissa. Tutkimusten mukaan petokalat syövät merkittävän osan lohikalojen vaelluspoikasista (koskee etenkin istukkaita), mutta panos-tuotos-suhteessa on hyödyllisempää käyttää rajalliset voimavarat pysyviä myönteisiä vaikutuksia aikaansaaviin toimenpiteisiin (kuten luonnonmukaisen lisääntymisen edistämiseen). Luonnonmukaisesti syntyneiden lohikalojen poikasten selviytyminen petokaloista on aivan eri tasolla kuin istukkaiden.

Ylipainotus loheen ja taimeneen, muut kalat unohdettu

Ankerias olisi syytä ottaa huomioon mainittua enemmän. Vesivoimalat tappavat suurimman osan alas vaeltavista ankeriasta ja lajin kanta on heikentynyt romahdusmaisesti. Lisäksi parin vuoden takainen kansallinen ankeriasstrategia rakentui valitettavan vähän lajin luonnonmukaisten vaellusmahdollisuuksien palauttamiseen. Kalateitä on rakennettava myös ankeriaille ja niille sopiviksi.

Kalateitä tulisi mahdollisuuksien mukaan rakentaa sellaisiksi, että myös siika ja vimpa kykenisivät nousemaan niistä. Kalatiestrategian tulisi painottaa esitystä enemmän muita kalalajeja kuin lohta ja taimenta, vaikka ne ykköskohteina säilyisivätkin. Siian ja vimman lisäksi kannattaa mainita mm. toutain ja säynävä. Lisäksi merestä jokiin vaeltava harjus on kovin uhanalainen ja nahkiaiseen on kiinnitettävä huomiota.

Lisätutkimus edistämään, muttei tulppaamaan kalatierakentamista

Toimintalinja kuudessa tutkimuksesta esitetään, että ”Kalateiden rakennuskohteiden valintaan ja priorisointiin tarvitaan etukäteisarvio vaelluskalojen luonnonkierron onnistumisen todennäköisyydestä. Arvioita varten tarvitaan tutkimustietoa mm. vaelluspoikasten kuolleisuudesta patoaltaissa ja voimalaitosten turbiineissa, sekä lisääntymisen onnistumismahdollisuuksista esimerkiksi ylisiirtokokeisiin perustuen”.

Tutkimus ja lisätiedot ovat hyödyksi, että mutta edellä mainitun ei pidä tarkoittaa sitä, että joka ikisessä kohteessa käynnistetään vuosien mittaiset laajat tutkimushankkeet ennen kuin mitään voidaan tehdä tai suunnitella. On jo olemassa tiettyjä vesistöjä koskevia tutkimustuloksia, joita voidaan yleistää toisiin vesistöihin. Lisäksi pienimuotoisissa kohteissa, äärimmäisenä tapauksena purovesistöt, mittavien selvityshankkeiden tekeminen suhteessa hankkeen kokonaiskustannuksiin ja voimavarojen käyttöön ei olisi välttämättä järkevää.

Tutkimuksen vankentaminen on tarpeen, mutta Suomessa olisi hyödyllistä myös saada lisää tietoa muiden maiden tutkimustuloksista. Niin esimerkiksi Pohjoismaista, Keski-Euroopasta kuin Pohjois-Amerikasta olisi saatavana runsaasti käyttökelpoista tietoa Suomenkin olosuhteita ajatellen. Yhtenä lukuisista esimerkeistä voisi mainita Karlstadin yliopiston tutkimukset alavirtaan vaeltavien vaelluskalojen voimalaitosten ohitusuomiin ohjaavista rakenteista, jotka tulisi hyödyntää Suomessa. Venäjältä ei näytä järjestelmällisesti tulevan tieteellistä alan tietoa Suomeen, vaikka maa omista ongelmistaan huolimatta on kalanhoidollisesti monessa asiassa edellä Suomea.

Sosioekonomisia arvoja laskiessa tulee ottaa huomioon myös vaikutukset maan hintaan. Tontit elvytettyjen lohikalapitoisten virtojen rantamilla ovat varmasti arvokkaampia kuin kalattomien tai istutusvesistöjen varrella. Kunnostukset, veden laadun kohottaminen ja muut vastaavat toimet suosivat myös rapukantoja, jolla on huomattava taloudellinen merkitys.

Kärkikohteet hyviä, mutta pienvesien tuotto jopa moninkertainen

Virho pitää vaellusyhteyden palauttamisen kärkikohteiden listaa asianmukaisena. On silti painotettava, että pienvesillä voi olla suhteellisesti huomattava merkitys elinvoimaisten kalakantojen palauttamisessa. Poikastuotantoalan laskeminen yksiviivaisesti hehtaarimitalla antaa usein vääristyneen kuvan, jos verrataan pienvesiä ja isoja koskia. Esimerkiksi lähdeperäinen puro vähäisellä muiden lajien kilpailulla saattaa (suhteessa pinta-alaan) tuottaa moninkertaisen taimenmäärän verrattuna isoihin vesistöihin.

Lisäksi monissa tapauksissa muutama hehtaari tuottavaa alaa voi tarkoittaa yksittäisen vesistön mittakaavassa jopa käytettävissä olevan poikastuotantoalueen alan moninkertaistumista. Hyvinä esimerkkeinä tästä toimivat esimerkiksi Ilolanjoki, Porvoonjoki, Mustijoki, Mankinjoki ja Fiskarsinjoki ja myös useat Saaristomereen laskevat vesistöt.

Painotus isoihin koskiin ei välttämättä tuota automaattista tulosta lohikalakantojen elpymiseen, jos muita tekijöitä ei saada kuntoon, kuten Keski-Suomen esimerkki osoittaa.

