Evon alue muodostaa yhden Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Alueella on laajojen aarnialueiden lisäksi myös runsaasti talousmetsää ja erinäistä virkistyskäyttöä. Evon vedenjakaja-alueen vesistä suuri osa virtaa Luutajoen kautta länteen kohti Hauhon reittiä. Virho lausui 7.12.2010 Evon retkeilyalueen hoito- ja käyttösuunnitelman luonnoksesta.
Annettu lausunto on luettavissa alla:
1. Yleistä
1.1 Lausunnon antaja
Virtavesien hoitoyhdistys (Virho) on yleishyödyllinen, vapaaehtoistyöhön perustuva järjestö. Sen tavoitteena on elvyttää ja kunnostaa virtavesiä. Tavoitetta toteutetaan esimerkiksi koski- ja purokunnostuksin, kalateiden rakentamisella, neuvonta- ja valistustyöllä, lohikalojen kotiutusistutuksilla sekä asiantuntijalausunnoin. Virhossa on mukana suomalaisia vesistään huolestuneista maanomistajista alan asiantuntijoihin ja kalastuksen harrastajiin.
1.2 Lausunnosta
Virho kiittää saamastaan mahdollisuudesta lausua Evon retkeilyalueen hoito- ja käyttösuunnitelman luonnoksesta. Mielestämme vastaavissa hankkeissa on ensiarvoisen tärkeää, että käsittely on julkista ja kaikilla alueen käyttäjäryhmillä on mahdollisuus mielipiteeseen käytön, hoidon ja suojelun kehittämisen jatkotoimia pohdittaessa.
1.3 Evon retkeilyalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman luonnoksesta yleisesti
Evon alueen keskeinen sijainti Etelä-Suomen suurten kasvukeskusten Helsingin, Lahden, Tampereen ja Hämeenlinnan tuntumassa tekee alueesta tärkeän virkistys- ja luontokohteen laajoille ihmisjoukoille. Toisaalta alueen sijainti, laaja koko ja pitkä suojeluhistoria ovat tehneet siitä myös hyvin merkittävän kohteen etenkin ajatellen koko Etelä-Suomen metsien ja niissä elävän lajiston suojelua. Suurena ja verrattain hyvin yhtenäisenä säilyneenä metsämantereena Evolla on myös merkittävä ekologisen askelkiven luonne, joka tulisi erityisesti huomioida retkeilyalueen ja ympäröivien seutujen maankäyttöä ja metsätaloutta suunniteltaessa.
Mielestämme nykyisten aarnialueiden ja muiden metsätaloustoiminnan ulkopuolelle jätettävien suoja-alueiden suojelu on erittäin tärkeää. Toisaalta myös metsätalouskäyttöön jäävillä alueilla tulisi tulevaisuudessa kiinnittää suurta huomiota siihen, että etenkin vesistöjen rantavyöhykkeet ja muut herkät pienkohteet voidaan säilyttää metsäisinä ja koskemattomina, koska niillä on hyvin suuri vaikutus alapuolisten vesistöjen tilaan. Evon alue on karua vedenjakaja-aluetta, jossa pienetkin muutostoimet voivat vaikuttaa hyvin merkittävästi alueen vesistöjen vedenlaatuun ja ekologiseen tilaan. Huonosti suunniteltuna hyvin rajattukin metsätaloustoimi voi kuitenkin pahimmillaan aiheuttaa esimerkiksi pienilmaston muutoksen ja huomattavaa ravinne- ja kiintoaineskuormitusta alavirtaan.
Evon alueella tulisi mielestämme pyrkiä palauttamaan myös laajemmin muutettua luontaista vesitasapainoa. Suunnitelmassa esitettyjen metsäalueiden ja soiden ennallistamistoimien lisäksi tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että alueella tulisi ennallistaa myös laajalti uittotoiminnan ja metsänkuivatuksen vuoksi perattuja purouomia ja luontaisia tulva-alueita. Joki- ja purouomien ennallistamista ei jostain syystä oltu sivuttu käytännössä lainkaan suunnitelmassa. Metsähallituksella on runsaasti kokemusta vastaavasta ennallistamistyöstä mm. Nuuksiosta ja Pohjois-Pohjanmaalta, joten toimenpiteisiin on hyvät edellytykset.
