Kuva: Kari Stenholm
Ensimmäiset taimenen kutuhavainnot tehtiin tänä vuonna yläjuoksulla sunnuntaina 4.10..
Sekä paikalliset, että meritaimenet ovat kuteneet Vantaanjoen vesistössä nyt noin viikon verran. Ensimmäiset kutuhavainnot tehtiin yläjuoksulla sunnuntaina 4.10.
Maanantaina 5.10. meritaimenia ja paikallisia taimenia ja niiden liikkeitä nähtiin melko runsaasti yläjuoksulla, mutta sen jälkeen taimenhavainnot ovat harventuneet pikkuhiljaa ja alajuoksulla kutu ei ole kunnolla vielä alkanutkaan. Mahdollisesti nopeasti kylmenevä vesi ja pienet virtaamat ovat hidastaneet vasta alkamassa olevan kudun etenemistä. Viime sunnuntaina veden lämpötila oli Vantaanjoen yläjuoksulla +10 C astetta, mutta tällä hetkellä se on vain +4,5 C astetta. Yhdessä purossa mitattiin eilen +1,5 C asteen veden lämpötila.
Tulevalle viikolle sääennusteet lupaavat lämpimämpää säätä ja sää onkin parhaillaan lämpenemässä, mikä todennäköisesti aktivoi taimenen kutua. Myös sateita kaivataan, sillä virtaamat ovat melko pieniä ja muutamien purojen virtaamat niin pieniä, että meritaimenet eivät niihin pääse kutemaan.
Kuva: Kari Stenholm
Kuvassa meritaimenet kutevat kovassa virrassa.
Kuva: Kari Stenholm
Yksinäinen meritaimen odottelee vielä kutukumppania.
Kuva: Kari Stenholm
Jotkut meritaimenet ovat jo ehtineet kaivaa isoja kutupesiä. Kuvassa meritaimenen kutupesän alapää. Kutupesän etupää oikealla on näkymättömissä veden heijastusten alla. Pituutta kutupesällä on viitisen metriä.
Vantaanjoen suun edustan merialueella ja Vantaanjoen vesistössä on menossa parhaillaan Kala- ja vesitutkimus Oy:n tutkimus taimenen vaelluskäyttäytymisestä. Vanhankaupunginkosken suvannolla merkittiin elo- syyskuun aikana 50 taimenta selkäevän tyvelle asennetulla ultraäänilähettimellä, jonka jälkeen taimenet kuljetettiin Suomenlinnan tasalle, jossa ne vapautettiin. Taimenten vaellusta takaisin Vantaanjokisuulle seurattiin merialueelle ja jokisuulle asennetuilla kuuntelulaitteilla. Kalojen paikannuksia tehtiin merialueella myös veneestä käsin vastaanottimen avulla.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mitä reittejä taimenet käyttävät kulkiessaan Kruunuvuorenselältä kohti Vanhankaupunginlahtea. Seurannan perusteella arvioidaan vesistörakennustöiden ja muuttuvan ympäristön vaikutuksia kalojen vaelluskäyttäytymiseen. Seuranta keskittyy siis merialueelle, mutta samalla on mahdollisuus saada lisää tietoa taimenen vaelluksesta myös jokialueella. Tutkimuksesta löytyy lisätietoa täältä.
Kuluneen viikon aikana kaksi lähetinkalaa on paikallistettu Vantaanjoen vesistön jokialueelta. Toinen löytyi Virhon kututarkkailun yhteydessä ja toinen Kala- ja vesitutkimus Oy:n ultraäänilähettimien kuuntelulaitteella tehdyssä etsinnässä.
Kaikista lähetinkalojen havainnoista kannattaa ilmoittaa Kala- ja vesitutkimus Oy:n tutkija Pertti Kappiselle joko puhelinnumeroon 040 7785 069 tai sähköpostilla: petri.karppinen(at)kalajavesitutkimus.fi . Kala- ja vesitutkimus Oy käy ilmoitusten perusteella tunnistamassa kalat jokialueelta, jolloin saadaan lisätietoa kalan kutuvaelluksen jatkumisesta Vanhankaupunginkoskelta nousun jälkeen.
Kuva: Petteri Hautamaa
Lähetinkala
Kuva: Kari Stenholm
Lähettimet on kiinnitetty tutkimuskalojen selkäevän vasemmalle puolelle. Selkäevän oikealla puolella näkyy lähettimen kiinnityksen kaksi vaaleaa täplää.
Olli Toivosen kuvaama video lähetinkalasta löytyy täältä.
Teksti: Kari Stenholm
Kuvat: Kari Stenholm ja Petteri Hautamaa
Video: Olli Toivonen