Oli myös merkillepantavaa, että yksikään Iijoen eteläpuolisista Pohjanmaan vanhoista lohijoista ei ollut kärkikohteiden joukossa. Niissä on edelleenkin runsaasti koskialaa jäljellä ja alajuoksuilla on säilynyt vaellussiika- ja nahkiaiskantoja ja etenkin yläjuoksuilla alkuperäisten taimenkantojen rippeitä.

Historialliset arviot vahvasti alimitoitettu?

Esitetyt tiedot mereen vaeltavan taimenen kannoista vaihtelevat raportin eri osissa, ja ovat monelta osin puutteellisia. Myös luokittelu alkuperäisiin ja sekoittuneisiin vaihtelee tiettyjen vesistöjen ollessa vuorotellen kummassakin kategoriassa ja pahimmillaan puuttuessa kokonaan. Samaten esitetyt arviot historiallisten mereen vaeltavan taimenen- ja vaellussiikajokien määrästä ovat todennäköisesti erittäin alakanttiin.

Kuvan 1. karttaa olisi tarpeen täydentää myös niiden lohijokien merkitsemisellä, jotka ovat vanhoja lohijokia, tai joihin on istutettu lohta viime vuosina, vaikka juuri 2009 ei olisikaan istutettu. Tällaisia on lukuisia.
Myös kuvissa 9. ja 10. käytetyissä luvuissa on havaittavissa selkeitä puutteita, sillä usean vesistön kohdalla niiden potentiaalinen tuotantoala on reilusti alakanttiin ja useimmiten näistä puuttuu vesistön vaellusesteiden yläpuolinen potentiaalinen tuotantoala kokonaan.

Vertailun vuoksi Mankinjoen vesistössä nykyisen meriyhteydessä olevan tuotantoalan osuus koko vesistön potentiaalisesta poikastuotantoalasta on vain luokkaa 50 %, jos välttämättä sitäkään. Viereisessä Espoonjoenkin vesistössä nykyisten vaellusesteiden yläpuolisten poikastuotantoalueiden määrä on arviolta luokkaa 20 – 30 % koko vesistön tuotantoalasta, vaikka kuvaajassa ei esitetä tällaista olevan lainkaan. Mikäli tiedot tiedetään hyvin puutteelliseksi, on jokseenkin kyseenalaista esittää niitä lainkaan, sillä tällainen saattaa antaa täysin virheellisen kuvan todellisesta tilanteesta.

Taustaselvityksessä esitetty näkemys Mankinjoen meritaimenkannan mahdollisesta sekoittumisesta on irrotettu sen alkuperäisestä asiayhteydestä ja on ilman viitettä tiedon alkuperästä. Alkuperäisen tutkimuksen (Koskiniemi 2009) perusteella ei voida tehdä selkeästi tällaista päätelmää.

Mankinjoen vesistön alajuoksu on avoin jokisysteemi, jonne on merestä vapaa nousu ja tämä mahdollistaa myös esimerkiksi laajoista merialueen istutuksista peräisin olevien viljelykantoja edustavien yksilöiden nousun jokeen ja osallistumisen kutuun. Itse joessa on kuitenkin ollut tiettävästi aina meriyhteydessä oleva luontaisesti lisääntyvä taimenpopulaatio, eikä jokeen myöskään tiettävästi ole istutettu vieraita viljelykantoja edustavia taimenia viimeisen 50 vuoden aikana, joten kyseinen ilmiö on osa sinänsä luonnollista, ja ennen kaikkea ihmisen hallitsematonta geenivirtaa.

Tärkeää muistaa geenivirran merkitys

Samalla periaatteella tarkasteltaessa on kyseenalaista löytyykö nykytilanteessa Suomesta enää yhtään ”puhdasta” alkuperäistä mereen vaeltavan taimenen populaatiota, muuten kuin patojen eristäminä rippeinä vesistöjen latvoilta. Sinne merialueen istukkailla ei ole vaellusyhteyttä, jolloin populaatiota ei toisaalta tällöin voida pitää myöskään mereen vaeltavana taimenena käsitteen varsinaisessa merkityksessä.

Tällainen populaatio ei myöskään ole elinkelpoinen pitkässä juoksussa. Sekin on riippuvainen vierasta kantaa edustavista eksykeistä, jotka tuovat populaatioon uutta verta ja vähentävät täten sisäsiitosta. Tietty harhailijoiden määrä ja luontainen vieraiden geenien ajautuminen populaatiosta toiseen on osa taimenen lajityypillistä käyttäytymistä ja taimenpopulaatioiden säilymistä elinkelpoisena.

On keskeistä ymmärtää geenivirran merkitys pienten ja eristyneiden taimenpopulaatioiden elinkelpoisuudelle, jotta voidaan käsittää esimerkiksi vaellusesteiden purkamisen tai niitä ohittavien kalatieratkaisujen merkitys uhanalaisten kalakantojen ja niihin sidoksissa olevan lajiston, kuten jokihelmisimpukkakantojen elvyttämisessä.

Strategia toimeenpanoon pikaisesti

Tulisi kiinnittää huomiota viranomaistoimenpiteiden yhdensuuntaisuuteen. Esimerkiksi Siuntionjoki on nostettu ns. kärkikohteeksi kalatiestrategiaksi. Samanaikaisesti viranomaiset myöntävät ammattikalastuslupia jokisuuhun, joilla estetään joen elpyminen.

Strategia on pitkän aikavälin ohjelma. Sen tulisi kuitenkin johtaa pikaiseen suunnanmuutokseen virtavesien hoidossa ja sitä tulisi päivittää aina tarpeen mukaan.

Virtavesien hoitoyhdistys ry sopii yhteistyötahoksi lähes kaikkiin toimintalinjoihin.