2. Käyttö- ja hoitosuunnitelman kalastusasioista
Katsomme että Metsähallituksen kalavesien hoidossa tulisi vähitellen siirtyä luonnonmukaisempaan suuntaan myös Etelä- ja Keski-Suomen kohteissa.
Vapakalastajista etenkin perhokalastajien määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosikymmeninä, joka on nostanut huomattavasti Etelä-Suomen vähäisten jokikohteiden kalastuspainetta. Mielestämme Metsähallituksen hoitamat Evon seisovan veden kalastuskohteet ovat hyvä ja hallittava tapa purkaa liiallista kalastus- ja istutuspainetta pois virtavesistä. Kalliojärven palauttaminen kalastuskäyttöön on tässä suhteessa hyvin positiivinen asia.
Kalastuksen ja kalavedenhoidon painopistettä olisi hyvä ohjata tulevaisuudessa siian kaltaisten luontaisesti lisääntyvien tai luonnonmukaisesti luonnonvesissä kasvavien lajien suuntaan. Tämän kaltainen kalavedenhoito-toiminta on paitsi kustannustehokkaampaa, niin se mahdollistaa myös laadukkaampien ja vaativampien kalastuskohteiden ylläpidon. Tällaisille ”totuttua luonnonmukaisemmin” hoidetuille seisovan veden kalastuskohteille on nykyisin huomattavasti kysyntää, jopa niin paljon että kysyntää on paikoin korvattu rakentamalla erinäisiä yksityisiä tekolampia tarkoitukseen. Metsähallituksen omista kohteista oppia voisi hakea esimerkiksi Hossasta, jossa on monen järven ja lammen osalta on siirrytty onnistuneesti luonnonvesissä lihovien poikasistukkaiden (siika, harjus ja taimen) käyttöön.
Pyyntikokoiseksi viljelylaitoksessa kasvatettujen kalaistukkaiden, kuten vierasperäisten kirjolohien istuttaminen ei enää nykyisin täytä vaativien kalastuksenharrastajien toiveita tai käsityksiä kalavedenhoidosta. Määrä ei enää riitä korvaamaan istukkaiden ja kalastuksen laatua. Toivoisimmekin että näiden pyyntikokoisten kalojen istutuksista vähitellen luovuttaisiin kokonaan, tai niitä istutettaisiin entistä pienempinä yksilöinä ja harkitummin rajattuihin kohteisiin.
Vierasperäisten lajien, kuten kirjolohen ja puronieriän istutuksista tulisi luopua kokonaan, mikäli järvestä tai lammesta voi päästä yksilöitä puroja pitkin luonnonvesiin. Näistä kahdesta yleisesti istukkana käytetystä kalalajista etenkin puronieriän kohdalla on olemassa merkittävä riski siitä, että karkulaiset muodostavat alueelle luontaisesti lisääntyvän kannan. Kirjolohi- ja puronieriä ovat erittäin haitallisia vieraslajeja, jotka uhkaavat pahimmillaan alkuperäisten lohikalakantojemme säilymistä. Tämä on paitsi kalataloudellinen, myös luonnonsuojelullinen riski.
Alueen rapukantojen elvyttämisessä ja kehittämisessä tulisi nähdäksemme suosia ehdottomasti kotimaista jokirapua, mikäli tämä suinkin on mahdollista täpläravun nykyisen levinneisyyden vuoksi. Täplärapua ei tulisi missään nimessä kotiuttaa alueelle, mikäli se sieltä vielä puuttuu istutushistorian tai luontaisten vaellusesteiden vuoksi.
