Vantaanjoen yläjuoksulle ehtineiden meritaimenten valitessa jo kutupaikkoja kotikoskillaan, uusia taimenia ja lohia nousee edelleen merestä jokeen ja jokea pitkin ylös kohti kutukoskia.

Vantaanjoen padot hidastavat meritaimenten ja lohien nousua ja kaloja kerääntyy normaalia tiheämmin patojen alle.

Ensimmäinen pato on heti jokisuun länsihaarassa oleva Vanhankaupunginkosken voimalaitoksen pato, joka haittaa kalojen nousua silloinkin kun voimalaitosta ei käytetä. Jos itähaarassa olevan kalatien virtaama on riittävä, jokeen todella yrittävät vahingoittumattomina säilyneet kalat löytävät ennemmin tai myöhemmin itähaaran kalatien ja pääsevät jokeen.

Voimalaitoksen käyttö pienentää itähaaran kalatien virtaamaa ja kalat viipyvät suvannossa pidempään kovan kalastuspaineen alla. Vuonna 2000 uudelleen käyttöönotetun vanhan pienitehoisen voimalaitoksen käyttö esti pahasti meritaimenten ja lohien nousua käyttöönoton alkuvuosina. Virhon vaatimuksesta asiasta pidettiin neljä palaveria Virhon, Helsingin Energian, Helsingin kaupungin, Uudenmaan ympäristökeskuksen, Uudenmaan TE-keskuksen kalatalousyksikön, Helsingin kalastusalueen ja muutamien muiden tahojen kanssa. Näiden palaverien jälkeen voimalaitoksen käyttötavat ovat parantuneet.

Vanhankaupunginkosken voimalaitoksen käyttö haittaa myös kalojen laskeutumista joesta mereen, josta merkkinä löytyy turbiinin katkomia ankeriaita suvannosta voimalaitoksen alapuolelta kesäaikaan. Joesta mereen laskeutuvien taimen- ja lohismolttien mahdollista vahingoittumista Vanhankaupunginkosken voimalaitoksen turbiinissa ei ole tutkittu.

Seuraava nousua haittaava pato on Vantaankoskella, jonka padossa on kaksi kapeaa aukkoa kalojen nousua varten. Itäpuoliseen aukkoon tehtiin kosken ja padon kunnostuksen yhteydessä luonnonmukainen kalatie, jonka kunto on vuosien mittaan huonontunut, mutta jonka kautta kalat kuitenkin pääosin nousevat.

Padon länsipuoliseen aukkoon ei alun perin tehtykään kalatietä. Kovalla virtaamalla länsipuolen aukko on vaikeasti noustava, mahdollisesti nousueste meritaimenille. Vantaankosken nykyinen kalastuskielto 1.10.-15.11. välisenä aikana suojaa padon alle kerääntyviä kaloja kalastukselta, mutta Vantaankosken länsipuoliseen aukkoon pitäisi silti rakentaa luonnonmukainen kalatie, jotta kaikki kalat pääsisivät vahingoittumattomina Vantaankoskelta ylöspäin.

Kalat yrittävät nousta Vantaankosken padon länsipuolisesta aukosta uimalla, tai hyppäämällä. Kova virtaus painaa uimarit takaisin alas ja hypytkään eivät kanna padon yläpuolelle.

Monet hypyt osuvat patoon tai kallioihin, joihin törmätessään kalat vahingoittuvat.

Näiden meritaimenten nousuvaellus on päättynyt patoon tai kallioon osuneeseen hyppyyn Vantaankoskella.

Myös Keravanjoen Kirkonkylänkosken padon alle nousukaloja kerääntyy ja ne yrittävät hyppäämällä ylittää padon, mutta osuvat usein patoon. Vahingoittumattomina säilyneet kalat löytävät ennemmin tai myöhemmin kuvan oikeassa reunassa näkyvän teknisen kalatien ja pääsevät jatkamaan nousuaan. Luonnonmukaisen kalatien rakentaminen helpottaisi Keravanjoen kalojen nousua terveenä kutupaikoille.

Keravanjoen Tikkurilankosken tekninen kalatie on ollut toisinaan ajopuiden ja muun roskan tukkima ja estänyt kalojen nousua. Luonnonmukainen kalatie Tikkurilankoskella varmistaisi kalojen nousun paremmin Keravanjokeen.

Vantaanjoen meriyhteydessä olevien uomien pituus on yli 200 km, mutta nousuesteiden yläpuolella jää vielä yli 100 km sivujokien ja –purojen uomia, joissa on vanhoja tai Virhon kotiutusistuttamia luontaisesti lisääntyviä taimenkantoja.

Keravanjoessa on täydellinen nousueste Kellokosken pato, jonka yläpuolelle jää paljon kunnostettuja uomia. Keravanjoessa on myös vähintäänkin osittainen nousueste Haarajoella, jonka yläpuolelle jää mm. Virhon kunnostama Ohkolanjoki. Luhtajoella on täydellinen nousueste Kuhakoski, jonka yläpuolelle jää paljon kunnostettuja uomia.

Teksti: Kari Stenholm
Kuvat: Juha Salonen ja Kari Stenholm