Espoonjoen vesistöalue sijaitsee pääosin Espoossa ja Kauniaisissa, mutta koillisosastaan myös Vantaalla. Pohjoisesta ja idästä sitä rajaavat Vantaanjoen- ja lännestä Mankinjoen vesistö, siihen rajautuu myös muutamia pienempiä purovesistöjä kuten Finnoonoja, Lukupuro ja Monikonpuro.

Vedet purkautuvat vesistöalueen pohjoisosista kahta reittiä: lännestä Bodominjärven kautta Glomsinjokea (Glomsån) ja idästä Laaksolahden Pitkäjärven kautta Glimsinjokea (Glimsån) pitkin. Glimsin- ja Glomsinjoki yhtyvät noin 8 km ennen merta Kirkkojärven painanteessa Espoonjoeksi jota pitkin vedet laskevat Espoonlahden perukkaan. Glomsinjoen pituus on jokiuomaa mitattuna n. 5 km ja Glimsinjoen n. 3,5 km.

Espoonjoen keskivirtaamaksi on ilmoitettu 1,1 m3 / s. Vesistöalueen pinta-ala on 132 km3 ja järvisyys 6,3 %. Peltoalan osuus valuma-alueesta on 17 %. Vesistöalueella on 15 yli hehtaarin kokoista järveä, joista suurimmat ovat Bodominjärvi (410 ha), Laaksolahden Pitkäjärvi (174 ha), Matalajärvi (98 ha), Lippajärvi (58 ha) ja Luukinjärvi (35ha). Glomsinjoki luokitellaan yleiseltä käyttökelpoisuudeltaan tyydyttäväksi ja Espoonjoki sekä Glimsinjoki välttäviksi, tosin Espoonjoen alajuoksulla on mitattu vuoden 2006 mittauksissa tyydyttäviä arvoja.

Vesistöalueesta pääosa on metsää. Sen länsi- ja pohjoisosa sijaitsevat varsin korkealla merenpinnasta muuhun valuma-alueeseen verrattuna. Näillä alueilla maaperäkin on moreenia ja kalliota sekä maasto vaihtelevampaa. Pääosa valuma-alueen viljelymaista vuorostaan painottuu Bodomin ja Laaksolahden Pitkäjärven pohjoispuoliselle tasangolle ja Espoonjokilaaksoon joissa maaperä on pitkälti savikkoa.

Varsinainen Espoonjoki on suurimman osan vuotta varsin sameavetinen, mutta monet vesistön latvoilla sijaitsevat purot ovat ympäri vuoden varsin kirkasvetisiä ja korkeintaan humuksen sävyttämiä. Näiden ohella Espoonjoen pääuomaan laskee läheisiltä vedenjakaja-alueilta muutamia pienempiä lähdevaikutteisia puroja, joissa vesi säilyy sateita lukuunottamatta miltei värittömänä.

Vesistöalueella on suoritettu lukemattomia perkaustoimia läpi historian. Näistä mainittakoon mm. 1800-luvulla tehty Glomsinjoen perkaus, 1930-1960 –luvulla valtion avustuksella viljelyalueilla toteutetut ”valtaojien” perkaukset, 1957 tapahtunut Kirkkojärven kuivattaminen ja Espoonjoen koko pääuoman perkaaminen Tarvontien rakentamisen yhteydessä tulvahaittojen ehkäisemisen nimissä. Ongelmallista on lisäksi, että monia taimenellekin soveltuvia sivupuroja on putkitettu pitkiltä matkoilta ja usein myös perattu ojiksi.

Espoonjokeen nousee nykyisellään merestä kudulle mm. vaellussiikaa, vimpaa, taimenta, kuoretta ja säynettä. Näiden lisäksi vesistössä tavataan mm. pikkunahkiaista ja purokatkaa, jota esiintyy ainakin pääuomassa, Glimsin- ja Glomsinjoessa sekä muutamissa sivupuroissa. Lisäksi lienee varsin todennäköistä, että pikkunahkiaisen lisäksi jokeen nousee myös varsinaista nahkiaista merestä.

Taimenta vesistössä esiintyy siis nykyiselläänkin, joskin merestä nousevien taimenten määrä lienee melko vähäinen, koska varsinkin Espoonlahden kova pyyntipaine verottaa kudulle pyrkiviä emoja erityisesti syksyisen kuhan ja siian verkkokalastuksen sivusaaliina. Taimenen poikastuotanto vesistössä painottuu nykyisellään Glomsinjokeen ja siihen laskeviin sivupuroihin, jotka onkin Uudenmaan TE-keskuksen päätöksellä rauhoitettu poikastuotantoalueeksi.

Merestä noustessa taimenella ei Espoonjoen pääuomassa ole nousuesteitä. Myöskään Glimsinjoen –haarassa ei ole nousuesteitä, joskin Pitkäjärven yläpuolisissa puroissa voi sellaisia olla. Glomsinjoen –haarassa on joen alajuoksulla Bembölen Myllykoskessa pato/kallioköngäs joka lienee ainakin osittainen nousueste taimenelle. Tästä ylävirtaan seuraava este on Bodomin luusuan säännöstelypato ja sen alapuolinen kuiva alue joka on täydellinen nousueste, joskin keväällä pato saattaa olla ajoittain auki ja vesi virrata sen alitse jolloin kaloilla on nousumahdollisuus Bodomiin ja sen yläpuolisiin vesiin.

Glimsinjoessa olisi runsaasti erinomaisia kutu- ja poikastuotantoalueita, (mm. vesistön suurin koski – Jorvinkoski) mutta laajamittaista lisääntymistä ei jostain syystä ole havaittu tapahtuneen. Joen ongelmana on mm. vedenotto, joka yhdessä ennätyskuivuuden kanssa sai joen mm. kuivumaan käytännössä poikki 2006 kesällä. Glomsinjoessa ei vesityksen kanssa ole ongelmia, mutta varsinkin joen alaosalla varmassa meriyhteydessä olevissa virtapaikoissa on selkeästi puutetta kutualustoiksi kelpaavasta sorasta joka rajoittanee lisääntymismahdollisuuksia tällä Myllykosken alapuolisella osuudella.

Espoonjoen pääuomasta koski- ja virtapaikat lähes tyystin uupuvat perkaamisen johdosta. Nykyisellään joessa on Mikkelässä ja Kauklahdessa on säilynyt vain lähinnä pieniä rippeitä vanhoista koskipaikoista.

Glimsinjoen vesistönosassa sen sijaan on Laaksolahden Pitkäjärven yläpuolisissa puroissa monia kilometrejä potentiaalista nousuyhteydessä olevaa poikastuotanto- ja elinalaa taimenelle, mutta taimenen mahdollisesta esiintymisestä alueella ei ole nykyisellään minkäänlaista tutkittua tietoa.

Teksti & kuvat: Aki Janatuinen