2.1 Luutajoen taimenkannasta
Raporttiluonnoksessa ei mainittu lainkaan taimenta, olkoonkin että Evon alueella elää luontaisesti lisääntyvä taimenkanta, ns. Luutajoen taimen. Vaikka Luutajoen taimenkanta mahdollisesti on alun perin peräisin alueelle tuodusta taimenkannasta/-kannoista, on se kuitenkin elänyt alueella luonnonkierrossa jo ainakin yli 100 vuotta. Tällainen osoittaa, että taimenkanta on sopeutunut poikkeuksellisen hyvin alueen vaativiin olosuhteisiin ja erityispiirteisiin, kuten ajoittain hyvin alhaiseen pH:hon ja veden lämpenemiseen. Osin tästä syystä Luutajoen taimenkanta on myös Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella viljelyssä. Ihan jo tästäkin syystä taimenkannan säilyttäminen elinkelpoisena alkuperäisellä levinneisyysalueellaan on tärkeää, koska kalanviljely ja istukastuotanto on viime kädessä riippuvaista siitä, että emokalastoja voidaan tasaisin väliajoin uusia luonnosta.
Luutajoen taimenkannan on jostain syystä katsottu olevan ”purotaimenkanta”, joka ei pidä paikkaansa. Alueella tehdyissä emokalapyynneissä on aikoinaan saatu myös useita suuria, ilmiselvästi järvivaelluksen läpikäyneitä yksilöitä, jotka ovat painaneet jopa yli viisi kiloa. Onkin ilmiselvää, että osa alueen taimenista vaeltaa alapuolisiin järvialtaisiin, ainakin Kuohijärveen, Kukkiaan ja Iso-Roineeseen, kenties jopa aina Vanajaveteen asti.
Tästä syystä olisi myös hyvin tärkeää, että alapuolisten syönnösalueiden ja Evon alueen latvapurojen väliset vaellusesteet, kuten vanhat myllypadot ja muut esteet puretaan tai ohitetaan luonnonmukaisilla ohitusuomilla. Tämä mahdollistaisi, paitsi alueen taimenten vaelluksen alavirtaan syönnösalueille, myös paluun ylävirran latvapuroihin kudulle. Toimet palvelisivat sekä luonnonsuojelutavoitteita, että edistäisivät kestävää kalataloutta luonnonvaraisen taimenkannan vahvistumisen ja parantuneen poikastuotannon kautta. Jälkimmäinen lisäisi yhdessä elinympäristöjen kunnostuksen kanssa pidemmällä aikajänteellä luontaisia taimensaaliita alueen järvialtailla ja vähentäisi sitä kautta myös keinotekoista istutustarvetta. Taimen kuitenkin on alueella luontainen laji, sillä esimerkiksi Vihajärven ja Vähä-Roineen välisessä Vihavuodenkoskessa tiedetään esiintyneen taimenta aina.
Vaellusesteiden purkamisen ja ohittamisen osalta ymmärrämme kuitenkin, että RKTL:n Evon tutkimusaseman hallinnoimissa vesissä tämä ei välttämättä ole mahdollista arvokkaan pitkäjänteisen kalantutkimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi ja tutkimustoiminnan turvaamiseksi. Tämä ei kuitenkaan saisi estää vesieliöiden vapaaseen vaellusyhteyteen tähtääviä toimia muualla alueella ja alavirrassa esimerkiksi Evonjoessa.
Sisävesien Napapiirin eteläpuolella elävät taimenkannat ovat tuoreen uhanalaisuustarkastelun perusteella erittäin uhanalaisia. Edellä esitetyn kaltaiset toimet ovat tärkeitä, jotta voidaan taata luonnonvaraisena säilyneiden taimenkantojen tulevaisuus ja mahdollistaa pidemmällä aikajänteellä myös niiden harkittu hyödyntäminen. Evon alueella on tässä mielessä erittäin hyvät mahdollisuudet säilyä tällaisena kanta-hämäläisen luonnontaimenen suojareservaattina, jossa kalastus on tiukasti rajoitettua.
-----------------------------------
Kuva: Aki Janatuinen
Palaa takaisin